Englanninkielinen alkuperäisartikkeli on julkaistu alun perin Project Syndicate -lehdessä.

Kun kova kuivuus tuhosi satoja heinäkuun puolivälissä, osa Euroopan maidon- ja lihantuottajista joutui teurastamaan karjansa etuajassa vähentääkseen ruokittavana olevien eläinten määrää. Tällaisista epätoivoisista päätöksistä tulee arkea maailmassa, jossa lämpöaallot ovat pidempiä, kuumempia, kuivempia ja toistuvat useammin. Siksi on aika ryhtyä keskustelemaan vakavasti eläintuotannosta.

Eläintuotanto kärsii ilmastonmuutoksen havaituista ja ennakoiduista seurauksista, mutta se on myös keskeinen ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Eläinten kasvattaminen lihan- ja maidontuotantoa varten aiheuttaa noin 16,5 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Jos suhtautuisimme ilmastonmuutokseen sellaisena hätätilana kuin se on ja ottaisimme vakavasti lämpenemisen hidastamisen seuraavien 20 vuoden aikana, karjankasvatuksen suhteellinen vaikutus olisi vieläkin suurempi. Tämä johtuu siitä, että eläinsektori tuottaa kolmasosan kaikista ihmisen aiheuttamista metaanipäästöistä ja kaksi kolmasosaa typpioksidipäästöistä. Molemmat ovat voimakkaita kasvihuonekaasuja, jotka sitovat enemmän lämpöä kuin hiilidioksidi.

Eläinten kasvatuksesta johtuvat maankäytön muutokset saastuttavat ilmastoa ja aiheuttavat lisäksi järkyttävät 60 prosenttia luonnon monimuotoisuuden häviämisestä. Jopa 80:tä prosenttia maatalousmaasta käytetään joko eläinten tai niiden rehun kasvatukseen. Lisäksi karu totuus on, että se, että syömme eläimiä näin paljon, heikentää terveyttämme.

Voimme toimia paremmin tekemättä suuria uhrauksia. Chatham Housen hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan kehittyneiden maiden asukkaat esimerkiksi suostuisivat vähentämään lihankulutustaan, jos tarjolla olisi käteviä ja hyvältä maistuvia vaihtoehtoja suunnilleen samaan hintaan.

En ehdota, että kaikkien pitäisi ryhtyä kasvissyöjiksi tai vegaaneiksi (vaikka onkin kiistämätön tosiasia, että kasvisruokavaliot ovat ympäristön kannalta parempia, eivät edesauta yhtä paljon ilmastonmuutosta ja ovat terveellisempiä). En myöskään usko, että hallitusten pitäisi asettaa lihankulutukselle rajat. Mutta niille päättäjille, jotka hyväksyvät sen, että kehittyneiden maiden asukkaiden lihankulutuksen vähentämisellä olisi enemmän hyviä kuin huonoja puolia, on olemassa paljon kustannustehokkaita ratkaisuja, jotka ohjaavat meitä siihen suuntaan.

Esimerkiksi Ranska kielsi hiljattain termit vegaaninen ”burger” ja ”pihvi” sillä perusteella, että niillä voi viitata vain eläinten lihaan.

Alkajaisiksi hallitukset voivat ja niiden pitäisi lopettaa teollisen viljelyn sekä teollisesti kasvatetuille teuraseläimille tarkoitettujen viljelykasvien tukeminen. Tukemalla saastuttavia ja epäinhimillisiä käytäntöjä valtiot kirjaimellisesti maksavat yrityksille Pariisin ilmastonsopimuksessa asetettujen päästövähennystavoitteiden heikentämisestä.

Sen sijaan hallitukset voivat ja niiden pitäisi muuttaa tukipolitiikkaansa lisätäkseen ilmastoneutraalimpien ja proteiinipitoisempien kasvien kasvatusta. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi palkokasvit. Kasvattamalla enemmän papuja, herneitä ja linssejä viljelijät auttaisivat taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan, sillä näin he vähentäisivät kasvihuonekaasupäästöjä. He myös hyötyisivät lajikkeista, jotka kestävät paremmin kuivempaa ja lämpimämpää säätä.

Valtioiden tuet voidaan myös ohjata uudelleen teollisilta lihatiloilta kasvipohjaisen ”lihan” kehitykseen sekä muihin vaihtoehtoihin. ”Puhtaan lihan” markkinat vasta orastavat, mutta ne kasvavat nopeasti. Kansan reaktio joihinkin markkinoilla oleviin edistyksellisiin tuotteisiin on ollut erittäin positiivinen.

Silti aivan kuten fossiilisen polttoaineen teollisuus, myös lihateollisuuden puolestapuhujat ovat painostaneet päättäjiä estämään vaihtoehtojen leviämisen. Monissa maissa lobbarit ovat jopa kampanjoineet menestyksekkäästi kieltääkseen kasvipohjaisten tuotteiden lihaan viittaavat nimet. Esimerkiksi Ranska kielsi hiljattain termit vegaaninen ”burger” ja ”pihvi” sillä perusteella, että niillä voi viitata vain eläinten lihaan.

Tällainen politiikka estää selvästi lihankulutuksen vähentämistä ja on ristiriidassa Pariisin sopimuksen sitoumusten kanssa. Se, että lihasektori tukee tällaisia politiikkoja, asettaa sen samaan rooliin fossiilisen polttoaineiden teollisuuden kanssa. Se keskittyy vain ja ainoastaan omaan tulokseensa. Vai voisivatko tuottajat olla myönteinen voima lihankulutuksen vähentämisessä?

Ruokaa ja maataloutta pitäisi käsitellä ilmastopolitiikassa samaan tyyliin kuin energia- ja liikennesektoria. Kummallakin on selkeät ohjeet ilmastonmuutokseen puuttumisesta ja päästöjen vähentämisestä. Politiikka, joka rajoittaisi maatalouden ja ruuantuotannon vaikutuksia planeetan lämpenemiseen, on myöhässä.

Valtioiden tuet voidaan myös ohjata uudelleen teollisilta lihatiloilta kasvipohjaisen ”lihan” kehitykseen sekä muihin vaihtoehtoihin.

Kahden vuoden kuluttua julkaistaan ensimmäinen raportti, jossa arvioidaan Pariisin sopimuksen edistymistä. Valtioiden pitää osoittaa, mitä ne ovat tehneet ja mitä ne tekevät leikatakseen päästöjään. Iso osa ongelmasta jää kuitenkin käsittelemättä, jos liha- ja maitotuotteiden tuotantoon ja kulutukseen ei puututa.

Samaan aikaan eurooppalaisviljelijät tulevat kärsimään useammin samanlaisista kuivuusjaksoista kuin ne kärsivät tänä kesänä, samoin muut ruuantuottajat ympäri maailman. Lihan- ja maidontuotannosta tulee yhä vaikeampaa, ja varhaisista teurastuksista tulee uusi normaali. Kuten fossiilisten polttoaineidenkin kohdalla, ainoa mahdollisuutemme on voittaa teollisuudenalan vastarinta ja muokata ruokajärjestelmäämme niin, että se mahdollistaa terveellisemmän, puhtaamman ja aivan yhtä herkullisen ruokavalion.

Kirjoittaja on yksi Changing Markets Foundationin perustajista, Cambridgen yliopiston Institute for Sustainability Leadershipin vieraileva tutkija sekä Greenpeace Internationalin entinen johtaja. Hän on kirjoittanut kirjan The Great Disruption: How the Climate Crisis Will Transform the Global Economy.

Suomennos: Teija Laakso

Copyright Project Syndicate