Miltä kuulostaisi laittaa alakouluikäinen lapsesi luokalle, jossa hänellä 300 luokkatoveria? Koulun pihalla komeilisi suuri mangopuu, joka tarjoaisi vilpoisan varjon auringon säteiden keskelle.

Erityisluokanopettaja Saara Turunen oli kuullut jo opiskeluaikoinaan Opettajat ilman rajoja -verkostosta, ja viime kesänä hän sai mahdollisuuden lähteä verkoston kautta Ugandaan kolmen viikon World Teacher -projektiin.

“Olen pienestä asti halunnut vaikuttaa eriarvoisuuteen, ja nyt opettajana minulla oli siihen erinomainen mahdollisuus.”

Opettajat ilman rajoja on Kirkon Ulkomaanavun koordinoima verkosto, jonka tavoitteena on edistää laadukasta opetusta Suomessa ja ulkomailla vapaaehtoisten opetusalan ammattilaisten avulla.

World Teacher -projektissa noin 20 verkoston vapaaehtoista suomalaista lähti kehittämään Ugandan opetusta yhteistyössä paikallisten opettajien ja rehtorien kanssa toista vuotta peräkkäin. Aiemmin projektia on toteutettu myös Keniassa ja Ghanassa.

Ugandan pääkaupungissa Kampalassa Kirkon Ulkomaanavun toimistolla järjestetyn orientaation jälkeen Turunen suuntasi maan pohjoisosassa sijaitsevaan Kobokoon.

Ugandan pohjoisosa on maan köyhin, ja siellä on myös maan huonoin koulumenestys. Kahden viikon aikana Turunen kehitti maan koulutusta mentoroimalla paikallisia opettajia ja järjestämällä kaikille opettajille yhteisiä koulutuksia. Hän työskenteli myös Yumbessa ja vieraili pakolaisleirillä.

Vapaaehtoiset opettajat majoittuivat rivitalomaisessa rakennuksessa.

“Vesi lämmitettiin avotulella, ja aluetta rajasivat muurit”, hän kertoo.

Opetusmetodit passivoivat oppilaita

Ugandan valtion tavoitteena on ollut, että kaikki lapset pääsevät kouluun. Nyt, kun se toteutuu suhteellisen hyvin, maassa on alettu keskittyä myös opetuksen laatuun. Laatua heikentää muun muassa se, että pienessä luokkahuoneessa on usein toistasataa lasta. Turunen näki myös mukana häärääviä muutaman vuoden ikäisiä lapsia, jotka heidän vanhempansa olivat lähettäneet isompien sisarusten mukana kouluun.

Koulussa opiskellaan muun muassa matematiikkaa, englantia ja alueen vallitsevaa paikallista kieltä. Ensimmäiset pari–kolme vuotta opiskellaan paikallisella kielellä, ja sen jälkeen tilalle vaihtuu englanti, mikä usein vaikeuttaa lasten oppimista, Turunen arvioi.

Haasteita suurien ryhmien opetukseen tuo se, että opiskelijoiden taustat ovat hyvin erilaiset ja heillä on eri äidinkieliä. Turusen yllätykseksi opiskelijoita tuli myös Kongon ja Etelä-Sudanin puolelta Kobokon kouluihin.

Opettajien työtä kontrolloidaan paljon, mikä rajoittaa heidän luovuuttaan.

“Opetus on useimmiten passivoivaa: opettaja kertoo ja oppilas toistaa. Esimerkkejä käytetään hyvin vähän, samoin toimintaa ja ryhmätöitä”, Turunen kertoo.

Haasteista huolimatta ugandalaiset koululaiset olivat iloisia ja innokkaita vastaamaan. Turunen hämmästeli, että 12–13-vuotiaat olivat hyvätapaisia eikä heillä ollut yhtä näkyviä käytöspulmia kuin suomalaisnuorilla.

Hän arvelee, että Ugandassa oppilailla ei ole niin kovaa tarvetta korostaa itseään, sillä kaikki ovat osa isoa porukkaa ja lapset ovat myös paljon keskenään. Suomessa taas kaikkeen voidaan puuttua.

Kun resurssit loppuvat, kierrätysmateriaali auttaa

Ugandan pohjoisosissa julkisten koulujen varustelutaso on vaatimaton. Vessoja on vain muutama. Kouluruokailua ei ole. Pienempien päivä loppuu niin, että he ehtivät lounaalle kotiin. Monet isommista käyvät kesken päivän syömässä kotonaan, mutta ne, jotka asuvat kaukana koulusta, joutuvat sinnittelemään ilman ruokaa.

“Se, että koulupäivän aikana ei saa ruokaa, vaikuttaa merkittävästi oppimiseen,” Turunen toteaa harmistuneena.

Oppimista vaikeuttaa myös se, että kirjoja ei käytettä ja oppiminen jää muistiinpanojen varaan. Myös muistiinpanovälineet pitää hankkia itse. Turunen kertookin hämmentyneensä nähdessään pienet lapset teroittamassa kyniään tottuneesti terävillä partaterillä.

Opettajilla on käytössään liitutaulu, liituja sekä isoja papereita. Jos koulun saamat resurssit loppuvat kesken vuoden, uusia välineitä ei välttämättä saa muuten kuin lahjoituksina.

Turunen kertoo, että kouluissa hyödynnettiin myös kierrätysmateriaaleja. Vapaaehtoiset opettajat vinkkasivat paikallisia opettajia hyödyntämään myös luonnonmateriaaleja.

Oppilaiden osallistaminen tärkeää

Ugandassa opettajien koulutus vastaa toisen asteen koulutusta, ja alalle hakeudutaan vain, jos ei muuta keksitä. Opettajat eivät saa päättää, missä koulussa opettavat, vaan heidät voidaan määrätä minne tahansa Ugandaan.

Osa opettajista ei ole motivoituneita vaan keskittyy mieluummin oman asemansa korostamiseen. Motivoituneet opettajat taas kouluttautuvat lisää lomien aikana ja työskentelevät lapsilähtöisesti, Turunen kertoo.

Hänen kasvoiltaan hehkuu innostus, kun hän kertoo ugandalaisista opettajapareistaan.

“Heidän kanssaan oli inspiroivaa ja opettavaista työskennellä. Jouduin purkamaan omaa osaamistani ja opin heiltä paljon vuorovaikutuksesta.”

Opettajat olivat itse hakeneet mukaan projektiin ja halusivat kehittää maan koulutusta. Kesän aikana World Teacher -projektissa oli kolme teemaa, jota kohden opettamista kehitettiin. Inklusiivisella opetuksella haluttiin huomioida erilaiset opiskelijat. Toinen teema oli ryhmän hallinta positiivisuuden kautta rankaisemisen ja fyysisen kurituksen estämiseksi.

Teema, jota pystyi Turusen mielestä eniten edistämään, oli aktiivinen ja oppilaita mukaan ottava opetus. Hän suunnitteli yhdessä opettajaparinsa kanssa opetusta etukäteen ja seurasi tuntien kulkua. Koulupäivän jälkeen he keskustelivat mangopuun alla siitä, mikä oppitunneilla meni hyvin. Turunen antoi käytännön vinkkejä opetukseen.

“Me vapaaehtoiset emme kuitenkaan vie tietoa sinne vaan jaamme sitä molemminpuolisesti paikallisten opettajien kanssa”, Turunen muistuttaa.

Takaisin Ugandaan

Ugandan-matka oli Turuselle antoisa.

“Kyllä siinä pyörähti maailmankuva ympäri, että millaista tämä elämä voikaan olla. Matka avasi silmät myös Suomea kohtaan.”

Tammikuun lopussa Turunen palasi Ugandaan viideksi kuukaudeksi. Uuden projektin tavoitteena on parantaa opetusta samalla alueella kuin aiemmassakin hankkeessa.

Hän odottaa innolla pääsevänsä vierailemaan tutuilla kouluilla ja tutustumaan paremmin paikalliseen kulttuuriin.

Ajatus makoisista hedelmistä, lempeistä ja huumoritajuisista ihmisistä sekä maissipelto- ja savannimaisemista, jossa saattaa nähdä norsuja ja virtahepoja paistattelemassa päivää, saavat Turusen silmät säihkymään.

Kirjoittaja on Voionmaan koulutuskeskuksen journalistiopiskelija.