Historian opetus antaa liian vähän tilaa vähemmistöjen omille kertomuksille ja vähemmistöille osana suomalaista yhteiskuntaa, todetaan Historioitsijat ilman rajoja -järjestön tuoreessa raportissa.

Raportti perustuu yliopistojen historianlaitoksille tehtyyn kyselyyn, jossa selvitettiin, miten suomalaiset vähemmistöt näkyvät historian opetuksessa ja miten kolonialismia käsitellään osana Suomen historiaa. Tulokset olivat vaihtelevia: joillain laitoksilla opetusta aiheesta on enemmän, toisilla ei juuri lainkaan.

Raportissa otetaan kantaa myös peruskoulujen ja lukioiden historian opetukseen. ”Koululaisten taustat ovat jo nyt monikulttuurisia, mutta tämä ei vielä Suomen historiakertomuksessa näy”, raportissa todetaan.

”Yksipuolinen esitys historiasta sulkee vähemmistöjä yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle. Ei tunnu mielekkäältä ottaa osaa keskusteluun, jos koulusta jää kuva, ettei ole osa Suomen historiaa”, sanoi selvityksen laatijoihin kuulunut Emma Hakala raportin julkistamistilaisuudessa Kenen historia? -seminaarissa keskiviikkona.

Hakalan mukaan myös Suomen vastuuta kolonialismin historiassa pitäisi käsitellä opetuksessa enemmän. Tutkimusta aiheesta tehdään, mutta koulujen historianopetuksessa tai yliopistojen pakollisilla historiankursseilla se ei välttämättä näy. Kolonialismia ja postkolonialismia käsitellään osana yleistä historiaa, mutta ei Suomen historiaa.

Todellisuudessa Suomi oli osa siirtomaajärjestelmää muun muassa kaupankäynnin kautta. Suomalaisten puuvillatehtaiden puuvilla tuli orjaplantaaseilta, sokeritehtaiden raakasokeri ja suomalaisille tärkeä kahvi siirtomaista, konkretisoi työryhmän johtaja, Åbo Akademin historian professori Holger Weiss seminaarissa.

”Jos Pohjanmaa oli maailman suurin tervantuottaja 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa, mihin sitä terva käytettiin? Niiden laivojen tiivistämiseen, jotka hakivat orjia siirtomaista”, Weiss sanoo.

Pitkä syrjinnän historia

Romaninuorten neuvoston varapuheenjohtaja Leif Hagert pitää raportissa esiin nostettuja teemoja tärkeinä.

”Muistan, kun koulun historian tunnilla mainittiin, että natsit tappoivat myös romaneja. Se oli ainoa viittaus romaneihin koko kouluaikana”, Hagert sanoo.

Se mitä Suomen historiasta opetetaan, kertoo siitä, minkä katsotaan kuuluvan yleissivistykseen, Hagert sanoo. Hän uskoo, että monipuolisemmasta historiakuvasta olisi hyötyä koko yhteiskunnalle.

”Romaninuoret ja -lapset kokisivat olevansa osa Suomen historiaa, jos heitä käsiteltäisiin historiantunneilla enemmän kuin yhdessä sivulauseessa. Samalla valtaväestö ymmärtäisi, ettei Suomi koskaan ole ollut pelkästään valkoinen, ja ettei valkoisuus ole ainoa oikea tapa olla suomalainen.”

Hagert uskoo, että romanien historian opettaminen osana Suomen historiaa vaikuttaisi heihin kohdistuviin asenteisiin.

”Meille sanotaan, että te olette olleet täällä viisisataa vuotta, ettekä vieläkään osaa olla maassa maan tavalla. Jos ihmiset ymmärtäisivät, että me olemme vasta 70-luvulla alkaneet saada asuntoja, he ymmärtäisivät, ettei meillä voi olla esimerkiksi pitkää koulutuksen historiaa.”

Hagert toivoo, että historianopetuksessa uskallettaisiin käsitellä enemmän myös menneisyyden kipukohtia, kuten syrjivää vähemmistöpolitiikkaa.

”Suomen historia ei ole kovin kaunis, kun katsoo mitä se on tehnyt oman maan väestöille. Saamelaiset ovat kohdanneet pakkoassimilaatiopolitiikkaa, ja niin ovat romanitkin.”

”Historiantunneilla kerrotaan tarinaa pienestä, valkoisesta Suomesta, joka pärjäsi kaikkia suurvaltoja vastaan. Totta kai sitä kuvaa vähän tahraa, että on siinä sivussa poljettu omat vähemmistöt.”