Artikkeli on julkaistu alun perin Kirkon Ulkomaanavun blogissa.

Elämme totuuden jälkeistä aikaa. Ei ole väliä, puhutko totta vai potaskaa – viestin tai lausunnon merkitys perustuu siihen, kuinka viihdyttävä se on. Miten provokatiivinen se on, tai miten se houkuttelee ärsyyntyneitä massoja.

Paras vale voittakoon. Totuus – sait potkut.

Totuus ja valeet leviävät sosiaalisen verkottumisen aikakautena yhä useammin isojen alustojen, kuten Googlen, Facebookin ja Twitterin kautta. Jos emme ole varuillamme, ne määrittelevät algoritmeillaan, mitä näemme, kenen kanssa käymme säännöllistä vuorovaikutusta ja mitä tiedämme siitä, mitä tapahtuu.

Alustat valitsevat meille sisällön, eikä totuus kuulu niiden tärkeimpiin kriteereihin. Ihmisten pääsy ”todellisuuteen” vaikeutuu, jos he käyttävät pääosin näitä alustoja. Sivuutamme toisin sanoen kirjaston ja otamme Googlen tarjoaman kirjan – emmekä aina edes tiedä, mitä muita kirjoja on olemassa.

Algoritmit ohjaavat, mitä näemme, mutta emme voi ohjata algoritmeja tai edes haastaa niitä. Saimme toki Facebookin perustajan Mark Zuckerbergilta anteeksipyynnön Cambridge Analytican käyttäjätietoskandaalin jälkeen, mutta se ei paljoa muuta. Totuudenjälkeisen ajan ja algoritmin yhdistelmä aiheuttaa valtavia haasteita yhteiskunnille.

Mutta miksi se on relevanttia rauhanrakentamiselle?

Totuudenmukaiset kertomukset väkivaltaisen konfliktin tapahtumista antavat tärkeää tietoa rauhanvälittäjille, ja siten myös kaikille toimijoille, joilla on kiinnostusta ylläpitää rauhaa ja sopia erimielisyyksiä. Perättömät lausunnot ja syytökset voivat tuhota vilpittömän yrityksen ratkaista konflikti. Eli tarkemmin sanottuna:

1. Tapahtuneen ymmärtämisellä on suuri merkitys. Rauhanrakentamisessa on tärkeä löytää totuus, arvioida tiedonlähteitä kriittisesti ja pohtia, mitä on tapahtunut ja miksi. Totuus antaa tunnustusta kauheille tapahtumille. Voitko kuvitella, miltä tuntuu, kun perheesi on kuollut pommi-iskussa ja toinen konfliktiosapuoli väittää, että iskua ei tapahtunut. Muun muassa tästä syystä totuus- ja sovintokomissiot ovat tärkeitä väkivaltaisen konfliktin jälkeen.

Valheet leviävät nopeammin kuin totuus. Mutta onko meillä aikaa monimutkaisille totuuksille? Teknologia on luonut suotuisan ympäristön valeuutisille. Eräs tutkimus on jopa osoittanut, että valeuutiset leviävät Twitterissä nopeammin kuin totuudenmukaiset uutiset. Onko peli jo menetetty? Ei. Sosiaalinen media perustuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Toisin sanoen meihin.

2. Meillä on vaikutusvaltaa ja meidän on tehtävä valintoja. Ensi kerralla, kun Trump aiheuttaa keskustelua, voimme kysyä itseltämme, olemmeko osa yksinkertaistetun totuuden keskustelua. Pitäisikö meidän olla valmiina monimutkaisempaan totuuteen, joka katsoo pidemmälle kuin Syyrian presidentti Bashar al-Assad, Trump tai saksalainen äärioikeistopuolue AfD?

Kyky käsitellä monimutkaisia totuuksia vaatii vuoropuhelua ja kaikkien osapuolten kuuntelemista.

3. Miten saamme totuuden nopeammaksi? Kaikki ovat innostuneet tekoälystä, joten meidän on vain löydettävä sille oma sovelluksensa. Näin teki esimerkiksi Eval Weizman, joka käytti yhden pommi-iskun selvittämiseen videoita useista kuvakulmista ja teki kaupungeista kolmiulotteisia malleja vahvistaakseen, mitä asuinalueita on pommitettu.

Sosiaalisessa mediassa jaettujen (ja usein valeiksi syytettyjen) videoiden käyttö tapahtumien todentamiseksi on tärkeä askel eteenpäin. Seuraava askel olisi ehkä saada paremmin hallintaan miljoonat Twitter-botit ja muut puoliautomaattiset valeuutisten levittäjät.

Nämä ovat vaikeita asioita, sillä hyväkin yritys seuloa pois valheellinen tieto voi viedä oikeita uutisia mennessään. Tekoälyn hyödyntäminen olisi silti oiva työkalu ihmisille vallata takaisin online-ympäristönsä.

Totuus on tärkeä osa rauhanrakentamista. Kyky käsitellä monimutkaisia totuuksia vaatii vuoropuhelua ja kaikkien osapuolten kuuntelemista. Mikään yksittäinen ryhmä – miten vakuuttava tai käytännöllinen tahansa sen ’totuus’ on – ei voi omistaa totuutta.

Dialogin käyminen täysin eri mieltä olevien ihmisten kanssa vaatii meiltä kaikilta venymistä.

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun kehittämispäällikkö.