Matka Ugandan pääkaupungista Kampalasta pohjoiseen, Etelä-Sudanin rajalle, on uuvuttava. Lämpötila nousee matkan edetessä kohti pohjoista.

”Nämä talot kuuluvat nuer-heimoon. Sen näkee siitä, että pihojen ympärille rakennetaan aidat”, osoittaa kuljettajani, kun lähestymme leiriä.

Harjaantuneelle silmälle on selvää, missä eri heimot asuvat. Itse keskityn ihailemaan kauniita rakennuksia.

Perillä lämpötila on 36 astetta, mutta erään eteläsudanilaisen haastateltavan mielestä sateen takia on oikeastaan kylmä.

Etelä-Sudanista paenneet nuerit kuuluvat Ugandan 1,2 miljoonan pakolaisen joukkoon. Maan suurin pakolaisryhmä ovat juuri eteläsudanilaiset, joita on yli 820 000.

Pakolaismäärät ovat Afrikan suurimmat, koska valtio tarjoaa erityisen vapaat oikeudet pakolaisille. Nämä pystyvät työskentelemään ja käymään koulua kuten paikalliset. Tarjolla on asutusalueita sekä terveyspalveluita. (1)

Yhteiselo ei ole kuitenkaan sujunut ilman haasteita. Paikallisten yhteisöjen ja pakolaisten välille on syntynyt kahnauksia, eikä riidoilta ole vältytty pakolaisyhteisöjen sisälläkään.

Seksuaalista väkivaltaa, kiistelyä viljelysmaasta, pulaa työstä

Ugandan pakolaispolitiikkaan kuuluu, että kansainvälisten järjestöjen tulee sijoittaa 30 prosenttia kaikista tuistaan vastaanottavien yhteisöjen hyväksi. Näin on tarkoitus kehittää Ugandan harvaan asuttuja alueita ja vähentää kitkaa ugandalaisten ja pakolaisten välillä.

Jako ei ole kuitenkaan toiminut täysin ongelmitta. (2) Vastaanottavien yhteisöiden parissa on herännyt keskustelua siitä, että tuet pitäisi jakaa tasaväkisesti ja että pakolaisten suosiminen on epäreilua.

Suurin osa pakolaisten asutusalueista muodostuu ugandalaisten yksityisomistajien maista. Nämä maanomistajat ovat tehneet Ugandan hallituksen kanssa sopimuksen, jonka mukaan pakolaiset saavat asuttaa ja käyttää asuttamaansa maata hyväkseen.

Sopimuksen mukaan pakolaisten poistuttua alueelta maanomistaja saa tilansa takaisin omaan käyttöönsä. Samalla hän saa kaikki hyödyt pakolaisten tekemistä töistä, kuten metsän raivaamisesta tai maan muokkaamisesta.

Monet pakolaiset raportoivat haastatteluissa, että paikalliset käyttävät tätä porsaanreikää hyväkseen ja vaativat maitaan takaisin juuri, kun pakolaiset ovat keräämässä satoaan tai muuta hyötyä kovasta työstään.

”Paikalliset antavat pakolaisten muokata maaperän mutta ilmaantuvat paikalle myymään koko sadon pois juuri, kun kova työ on saatettu päätökseen”, kertoo 52-vuotias madi-heimoon kuuluva Ceaser Malim.

Joissain tapauksissa paikalliset ovat vaatineet suurta osaa maan tuotoista itselleen. Tämä on johtanut siihen, että pakolaiset eivät ole halukkaita työskentelemään paikallisten omistamilla mailla, koska eivät usko saavansa nauttia työnsä hedelmistä. Ongelmat ovat myös kiristäneet yhteisöjen välejä.

Maanviljelyä suurempia ongelmia aiheuttaa polttopuun ja eläimille tarkoitetun rehun kerääminen. Suurimmalle osalle pakolaisista ainoa keino saada polttopuuta on kerätä sitä asuinalueen lähiympäristöstä. Polttopuu on pakolaisille välttämätöntä ruuanlaiton ja lämmön takia.

Polttopuun keruu on naisten kotiaskare, mutta usein naisiin kohdistetaan seksuaalista väkivaltaa, kun he ovat keskenään keräämässä puita. Tapauksia ilmenee jatkuvasti, ja niistä on muodostunut niin selkeä ongelma asutusalueille, että naiset tekevät kaikkensa, jotta heidän ei tarvitsisi mennä keräämään polttopuuta.

Malim kertoo, että jopa muut pakolaismiehet ovat käyttäneet näiden naisten haavoittuvaisuutta hyväkseen. Yhä useammin ilmenee tapauksia, joissa pakolaismiehet ovat raiskanneet naisia. Ongelma ei siis liity vain paikallisiin yhteisöihin, vaan se juontaa juurensa syvemmälle patriarkaaliseen kulttuuriin ja naisten heikkoon asemaan.

Monet eteläsudanilaiset pakolaiset raportoivat, että avustusjärjestöiltä saadut ruokavarat eivät myöskään riitä ruokkimaan koko perhettä kuukauden ajan. Osittain syynä tähän on se, että monet pakolaiset joutuvat myymään osan ruokavaroistaan paikallisille yhteisöille pystyäkseen ostamaan muita tarvitsemiaan asioita, kuten koulutarvikkeita lapsilleen. Paikalliset usein myyvät nämä tuotteet eteenpäin ympäröiville kylille.

Asukaskokouksissa ratkotaan kiistoja

Työttömyysaste on pakolaisten asutusalueilla korkeaa, vaikka moni pakolainen on koulutettu ja haluaisi työskennellä. Suuri ongelma työllistymisessä on kielimuuri: eteläsudanilaiset tulevat useista eri heimoista, jotka kaikki puhuvat omaa kieltään. Ugandassa puhutaan monia eri kieliä, eivätkä pohjoisen yhteisöt puhu samoja kieliä pakolaisten kanssa.

Suomen Pakolaisapu on keskittänyt toimintansa ratkaisemaan kieleen liittyviä ongelmia: lukutaidottomille pakolaisille sekä paikallisille opetetaan luku- ja kirjoitustaitoa heidän omalla heimokielellään. Niille, jotka osaavat jo lukea, opetetaan englantia. Joillain asutusalueilla pakolaisille tarjotaan myös bisnes- ja säästökoulutusta, jonka tarkoituksena on auttaa heitä itsenäistymään ja vähentämään köyhyyttä. Paikallisten ja pakolaisten harmonista yhteiseloa käsitellään asutusalueittain kokouksissa, joissa ongelmia yritetään ratkaista.

Useat haastattelemani pakolaiset haluaisivat palata kotiin heti rauhan tullen siitäkin huolimatta, että heidät on monin eri tavoin toivotettu tervetulleiksi Ugandaan. Vaikka Etelä-Sudanissa solmittiin rauhansopimus viime kevään aikana, pakolaiset eivät usko rauhan kestävän eivätkä ole vielä halukkaita yrittämään kotiinpaluuta. Etelä-Sudania vaivaa ruuan ja työn puute sekä epävakaat olosuhteet.

Haastatteluissa selvisi myös, että vaikka paikallisten kanssa on monenlaisia haasteita, eteläsudanilaisten suurimmat ongelmat muodostuvat siitä, että he eivät nauti yhteiselosta muiden eteläsudanilaisten heimojen kanssa. Tämä on johtanut siihen, että kukin heimo pysyttelee omalla epävirallisella alueellaan pakolaisasutusalueiden sisällä ja on harvoin tekemisissä muiden heimojen kanssa.

”Minulla on ystäviä muista heimoista, kuten madeista. En tule koskaan olemaan ystävä dinkan kanssa. Dinkat tappoivat veljeni Etelä Sudanissa enkä pysty antamaan sitä anteeksi”, kertoo haastattelemani nuer-mies Francas Gai Khan.

Näiden ongelmien kannalta on tärkeää, että yhteistyö jatkuu niin heimojen välillä kuin pakolaisten ja vastaanottavienkin yhteisöjen kanssa. Suuren pakolaismäärän rasittama Uganda kärsii resurssipulasta ja kaipaa kipeästi helpotusta tilanteeseensa, jotta se pystyy tulevaisuudessakin takaamaan pakolaisille hyvät oltavat. Kansainvälisten järjestöjen apu on varmasti myös tulevaisuudessa välttämätöntä. Toivoa valoisasta tulevaisuudesta on silti vielä paljon. Siitä kertovat pakolaisetkin.

Kirjoittaja toimii Ugandassa Suomen Pakolaisavun tiedottajana. Hän keräsi artikkelin tiedot haastattelemalla useita eteläsudanilaisia pakolaisia Pohjois-Ugandassa olevilla pakolaisasutusalueilla maalis-huhtikuussa 2019. Artikkeli pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa eikä edusta Suomen Pakolaisavun mielipiteitä.

(1) https://data2.unhcr.org/en/country/uga
(2) https://www.undp.org/content/dam/uganda/docs/UNDPUg18%20-%20Understanding%20Land%20Dynamics.pdf sivu 8