Suomesta voi tulevaisuudessa tulla kestävän vaateteollisuuden kärkimaa – ainakin, mikäli vasta aloittaneen uuden tutkimushankkeen tavoitteet toteutuvat.

Aalto-yliopiston ja sen yhteistyökumppanien viime vuonna alkaneessa Finix-hankkeessa on tarkoitus kehittää vuoteen 2025 mennessä tekstiiliteollisuuteen tuotanto- ja kulutusmalli, joka noudattaisi täysin kiertotalouden periaatteita.

”Lähtökohtana on, että katsotaan koko järjestelmää eikä vain yhtä sen osa-aluetta. Tutkimme vaatteidentuotannon prosessia alkaen aina tuotesuunnittelusta ja raaka-aineista läpi koko elinkaaren jätteeksi tai uudeksi raaka-aineeksi asti”, kertoo nuorempi tutkija Anna Härri Lappeenrannan-Lahden teknillisestä yliopistosta (LUT).

Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa ovat LUT:n ja Aalto-yliopiston lisäksi mukana muun muassa Turun ammattikorkeakoulu, valtion Teknologinen tutkimuskeskus (VTT), Suomen ympäristökeskus sekä liuta kansalaisjärjestöjä ja vaatealan yrityksiä. Tutkijoita on noin 30.

Tie raaka-aineesta jätteeksi on liian lyhyt

Finixin tavoitteena on muokata radikaalisti nykyistä pikamuotiin perustuvaa vaateteollisuutta, jonka kestämättömyyttä ovat kritisoineet viime vuosina yhä enemmän niin kuluttajat, järjestöt kuin päättäjätkin.

Hankkeen visioissa tekstiilijäte kerättäisiin talteen ja prosessoitaisiin uudeksi raaka-aineeksi tekstiiliteollisuudelle. Pikamuodin tilalle kehitettäisiin liiketoimintamalli, jossa työvoimaa ei riistettäisi, vaatteiden käyttöikä olisi pidempi ja laatu parempi. Kuluttajat taas ostaisivat harvemmin.

Tällä hetkellä tilanne on päinvastainen: vaatteita tuotetaan halvalla ja nopeasti, ja niiden elinkaari on lyhyt.

”Käytännössä lähes sata prosenttia tekstiilinvalmistuksen materiaaleista on uusia raaka-aineita ja yli 70 prosenttia päätyy joko polttoon tai kaatopaikkajätteeseen”, kertoi tutkimuskonsortion johtaja, Aalto-yliopiston vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme aloitusseminaarissa maaliskuussa.

Ilmiö on kiihtynyt 2000-luvulla. Vaatebrändit tuottavat nykyisin lähes kaksi kertaa enemmän vaatteita kuin ennen vuotta 2000. Sekä hinta että laatu ovat samaan aikaan laskeneet.

Esimerkiksi keskimääräinen yhdysvaltalaiskuluttaja ostaa uuden vaatteen 5,5 päivän välein, ja Euroopassa vaateostosten määrä kasvoi 40 prosenttia vuosina 1996–2012. Vuoden 2005 jälkeen vaatteiden käyttöikä on pudonnut yli kolmanneksen.

Tuotannon ja kulutuksen kasvun seurauksena tekstiiliteollisuus tuottaa 8–10 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä ja kuluttaa vuosittain noin 44 biljoonaa litraa kasteluvettä. Se myös tuottaa noin viidenneksen maailman teollisista jätevesipäästöistä.

Myös sosiaalinen hinta on kova: vaatteet valmistetaan usein halpatuotantomaissa työntekijöiden kannalta vaarallisissa oloissa ja elämiseen riittämättömällä palkalla.

Kiertotalous ei ratkaise kaikkea

Finixissä tutkitaan esimerkiksi selluloosapohjaisen kuidun valmistamista tekstiilijätteestä, kehitetään mallia tuotantoketjujen läpinäkyvyyden lisäämiseksi ja luodaan digitaalisia innovaatioita vaatteiden jäljitettävyyden parantamiseksi. Siinä myös kehitetään sovellusta, jonka avulla kuluttaja voi arvioida tekstiilin vastuullisuutta.

Käytännön sovellusten lisäksi tutkitaan myös, millaisia vaikutuksia vaateteollisuuden mullistamisella olisi laajemmin yhteiskuntaan ja ympäristöön.

”Kiertotalous on iso trendi, mutta sen sosiaalinen tai ympäristöllinen kestävyys ei ole täysin aukoton. Etenkin sen sosiaalisia vaikutuksia tutkitaan vielä vähän. Vaarana on, että muutetaan tuotantoa ympäristöystävälliseksi, mutta toistetaan samalla köyhdyttäviä rakenteita tai rakennetaan niitä uudelleen. Esimerkiksi kierrätyskuidun käyttäminen vaateteollisuudessa ei tarkoita, etteikö työntekijöitä pystyisi hyväksikäyttämään aivan kuten ennenkin”, Anna Härri sanoo.

Väitöskirjaa työstävän Härrin tehtävänä on tutkia hankkeessa sitä, miten kiertotalouden erilaiset sovellukset vaikuttaisivat kehittyvissä maissa.

Se on tärkeää, sillä niin vaatetuotannon raaka-aineiden hankinta kuin valmistuskin tapahtuu yleensä kehittyvissä maissa. Esimerkiksi maailman suurimpiin vaatteiden viejiin kuuluvan Bangladeshin vientituloista yli 80 prosenttia tulee nimenomaan vaateteollisuudesta. Intiassa vaateteollisuus työllistää jopa 45 miljoonaa ihmistä.

Härrin ensimmäinen tapaustutkimus liittyy Finix-hankkeessa mukana olevaan Fortumiin, jonka tavoitteena on tehdä olkijätteestä tekstiilikuitua muun muassa Intiassa. Hän tutkii, miten projekti vaikuttaisi paikallisiin maanviljelijöihin, heidän yhteisöihinsä ja ympäristöönsä.

Vaihtoehtoja on monia: uusi projekti voi parantaa jätettä myyvien viljelijöiden tuloja, mutta toisaalta on myös mahdollista, ettei se olekaan heille kannattavaa. Vaikutuksena voi olla myös vaikkapa kemikaalien käytön lisääntyminen pelloilla, jos aiemmin maaperää rikastuttanut jäte myydäänkin tekstiiliteollisuuden raaka-aineeksi.

”En sano, että näin tapahtuu, mutta niin voi tapahtua, ellei asioita tutkita ja huolehdita, että asiat tehdään maanviljelijöiden kannalta hyvin”, Härri muistuttaa.

Tarkoituksena on tutkia kiertotalouden sosiaalisia vaikutuksia myös ylätasolla – esimerkiksi mitä tapahtuisi, jos tuotantoa siirrettäisiinkin laajasti takaisin länsimaihin. Se voisi johtaa kehitysmaissa työttömyyden kasvuun.

”Kaiken vaatetuotannon ei tarvitse siirtyä Suomeen, eikä se välttämättä olisi mahdollistakaan. Kehitysmaissa voidaan tuottaa edelleen vaatteita, mutta sen pitää olla sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävää”, Härri sanoo.

Muutosta on jo näköpiirissä

Nykyinen pikamuoti-ilmiö syntyi aikoinaan vuosituhannen vaihteessa, kun Zaran ja H&M:n kaltaiset vaatejätit ryhtyivät tuottamaan halpoja vaatteita yhä nopeammalla volyymilla. Halpavaatteista tuli kulttuurisesti hyväksyttyjä, ja niiden tuotanto oli yhä helpompaa, kun kauppa globalisoitui.

Työvoimaa siirrettiin halpatuotantomaihin, ja globaalien tuotantoketjujen hallinnointi helpottui, kun tekstiiliteollisuuden tulli- ja tuotantorajoituksia purettiin, teknologia kehittyi ja matkustaminen nopeutui.

Ilmiön muutoksesta on kuitenkin merkkejä. Keskustelu pikamuodin haitoista on lisääntynyt, ja jo ennen Finixiä Suomeenkin on syntynyt yhä enemmän kestävämpää liiketoimintaa painottavia vaatefirmoja, kuten kierrätyskuitua käyttäviä valmistajia, Suomessa vaatteet valmistavia toimijoita, merkkivaatteiden second hand -puoteja ja vaatelainaamoita.

Monet aloitteet ovat pienten yritysten aikaansaannosta, mutta Härri uskoo, että kestävämmästä vaateteollisuudesta ovat kiinnostuneita myös vaatejätit, sillä pikamuodista on tulossa kulttuurisesti yhä vähemmän hyväksyttävää. Finixin yhtenä yhteistyökumppanina jopa on Zara-pikamuotibrändistä tunnettu Inditex.

”Pikamuotifirmat alkavat herätä siihen, että niiden on pakko uusiutua tai niiden bisnes loppuu. Sen näkee jo siinäkin, että esimerkiksi H&M:llä on oma kestävyyttä korostava mallisto. Se, miten paljon nämä aloitteet ovat aiheuttaneet jo oikeaa muutosta ympäristössä tai sosiaalisissa olosuhteissa, ei kuitenkaan vielä näy kovin selvästi”, hän huomauttaa.