Lukiolainen Tatu Aapro kirjoitti 4.11.2019 Helsingin Sanomien mielipideosastolla nuorten heikoista vaikutusmahdollisuuksista Omastadi-hankkeessa, jossa kaupunkilaiset saavat äänestää julkisten varojen käytöstä.

Aapron mielestä hanke oli pettymys, sillä huolimatta nuorten äänestysmahdollisuuksista ”tätihankkeet” voittavat aina, koska aikuiset äänestävät aktiivisemmin.

Mielipidekirjoitus kuvastaa nuorten huolta omista vaikutusmahdollisuuksista päätöksenteossa. Onko nuorilla todellisia mahdollisuuksia osallistua päätöksentekoprosessiin, vai onko osallistuminen vain näennäistä?

Osallisuuden edistäminen on ollut tärkeää suomalaiselle lapsi- ja nuorisopolitiikalle jo 1990-luvun puolestavälistä lähtien, ja se on turvattu myös Suomen lainsäädännössä. YK:n lasten oikeuksien sopimuksen 12. artikla velvoittaa sopimusvaltiot takaamaan lapsille oikeuden mielipiteidensä vapaaseen ilmaisemiseen sekä mahdollisuuden tulla kuulluksi lasta koskevissa hallinnollisissa sekä oikeudellisissa toimissa.

Lainsäädännöstä huolimatta osallistaminen on jäänyt kauas tavoitteistaan. Yksi syy tähän on nuorten tunne siitä, ettei heitä kuunnella.

Kyse ei olekaan siitä, etteivätkö nuoret tietäisi ja haluaisi vaikuttaa, vaan syy löytyy aikuisista, jotka asioista päättävät.

Valtioneuvoston nuorille ja lapsille vuonna 2010 tekemän kyselyn mukaan lähes puolet on sitä mieltä, että aikuiset kuuntelevat heitä melkein aina. Hieman yli kolmasosa kyselyyn osallistuneista koki, että heitä kuunnellaan joskus. Vain 14 prosenttia koki, että heitä ei kuunnella lainkaan.

Ongelma ei tunnukaan olevan aikuisten kuuntelutaidoissa eikä heidän suhtautumisessaan lasten ja nuorten mielipiteisiin. Kysely paljastaa, että lähes kaksi kolmasosaa vastaajista koki aikuisten ottavan heidän mielipiteensä vakavasti.

Ainoastaan hallinnon ja median kohdalla vastaajat kokivat, että heidän mielipiteillään ei ole paljonkaan väliä. Tämä selittynee kuitenkin sillä, että varsinkin lapsille nämä asiat näyttäytyvät hyvinkin kaukaisina.

Kyselyn mukaan lapset ja nuoret kokevat, että heidän vaikutusvaltansa hallinnollisiin sekä kouluun liittyvissä asioissa on hyvin pieni. He tuntevat pystyvänsä vaikuttamaan kotia koskeviin päätöksiin, mutta sen ulkopuolella mahdollisuudet jäävät pienemmiksi kuin Pohjoismaissa yleensä.

Oppilaskuntien ja auttavien puhelinten koettiin edistävän merkittävimmin oikeutta saada äänensä kuuluviin. Poliittisten toimielimien, kuten eduskunnan, toiminnan ei vastaavasti koettu edesauttavan asiaa paljoakaan.

Sen sijaan paikalliset nuorisovaltuustot, koulu ja Lasten parlamentti koettiin vaikutusvaltaisiksi, joskin vain niiden kohdalla, jotka olivat tietoisia näiden elinten toiminnasta.
Nuoret siis tuntuvat olevan hyvin tietoisia omista osallistumismahdollisuuksistaan päätöksentekoon, mutta heidän äänensä jää silti usein puuttumaan.

Kyse ei olekaan siitä, etteivätkö nuoret tietäisi ja haluaisi vaikuttaa, vaan syy löytyy aikuisista, jotka asioista päättävät.

Nuoria pidetään vähäpätöisempinä, kokemattomampina ja keskenkasvuisina ihmisinä, joille tärkeintä on oppiminen, ei vaikuttaminen.

Nuoria ei nimittäin kuunnella tarpeeksi vakavasti, mikä heijastuu siihen, että heiltä kysytään asioista mielipidettä vasta sitten, kun päätökset on jo tehty. Asiasta voidaan kysyä pikaisesti aiemmin, mutta niitä ei kirjata ylös tai käsitellä vakavasti.

Nuorten mielipiteitä vähätellään eikä heidän kanssaan haluta keskustella. Nuoria pidetään vähäpätöisempinä, kokemattomampina ja keskenkasvuisina ihmisinä, joille tärkeintä on oppiminen, ei vaikuttaminen. Tämän asenteen tulisi muuttua, jotta nuorten osallistuminen kasvaisi merkittävästi.

Positiivista on kuitenkin se, että nuorten esimerkiksi vuonna 2017 tehdyn selvityksen mukaan vaikuttajaryhmien ja -valtuustojen tilanne on parantunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Monet kunnat ovat myös ottaneet nuoret mukaan nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmän kehittämiseen.

Muutosta on tapahtunut erityisesti paikallisella tasolla, mutta kansallisella ja kansainvälisellä kentällä nuoret eivät ole osallisina päätöksissä.

On kuitenkin tärkeää, että nuoret voivat vaikuttaa päätöksiin edes vähän. Se vahvistaa heidän kokemustaan yhteisöön kuulumisesta ja osallisuudesta, mikä auttaa ehkäisemään esimerkiksi syrjäytymistä.

Vielä tänäkään päivänä monet nuoret eivät usko yhteiskunnallisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Tämä näkyy erityisesti nuorten alhaisessa äänestysprosentissa. Asian muuttamiseksi tarvittaisiin aitoja kohtaamisia ja asennemuutosta aikuisilta. Jos nuorten mielipiteitä vähätellään, eivät he uskalla pian ilmaista niitä ollenkaan.

Jos nuorten mielipiteitä vähätellään, eivät he uskalla pian ilmaista niitä ollenkaan.

Vähättely on valitettavan tuttua nuorten ilmastoaktivismin parissa, kun aikuiset eivät ota nuorten huolta ilmastosta tosissaan vaan kutsuvat heidän mielipiteitään ”aivopesuksi” ja ”ilmastonhömpötykseksi”. Näyttää kuitenkin siltä, että nuoret sukupolvet ovat tietoisia omista vaikutusmahdollisuuksistaan eivätkä pelkää haastaa vanhempia sukupolvia omilla mielipiteillään.

Tärkeää kuitenkin olisi, että nuoret tulisivat näkyvämmin mukaan myös päätöksenteon pariin. Nuorilla on mahdollisuuksia osallistua, mutta heitä täytyy auttaa ja kannustaa siihen enemmän.  Avuksi tähän tarvitaan niin kouluja kuin yhteiskunnallisia järjestöjäkin.

Kirjoittaja on opintojen ohella historian ja uskonnon opettaja, Helsingin yliopiston EU-uralähettiläs ja Rauhan ja hyvinvoinnin järjestön puheenjohtaja.