(IPS) -- Siirtomaavalta päättyi vuosikymmeniä sitten, mutta tapa, jolla länsimaat ajavat nyt kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua, tuo mieleen kolonialismin ja nostaa kehitysmaita vastahankaan.

Kestävästä kehityksestä käytävän keskustelun valtavirrassa ei juuri kuule sanaa ”ekokolonialismi”. Viime aikoina se on kuitenkin pulpahdellut esiin viitattaessa länsimaiden rooliin ympäristönsuojelun esitaistelijoina.

Malesian viranomaiset käyttivät termiä alkuvuodesta liittyen Euroopan unionin päätökseen kieltää palmuöljyn käyttö biopolttoaineissa vuoteen 2020 mennessä. Tarkoitus on suitsia metsien hävittämistä palmuviljelmien tieltä.

”Valkoinen mies määräilee meitä kolonialismin tapaan”, eräs Malesian viranomainen sanoi.

Palmuöljy on Aasian ja Afrikan maille tärkeä vientituote, jonka varassa on monen pienviljelijänkin elanto.

Kauppaa muovijätteellä

Toinen ”vihreältä imperialismilta” haiskahtava hanke on muovijätteen kauppa. Se nousi otsikoihin viime vuoden alussa, kun Kiina kielsi muoviroskan maahantuonnin.

Päätös innoitti erään yhdysvaltalaisen kierrätysfirman johtajan ihmettelemään, eikö Kiina piittaa lainkaan globaalista ympäristöstä. ”Me joudumme heidän vuokseen ajamaan hyvää materiaalia kaatopaikalle”, hän valitti.

Jotkut maat ohjasivat muoviroskansa Kiinan sijasta Kaakkois-Aasiaan. Pian Thaimaakin ilmoitti kieltävänsä muovin tuonnin vuoteen 2021 mennessä.

Thaimaa ja Vietnam ovat viiden eniten meriä saastuttavan maan listalla maailmassa. Jätteen vienti on osasyy siihen, että pitkään ylikulutusta harrastaneet teollisuusmaat ovat saaneet kehitysmaat näyttämään pahimmilta saastuttajilta. Länsimaissa on katseltu kauhistuttavia kuvia muovilautoista kaukaisilla merillä ja keskusteltu muovipilleistä luopumisesta.

Tekopyhää holhoamista

Hongkongissa toimivan Global Institute for Tomorrow -ajatushautomon perustaja Chandran Nair huomauttaa kirjassaan The Sustainable State (kestävä valtio), että aihetta on tapana lähestyä kehittyneiden eikä kehittyvien maiden näkökulmasta.

Johtavat länsimaiset asiantuntijat kajoavat harvoin siihen, miten kestämättömillä tavoilla heidän kotimaidensa taloudet kasvoivat. Kun he alkavat neuvoa kehitysmaita, sävy on helposti tekopyhä ja holhoava.

Johtavat länsimaiset asiantuntijat kajoavat harvoin siihen, miten kestämättömillä tavoilla heidän kotimaidensa taloudet kasvoivat.

Alan keskusteluista puuttuu usein monimuotoisuus, joka heijastaisi maapallon väestön enemmistön kokemuksia. Valkoihoiset pukumiehet ovat yliedustettuina jopa kehitysmaiden kansalaisyhteiskunnassa, koska sielläkin ympäristöliikkeiden johdossa on usein länsimaalaisia.

On ironista että länsimaat johtavat nyt maailmaa kestävään kehitykseen, kun lähes koko maailma aiemmin omaksui niiltä talousmallin, joka on johtanut ylikulutukseen ja luonnonvarojen ryöstöön.

Enemmistö unohtuu

”Länsimainen yhteiskunta on kaikkein kestämättömin, mutta he tekevät siitä aasialaisen ongelman ja tarjoavat meille viisaiden johtajiensa ratkaisuja. Tässä kuvassa on jotain pielessä”, Nair sanoo.

Hän osoittaa, että puhe kestävyydestä keskittyy kehittyneiden maiden tarpeisiin ja toiveisiin mutta sivuuttaa ne monimutkaiset esteet, joiden vuoksi maapallon asukkaiden enemmistöllä ei ole siitä toivoakaan.

Ratkaisu on paikallisista tarpeista ja tilanteista lähtevä keskustelu, joka pohjaa länsimaisista malleista riippumattomaan tietoon ja linjauksiin. Muuten nojataan eriarvoisuuden globaaleihin rakenteisiin, jotka eivät tuo kestävää kehitystä.

Kirjoittaja on Eco-Business-sivuston Aasian-kirjeenvaihtaja.