Artikkeli on julkaistu alun perin Siemenpuu-säätiön blogissa.

Intiassa oli 11.5.2020 virallisten tietojen mukaan 67 152 todettua koronavirustartuntaa, joista 2 206 on johtanut kuolemaan. Todelliset tartuntamäärät ovat kuitenkin ilmeisimmin huomattavasti suurempia. Maan korkea väestötiheys ja valtavat varallisuuserot aiheuttavat sen, että kaikilla ei ole vastaavia edellytyksiä eristäytyä ja suojata itseään tartunnan varalta. Uhka pandemian massiiviselle ja tuhoisalle leviämiselle maassa on suuri. Intiassa julistettiinkin hallituksen toimesta 24. maaliskuuta alkaen äärimmäisen kattavat eristäytymiseen pohjautuvat sulkutoimet. Eristämistoimia on jatkettu ainakin 17. toukokuuta saakka.

Koronasulun myötä köyhimmät kansanosat ovat joutuneet elämässään käytännössä tyhjän päälle. Miljoonat työtä ja tuloja vaille jääneet kaupunkien siirtotyöläiset ovat yrittäneet päästä tavalla tai toisella takaisin kotiseuduilleen, missä perinteiset suvun turvaverkostot voivat tarjota edes jonkinlaiset toimeentulon edellytykset – ruuan ja katon pään päälle.

Koska kaikki julkinen liikenne on pysäytetty, ihmiset ovat joutuneet taittamaan jopa satojen kilometrien matkoja jalkaisin päästäkseen kotiseuduilleen. Monilla ei kuitenkaan ole mitään paikkaa, missä olla ja minne mennä rahojen, ruuan ja jopa juomaveden loppuessa. Viranomaisten taloudelliset ja ravitsemukselliset tukitoimet eivät tavoita läheskään kaikkia tarvitsijoita.

Kylistä puuttuu sekä tietoa että terveydenhuollon ammattilaisia.

Covid19-pandemia on vaikuttanut monin eri tavoin Intian alkuperäiskansojen eli adivasien elämään. Intian yli 100 miljoonasta adivasista huomattava osa asuu maan syrjäisillä metsäalueilla. Tästä johtuen heidän tietoisuutensa koronaviruksesta ja siltä suojautumisesta on toistaiseksi ollut hyvin vajavaista. Lisäksi näillä syrjäseuduilla terveydenhuollon saavutettavuus on hyvin puutteellista.

Kylistä siis puuttuu sekä tietoa että terveydenhuollon ammattilaisia. Näistäkin syistä johtuen kylissä on ennestään laajaa aliravitsemusta ja erilaisten kulkutautien ja muiden sairauksien esiintyvyys on huomattavasti suurempaa kuin kaupungeissa. Näin ollen kotikyliin palaavat kausityöläiset tuovat tuliaisinaan massiivisen epidemiariskin siihen valmistautumattomien ja valmiiksi heikon vastustuskyvyn omaavien syrjäkylien asukkaiden parissa.

Testaukset ja taudin etenemisen seuranta on riittämätöntä ja kohdistuu pääasiassa kaupunkeihin. Kaupunkeihin jumiin jääneiden alkuperäiskansoihin kuuluvien kausityöläisten selviytymiselle kohdistuu uhka monilta suunnilta: taudin lisäksi heitä uhkaa akuutti nälkäkatastrofi sekä rajoituksien rikkomisesta johtuva kriminalisointi ja henkiset paineet.

Tukitoimet eivät saavuta adivaseja

Intiassa on olemassa jo ennalta köyhimpien kansanosien turvaksi perustettu julkinen ruuan jakelujärjestelmä. Se kattaa kuitenkin heikosti alkuperäiskansojen edustajia, joko heikon tavoitettavuuden tai potentiaalisten avun vastaanottajien puutteellisen tietämyksen vuoksi.

Lisäksi julkisen ruokajakelun piiriin kuuluu pelkästään riisiä ja joitakin muita ruuan perusraaka-aineita – ei monipuoliseen ravintoon kuuluvia muita aineksia, kuten esim. palkokasveja, tuoreita vihanneksia ja ruokaöljyjä. Myöskään pandemian johdosta saatavilla oleva rahallinen tuki ei tavoita metsissä asuvia alkuperäiskansoja, jos heillä ei ole pankkitilejä tai edes pankkeja saatavillaan.

Intian maaseutualueilla on olemassa kansallinen tuetun takuutyöllistämisen ohjelma (MGNREGA). Pandemian aikana ohjelman toteutus on kuitenkin pysähdyksissä, joten senkään kautta ei ole saatavilla rahallista ja ravitsemuksellista helpotusta kylien ahdinkoon.

Myös maatalouden kausityön kannalta maalis- ja huhtikuun sadonkorjuukaudet olisivat olleet merkittäviä maaseudun lisätulojen lähteitä. Ja mikäli ihmisillä ei ole varaa ostaa siemeniä ja muita tarvittavia tuotantopanoksia, myös seuraava sato on uhattuna.

Julkisen ruokajakelun piiriin kuuluu pelkästään riisiä ja joitakin muita ruuan perusraaka-aineita.

Adivasit ovat laajalti riippuvaisia metsätuotteiden keruusta ja myynnistä mm. ravinnon, lääkinnän ja tulojen lähteenä. Tärkein metsätuotteiden keräämisen kausi on huhtikuusta kesäkuuhun, jolloin noin 60 prosenttia tuotteiden keruusta tapahtuu.

Keruu ja myynti ovat erityisen merkittäviä adivasinaisille. Mikäli keruukausi ja siitä saatavat tulot jää väliin tai puutteellisiksi, se heijastuu kokonaisten perheiden terveyteen ja hyvinvointiin tulevan vuoden aikana.

Jotkut osavaltiot ovatkin pyrkineet lieventämään sulkurajoituksia metsätuotteiden keruun osalta. Mutta niiden kauppa on joka tapauksessa lähes täysin jäissä eikä ihmisillä ole edellytyksiä ja tiloja tuotteiden varastointiin eristysjakson ylitse. Jonkin verran kauppaa on käyty, mutta kerääjien saamat tulot ovat joka tapauksessa romahtaneet aiempaan verrattuna.

Yhteisöjen maanhallinnan näkökulmasta erityisen huolestuttavaa on se, että viranomaiset ovat hyväksyneet lupia metsäalueiden hyödyntämiseen muun muassa kaivostoiminnalle ja metsäplantaaseille koronavirusrajoitusten aikaankin. Tällöin yhteisöjen edustajien mahdollisuudet osallistua asianmukaisiin kuulemisiin ja ilmaista näkemyksensä hankkeisiin liittyen on ollut erittäin rajoittunutta.

Siemenpuu-säätiö on tukenut eri puolilla Intiaa järjestöjen työtä adivasien metsä- ja maaoikeuksien rekisteröimisen toteuttamiseksi. Niillä alueilla, joilla rekisteröintiä sekä talouksien että yhteisöjen osalta on saatu edistettyä tyydyttävästi, alkuperäiskansojen tilanne on parempi myös näin poikkeustilan aikaan.

Metsä- ja viljelyalueiden hallinnan tarjoama turva on tehnyt mahdolliseksi asianomaisten yhteisöjen toimeentulon perustan vahvistamisen ja monipuolistamisen sekä syventänyt yhteisöjen yhteistyötä osana metsäalueiden hallintajärjestelmien kehittämistä. Intian vuonna 2006 säädetyn alkuperäis- ja metsäyhteisöjen metsäoikeuslain toimeenpano on kuitenkin edelleenkin hyvin vaillinaista.

Viranomaistietojen mukaan perhe- ja yhteisökohtaisia pinta-alaltaan laskettuja metsäoikeusrekisteröintejä on tehty arviolta vain reilulle kymmenelle prosentille lainsäädännön piiriin potentiaalisesti kuuluvista yhteisöjen metsäalueista.

Kansalaisjärjestöjen jatkuva tuki ja metsäoikeuslainsäädännön toimeenpanon valvonta on koko ajan tarpeellista, jotta myös jäljellä olevat rekisteröitymättömät alueet saataisiin lainsäädännön toimeenpanon piiriin. Katastrofien iskiessä oikeuksiltaan turvatut ja mahdollisimman omavaraiset yhteisöt ovat valmiimpia niitä kohtaamaan.

Kirjoittaja on Siemenpuu-säätiön ohjelmakoordinaattori.

Tekstin pääasiallisena lähteenä on käytetty Intian alkuperäiskansoihin ja Covid19-sulkutoimiin liittyvää asiantuntijaraporttia, joka jätettiin Intian alkuperäiskansaministeriöön (Ministry of Tribal Affairs) 4.5.2020.