Raiskauksien uhrien oikeuksien toteutuminen on Suomessa arpapeliä, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Järjestö julkaisi tänään laajan selvityksen siitä, miten seksuaalirikosten oikeusprosessi etenee ja miten raiskausten uhrit saavat oikeutta Suomessa. Sen mukaan Suomen lainsäädäntö ja lainkäyttö eivät täytä niitä kansainvälisen oikeuden velvoitteita, joihin Suomi on sitoutunut.

Tutkimuksessa vaaditaan, että Suomessa ryhdyttäisiin määrittelemään raiskaus suostumuksen puutteen kautta, kuten kansainvälisessä oikeudessakin tehdään.

Amnesty analysoi yli 300 viranomaisten ratkaisua, joista osa poliisin ja syyttäjän tutkimatta- ja syyttämättä jättämispäätöksiä ja osa käräjäoikeuden tuomioita. Aineistosta kävi ilmi, että on monenlaisia tapauksia, joissa uhri ei ollut antanut suostumustaan seksiin, mutta tekoa ei silti määritelty raiskaukseksi.

Esimerkiksi se, että uhri on pyytänyt tekijää lopettamaan mutta ei ole vastustellut fyysisesti, on voinut johtaa syyttämättä jättämispäätökseen tai syytteen hylkäämiseen. Syynä on se, että tällä hetkellä Suomen laki korostaa raiskauksen määritelmässä uhrin pakottamista väkivallalla. Jos uhri ei vastustele fyysisesti, tekijän ei tarvitse käyttää väkivaltaa.

”Uhrien oikeusturvan takia olisi tärkeää muuttaa raiskausrikosten määrittely suostumusperustaiseksi. Tällä hetkellä lakia on mahdollista tulkita monella tavalla, ja eri tulkinnoissa suostumuksen merkitys vaihtelee. Uhreille tämä tarkoittaa sitä, että oikeuden toteutuminen on kiinni siitä, kuka lakia tulkitsee”, sanoo tutkimuksen tehnyt Otava Piha Amnestyn tiedotteessa.

Yhteensä poliisin tietoon tuli vuonna 2017 tutkimuksen mukaan 1 245 raiskausrikosta, murto-osa kaikista tapahtuneista teoista. Vain vajaat 17 prosenttia johti tuomioon.

Viime vuosina yhä useammissa maissa on vaadittu, että raiskaus alettaisiin määritellä suostumuksen puutteen kautta. Suomessa asiasta kerättiin viime vuonna kansalaisaloite ja oikeusministeriö on asettanut työryhmän, jonka tarkoituksena on valmistella ehdotus lainsäädännön täsmentämisestä.

Tutkimukseen haastateltiin myös seitsemää raiskauksesta selviytynyttä naista, jotka kertoivat kokemuksistaan rikosprosessin aikana. Monet kokivat saaneensa epäasiallista kohtelua terveydenhuollon ammattilaisilta, poliisilta, tuomareilta ja asianajajilta.

”Siellä käräjäoikeudessa koko ajan kyseltiin vaan, että mitä olen tehnyt väärin, että minä en estänyt sitä raiskausta. Kuinka paljon olin juonut, miksi en pyytänyt apua, miksi en mennyt taksiin. Ja kukaan ei kysynyt siltä tekijältä, että miksi lähdit seuraamaan tätä ihmistä tai miksi kuvittelet, että on ok lähteä taluttamaan jotakuta tai estää sitä menemästä taksiin”, kuvailee eräs haastateltu.

Tutkimuksessa vaaditaankin viranomaisille lisää koulutusta raiskauksen uhrien kohtaamisesta. Resursseja tarvittaisiin myös tukipalveluihin. Suomessa on tällä hetkellä vain yksi seksuaalirikosten uhreille tarkoitettu Seri-tukikeskus, kun Euroopan neuvoston suosituksen mukaan niitä pitäisi Suomen kokoisessa maassa olla 13, tutkimuksessa muistutetaan.