(IPS) -- Modestar jätti kotinsa eteläisessä Afrikassa sijaitsevassa Malawissa ja matkusti Irakin Kurdistaniin, sillä hänelle luvattiin hyväpalkkainen työ vanhustenhoitajana.

Perillä yksityisessä hoitokodissa kävi ilmi, että palkka oli vain puolet luvatusta ja työpäivät hyvin pitkiä. Lisäksi hänen puhelimensa ja passinsa takavarikoitiin.

”Minun ei annettu mennä ulos ja työpäivä saattoi kestää seitsemästä aamulla yhteen yöllä, eikä ylityötunneista maksettu”, Modestar kertoo.

Modestarin työtoveri vihjasi tilanteesta Irakin poliisille, joka vapautti naiset. Aluksi työnvälitystoimisto kuitenkin kieltäytyi palauttamasta naisille näiden passeja.

”Poliisin täytyi uhata toimiston sulkemisella ennen kuin he suostuivat päästämään meidät, peruuttamaan viisumimme ja maksamaan paluumatkamme”, Modestar selittää.

Paluu tosin maksettiin vain Etelä-Afrikan Johannesburgiin asti. Siitä eteenpäin malawilaisen ihmiskaupan uhrien rahasto Trafficking in Persons Fundin (TIPF) olisi pitänyt vastata matkakustannuksista, mutta rahaston kirstuissa ei ollutkaan tarpeeksi rahaa.

Malawi loi viisi vuotta sitten TIPF-rahaston antamaan ihmiskaupan uhreille taloudellista tukea, neuvontaa ja oikeusapua.

Kun TIPF ei pystynyt täyttämään lakisääteistä velvollisuuttaan auttaa Modestaria, apuun tuli malawilaisten ihmiskaupan vastaisten kansalaisjärjestöjen verkosto Malawi Network Against Trafficking (MNAT), joka kattoi tämän loppumatkan kustannukset Johannesburgista Malawiin.

MNAT:n toiminnanjohtaja Caleb Thole kertoo, että kansalaisjärjestöt ovat huolissaan TIPF:n varojen ehtymisestä.

”Pelastamiamme ihmiskaupan uhreja täytyy ruokkia ja kuljettaa, ja heille täytyy tarjota suojaa, mutta TIPF:llä ei ole rahaa, eikä tarjolla ole edes turvakoteja”, Thole sanoo.

Ihmiskaupanvastaisen kansallisen koordinaatiokomitean toiminnanjohtaja Patricia Liabuba kuitenkin sanoo, että valtion rahoitus TIPF:lle on kasvanut. Tosin rahoitus ei aina löydä perille, eikä sitä ole tarpeeksi.

Päivittäin 15–20 tapausta

Malawissa kaupattavat ihmiset ovat enimmäkseen maaseudun naisia ja tyttöjä, jotka viedään maalta kaupunkeihin ja ulkomaille pakkotyöhön, prostituutioon ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

”Maassa rekisteröidään päivittäin 15–20 tapausta, enimmäkseen rajaseuduilta. Naisia kuljetetaan rajan yli Tansaniaan, Sambiaan, Zimbabween ja Etelä-Afrikkaan, mutta myös Kuwaitin ja Arabiemiraattien kaltaisiin Persianlahden maihin”, Caleb Thole selittää.

Malawin poliisin mukaan vuonna 2019 pelastettiin 140 ihmiskaupan uhria. Heistä 65 oli lapsia.

”Näihin tapauksiin liittyen pidätettiin, syytettiin ja tuomittiin eripituisiin vankeusrangaistuksiin 48 henkilöä. Pisimmän tuomion, 12 vuotta vankeutta kovennettuna, sai Phalomben rajamaakunnassa pidätetty mies, joka oli matkalla Mosambikiin kuuden pojan kanssa”, poliisin tiedottaja James Kadadzera kertoo.

Valistusta tarvitaan lisää

Ihmiskaupan uhreja auttavat järjestöt ovat huolissaan siitä, että monesti ihmiskauppiaat selviytyvät lainvastaisesti vain sakoilla tai eivät saa syytettä ollenkaan.

”Lainvalvojat eivät täysin ymmärrä lakia ja miten sitä pitäisi tulkita”, Thole väittää.

Yhdysvaltain ulkoministeriön raportti ihmiskaupasta on samaa mieltä. Raportissa muun muassa todetaan, ettei hallitus ole tutkinut tai saattanut vastuuseen malawilaisia diplomaatteja, poliiseja, terveys- ja siirtolaisuusviranomaisia, joiden on väitetty sekaantuneen ihmiskauppaan. Ihmiskaupan uhrit eivät myöskään saa turvapalveluja.

Tiedottaja Kadadzera vaatii tarmokasta kansanvalistusta. Se pitäisi kohdistaa ennen muuta nuorille naisille ja tytöille, joiden osuus uhreista on suhteettoman suuri.

Liabuba puolestaan vaatii valtiota tarmokkaammin lobbaamaan lahjoittajia, jotta saataisiin varoja turvapaikkojen rakentamiseen ja ihmiskaupan uhrien suoraan auttamiseen.

Tholen mielestä poliittista tahtoa ihmiskaupan lopettamiseen ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Tai siitä hyötyjiä on liikaa.