”Nyt olen turvallisessa paikassa.”

Se oli Ali Nazarin, 15, ensimmäinen ajatus, kun hän saapui Suomeen pitkän ja vaikean matkan jälkeen vuonna 2015.

Nazari on kotoisin Afganistanista, josta hän oli paennut jo neljä vuotta aiemmin Iraniin. Talebanit tappoivat hänen isänsä tämän kieltäydyttyä luovuttamasta maatilaansa taistelijoiden käyttöön.

Nazari ilmoitti perheensä vanhimpana lapsena asiasta poliisille. Kun talebanit alkoivat kysellä hänen peräänsä, hän pakeni Iranissa asuvan enonsa luo.

Iranissa elää jopa kolme miljoonaa afganistanilaista, joista useimmilla ei ole virallista oleskelulupaa, ei myöskään Nazarilla. Siksi viranomaiset aikoivat palauttaa hänet takaisin Afganistaniin.

”Jos olisin mennyt takaisin, minut olisi tapettu”, nyt 19-vuotias Nazari uskoo.

Hän lähti Suomeen, sai oleskeluluvan, aloitti opiskelut ja asuu nykyään omillaan. Se ei ole ollut helppoa, sillä häntä kalvaa jatkuva huoli Afganistaniin jääneestä äidistään ja kolmesta nuoremmasta sisaruksestaan.

”Tarvitsisin heitä todella paljon. Minulla on ikävä heitä.”

Nazari on yksi monesta samassa tilanteessa olevasta. Vuonna 2015 Suomeen saapui turvapaikanhakijana ilman huoltajaa yhteensä 3 014 alaikäistä. Tänä vuonna tammi–syyskuussa heitä on ollut enää 60.

Lain mukaan heidän perheensä voivat hakea oleskelulupaa Suomesta, mutta käytännössä vain harvalla on todellinen mahdollisuus perheenyhdistämiseen. Syynä ovat varsinkin 2010-luvun aikana tehdyt lakimuutokset.

”Suurin vaikeus on, etteivät perheet saa edes jätettyä hakemusta. Lisäksi vain pienellä osalla sen jättäneistä on mahdollisuus saada myönteinen päätös korkeiden toimeentulovaatimusten vuoksi”, sanoo Siirtolaisuusinstituutin erikoistutkija Johanna Hiitola.

Hänen mukaansa perheenyhdistämisestä on tehty Suomessa poikkeuksellisen vaikeaa jopa muihin Pohjoismaihin verrattuna.

Hiitola tutkii Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa lakimuutosten vaikutuksia perheenyhdistämiseen sekä sitä, miten perheet selviytyvät erossaolosta. Hän on haastatellut yhteensä 49:ää perheenyhdistämistä haluavaa pakolaistaustaista ihmistä, joista 16 on alaikäisenä yksin Suomeen tulleita.

Afganistanilaiset joutuvat matkustamaan Intiaan

Yksi suurimmista Hiitolan tutkimuksessa esiin nousseista ongelmista liittyy hakemusten jättämiseen Suomen suurlähetystöissä.

Vuonna 2012 voimaan tulleen lakimuutoksen mukaan perheenyhdistämistä voi hakea vain ulkomailla oleva perheenjäsen tai -jäsenet. Heidän on hankittava tarpeelliset paperit ja matkustettava lähetystöön. Osa jättää hakemuksen sähköisenä, mutta heidän on silti päästävä lähetystöön haastatteluun.

Matka on monelle mahdoton muun muassa vaarojen ja hinnan takia. Esimerkiksi aikuisen paperihakemus maksaa 470 euroa, lapsen 250 euroa.

Afganistanilaisille erityisiä hankaluuksia aiheuttaa vuonna 2015 hyväksytty asetus, jonka mukaan heidän perheenyhdistämishakemuksensa käsitellään Intian New Delhissä. Matkustaminen sinne edellyttää viisumia, joka taas vaatii rahaa ja henkilöllisyystodistusta.

Myös Ali Nazarin perhe joutui hankkiutumaan New Delhiin, jopa kahteen otteeseen. Lopulta päätös oli kielteinen, koska hakemuksesta puuttui tiettyjä dokumentteja. Haastatteluhetkellä Nazarin perhe odottaa Maahanmuuttovirastolta uutta päätöstä.

”Olemme lainailleet rahaa enkä tiedä, miten saan maksettua ne takaisin. Olen pari–kolmetuhatta euroa velkaa kavereille. Mitä voin tehdä”, Nazari suree.

Muualle paenneiden afganistanilaisten hakemuksia vaikeuttaa puolestaan se, että hakemuksen jättömaassa on oleskeltava laillisesti. Niinpä esimerkiksi Iranissa ilman oleskelulupaa oleskelevat afganistanilaiset eivät voi jättää hakemustaan Suomen Teheranin suurlähetystössä vaan heidänkin pitää matkustaa New Delhiin.

”Se on ihan mahdotonta. Heillä ei ole mitään papereita, ja niitä varten pitäisi mennä takaisin Afganistaniin. Miksi Suomen hallitus oikein on tehnyt näin? Sama kuin sanoisi suomalaiselle, että hae paperit Etelä-Koreasta”, kritisoi Shayegh Adeli, 20.

Adeli syntyi Afganistanissa, mutta hänen perheensä pakeni isonveljen kuoleman jälkeen Iraniin jo hänen ollessaan vauva. Koska pelkona oli palautus Afganistaniin, perhe lähetti Adelin ja tämän pikkuveljen pakoon vuonna 2015. Muiden matkaan ei ollut varaa. Nyt hän haluaisi perheensä Suomeen, mutta perhe ei ole voinut jättää hakemusta.

Suomi keskittää ”paikallistuntemuksen”

Ulkoministeriön konsulipäällikön Pasi Tuomisen mukaan New Delhi on valittu afganistanilaisten hakemusten jättöpaikaksi siksi, että esimerkiksi Iranissa he eivät yleensä oleskele laillisesti eivätkä siksi voi jättää hakemusta Teheranissa.

”Tarkoituksena on myös ollut keskittää paikallistuntemus New Delhiin”, hän sanoo.

Suomella on suurlähetystö myös Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa, mutta siellä hakemusten jättämistä rajoittaa turvallisuustilanne.

Suomen Teheranin ja Ankaran suurlähetystöjen mukaan silloin, kun afganistanilaiset oleskelevat Iranissa tai Turkissa laillisesti, he voivat jättää perheenyhdistämishakemuksensa kyseisten maiden Suomen suurlähetystöissä. Ainakaan Turkissa väliaikainen viisumi tai turistina oleskelu eivät kuitenkaan riitä laillisen oleskelun todistamiseen.

Tutkija Johanna Hiitolan mukaan käytännössä hakijoita on ohjattu Turkistakin New Delhiin.

”Tiedonkulku ei tunnu toimivan eikä hakijoille tiedoteta kunnolla, mihin lähetystöön heidän pitäisi mennä.”

Hakemuksia ei uskalleta jättää

Lähetystöbyrokratian lisäksi perheenyhdistämistä vaikeuttavat toimeentulorajat, jotka säädettiin vuonna 2016. Esimerkiksi nelihenkisen perheen on tienattava nettona 2 600 euroa kuukaudessa, jotta perheenyhdistäminen voidaan tehdä.

Valtioneuvoston kanslia arveli lakimuutoksen jälkeen tehdyssä selvityksessä, että todennäköisesti vain 1–2 prosenttia kansainvälistä suojelua saavista täyttää toimeentuloedellytyksen. Heihin sääntöä ei kuitenkaan sovelleta, jos perheenyhdistämistä haetaan kolmen kuukauden sisällä siitä, kun Suomessa asuva perheenjäsen on saanut turvapaikan.

”Alaikäiset eivät kuitenkaan tavallisesti saa kansainvälistä suojelua vaan oleskeluluvan esimerkiksi yksilöllisestä inhimillisestä syystä”, Hiitola muistuttaa.

Lain mukaan toimeentuloedellytyksestä voidaan poiketa, mikäli lapsen etu näin vaatii.

”Käytännössä esimerkiksi alle 15-vuotiaan ei voi olettaa voivan elättää perhettään. Näppituntumani on, että näissä tapauksissa perheenyhdistämisen toimeentulorajoista yleensä poiketaan”, arvioi Maahanmuuttoviraston (Migri) tulosaluejohtaja Anu Tarén.

Tutkija Johanna Hiitolan mukaan ongelmana kuitenkin on, että tulorajojen sekä muiden tiukkojen ehtojen takia monet perheet eivät uskalla edes jättää hakemusta. Myös monet edustajat, oikeusavustajat, sosiaalityöntekijät ja perheryhmäkotien työntekijät neuvovat, ettei hakemusta kannata jättää.

Esimerkiksi hänen aineistossaan vain kaksi nuorta on aloittanut perheenyhdistämisprosessin ja vain yksi on saanut perheensä Suomeen.

Maahanmuuttovirasto ei tilastoi erikseen juuri yksin tulleiden alaikäisten perheenyhdistämisiä. Tilastoista kuitenkin näkyy, että kansainvälistä suojelua saavien sekä muiden ulkomaalaisten huoltajien hakemukset vähenivät tuntuvasti vuonna 2012, kun laki alkoi velvoittaa matkaa lähetystöön.

Vuonna 2016, vuosi sen jälkeen, kun Suomeen tuli runsaat 3 000 alaikäistä yksin, kansainvälistä suojelua saavien ja muiden ulkomaalaisten huoltajat jättivät perheenyhdistämishakemuksia vain 63, seuraavana vuonna 132.

Migrin Anu Tarén arvelee, että yksi syy hakemusten vähäisyyteen voi olla se, että aiemmin laki määräsi, että lapsen on pysyttävä alaikäisenä koko turvapaikanhakuprosessin ajan. Sittemmin lakia on muutettu, mutta se ei vaikuta takautuvasti.

Tiukka linja verrattuna Skandinaviaan

Suomen järjestelmää voi pitää poikkeuksellisen tiukkana verrattuna esimerkiksi Norjaan ja Ruotsiin. Suomessa on korkeampi toimeentuloedellytys kuin kummassakaan maassa ja kalliimmat hakemusmaksut kuin Ruotsissa.

Norjassa ja Ruotsissa alaikäisten perheisiin ei myöskään sovelleta toimeentulorajaa. Hakemuksen voi jättää useammassa eri lähetystössä.

Norjassa on lisäksi voimassa sääntö, jonka mukaan afganistanilaisten tapauksessa Norjassa oleva perheenkokoaja voi hoitaa haastattelut.

Tutkijat ovat myös pohtineet, onko Suomen linja lainkaan kansainvälisten velvoitteiden mukainen. EU:n perheenyhdistämisdirektiivin direktiivin mukaan oikeutta perheeseen tulisi pitää ensisijaisena ja perheenyhdistäminen tulisi estää vain poikkeustapauksissa, muistuttaa Hiitola sekä ryhmä suomalaistutkijoita viime keväänä julkaistussa Valtiotieteellisen yhdistyksen Politiikasta.fi-blogissa.

Myös Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin johtaja Elina Pirjatanniemi arvioi toukokuussa Helsingin Sanomien haastattelussa, että Suomessa toimitaan perheenyhdistämisasioissa riskirajoilla, sillä liian tiukat käytännöt voivat rikkoa lapsen oikeuksia sekä oikeutta perheeseen.

Hallitus lupaa uudistuksia

Suomeen yksin tulleet alaikäiset pääsevät yleensä perheryhmäkotiin, ja heille määrätään oma edustaja. Hiitolan tutkimuksen mukaan perheestä erossa oleminen aiheuttaa kuitenkin muun muassa unettomuutta, keskittymisvaikeuksia, sopeutumisvaikeuksia ja itsetuhoisuutta.

Myös Ali Nazarilla ja Shayegh Adelilla on ollut vaikeaa.

”Jouduin syömään unilääkettä enkä voinut syödä tai juoda. Olin pari kuukautta poissa koulustakin”, Nazari muistelee.

Hän toivoo, että matkustusvaatimuksia helpotettaisiin, hakemuksiin saisi rahallista tukea ja oikeusapua parannettaisiin.

Myös veljensä kanssa Suomeen saapunut Shayegh Adeli on kokenut paljon. Vaikka sekä hän että veli saivat jäädä Suomeen, he joutuivat kasvamaan eri paikoissa. Muu perhe on paennut Iranista Turkkiin.

Miten he pärjäävät?

”Ei hyvin”, Adeli sanoo.

Vaikeuksista huolimatta Adeli ja Shayegh ovat päässeet pitkälle. Kumpikin puhuu sujuvaa suomea, Nazari opiskelee merkonomiksi ammattiopistossa ja Adeli suorittaa sekä ylioppilastutkintoa että merkonomintutkintoa.

Nazari tekee vapaaehtoistyötä muun muassa vanhusten parissa ja kumpikin on mukana Punaisen Ristin yksin tulleiden nuorten vaikuttajatiimissä, joka on tavannut muun muassa poliitikkoja lakien muuttamiseksi.

He miettivät silti, mihin kaikkeen muuhun voisivat vielä pystyä.

”Olen kotoutunut ilman perhettäkin hyvin, mutta jos perheeni olisi täällä, vaikutus olisi satakertainen. En ymmärrä, miksi Suomen hallitus tekee näin. Perheenyhdistämisen mahdollistaminen olisi sijoitus nuoriin”, Adeli sanoo.

Muutoksia saattaa tulla tällä hallituskaudella, sillä hallitusohjelmassa luvataan selvittää perheenyhdistämisen liittyviä ongelmia. Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) erityisavustaja Jarno Lappalainen kertoo Maailma.netille sähköpostitse, että alaikäisten tulorajat ollaan poistamassa ensi keväänä lakihankkeella ja että perheenyhdistämiseen liittyvät kysymykset ovat menossa selvitykseen.