Yksinkertaisen ratkaisun keksiminen arkipäiväiseen ongelmaan voi tarjota tien ulos köyhyydestä vaikeissakin olosuhteissa.

Sen todistaa Intian Gujaratin osavaltiossa elävän Mansukhbhai Prajapatin tarina.

Köyhistä oloista kotoisin oleva Prajapati valmisti työkseen saviastioita mutta haaveili yrittäjyydestä. Kun suuri maanjäristys ravisutti aluetta vuonna 2001, Prajapati sai ajatuksen savijääkaapista, joka toimisi ilman sähköä. Se hyödyntää jäähdytyksessä vettä ja pitää vihannekset ja hedelmät tuoreina viikon verran.

Nyt Prajapati on kansainvälisesti tunnettu, menestyvä yrittäjä.

”Hän on pystynyt kouluttamaan omat lapsensa ja on myös perustanut kaksi tehdasta, jotka työllistävät nyt 80 ihmistä”, kertoo kauppatieteiden tohtori Marleen Wierenga.

Prajapati on yksi Wierengan tuoreen väitöskirjan tutkimuskohteista. Aalto-yliopistossa väitelleen Wierengan tutkimuksessa tarkastellaan, miten Prajapatin kaltaiset, köyhistä oloista ponnistaneet yrittäjät ovat onnistuneet laajentamaan liiketoimintaansa oman innovaationsa avulla ja vähentämään samalla köyhyyttä.

Aihe on tärkeä, sillä kehitysmaiden on Maailmanpankin mukaan luotava seuraavien 15 vuoden aikana jopa 600 miljoonaa uutta työpaikkaa pysyäkseen väestönkasvun tahdissa, eikä läheskään kaikille ole tarjolla palkkatöitä.

Samaan aikaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteista tärkein on poistaa äärimmäinen köyhyys vuoteen 2030 mennessä.

Ratkaisuksi tarjotaan usein yrittäjyyttä.

”Potentiaalia kyllä on. On kuitenkin ehkä vähän liian yksinkertaista sanoa, että yrittäjyys vähentää köyhyyttä. Kuvio on paljon monimutkaisempi”, Wierenga toteaa.

Yrittäjyys on harvoin vapaaehtoista

Wierenga keräsi aineistonsa Gujaratin osavaltion maaseudulla vuonna 2017. Hän oli ollut vaihto-opiskelijana alueen pääkaupungissa Ahmedabadissa muutamaa vuotta aiemmin.

Kauppakorkeakoulun opetuksessa käsiteltiin lähinnä isojen yritysten strategioita ja tuotantoketjuja, vaikka köyhyys ympärillä oli silmiinpistävää.

”Yliopiston kampus oli aidattu ja suojattu kupla, mutta kun illalla lähdimme syömään, näimme ihmisiä, joiden tavarat olivat kaduilla levällään. Tajusin, että kävelemme jonkun makuuhuoneen läpi. Se oli outoa”, Wierenga muistelee.

Lähes 1,4 miljardin asukkaan Intia on 1990-luvun alun jälkeen puolittanut köyhyyden. YK:n kehitysohjelman mukaan maassa on kuitenkin yhä lähes 370 miljoonaa moniulotteisesti köyhää. Moniulotteisessa köyhyydessä otetaan huomioon myös terveys ja koulutustaso.

Kuten monissa muissakin kehitysmaissa, monet köyhät elättävät itsensä epävirallisella sektorilla mikroyrittäjinä. Wierenga päätti tehdä väitöskirjansa heistä.  

Häntä kiinnostivat etenkin Prajapatin kaltaiset yrittäjät, jotka olivat onnistuneet keksimään aidon innovaation – tuotteen tai palvelun, joka ratkaisee jonkun käytännöllisen ongelman – ja kaupallistamaan sen niin, että köyhyys on vähentynyt.

Prajapatin lisäksi Wierenga haastatteli väitöskirjaansa varten keksijöitä, jotka olivat kehittäneet moottoripyörän moottorilla toimivan kolmipyöräisen traktorin, maapähkinän korjuukoneen sekä koneen joka irrottaa puuvillan kuorestaan.

Köyhyys ei aina lisää luovuutta

Prajapatin kaltaiset yrittäjät ovat poikkeus. Yleensä kehitysmaiden yritykset ovat pieniä, ja liiketoiminnassa on kyse enemmän itsensä työllistämisestä kuin varsinaisesta yrittäjyydestä. Bisnestä tehdään esimerkiksi myymällä pikkuesineitä tai ruokaa kaduilla tai kojuissa ja tulot kerätään päivä kerrallaan. Tällaiset yritykset pystyvät laajentumaan vain harvoin, sillä yrittäjillä ei ole riittävästi osaamista, resursseja tai verkostoja.

Lisäksi liiketoiminta perustuu usein muilta kopioituihin malleihin. Yrittäjät ovat ryhtyneet ammattinsa pakosta, eikä heillä ole omaperäisiä liikeideoita eikä siksi mahdollisuuksia kasvuunkaan.

”On ihmisiä, jotka elävät niin köyhissä olosuhteissa, että elanto on puhtaasti selviytymistä päivästä toiseen. Se rajoittaa sitä, miten luova voi olla ja miten paljon on aikaa tehdä asioita, jotka eivät tuo toimeentuloa heti. Yrittäjäksi ryhtyessä asiat voivat mennä myös pieleen”, Wierenga muistuttaa.

Väitöskirjan mukaan köyhien mikroyritykset voivat kuitenkin laajentua ja mahdollisesti vähentää köyhyyttä, jos kolme asiaa toteutuu: yrittäjällä on oltava innovatiivinen idea, hänen on saatava oikeanlaista tukea ja lisäksi institutionaalisen ympäristön on oltava suotuisa.

Esimerkiksi Wierengan tutkimat yrittäjät olivat saaneet tukea Ahmedabadin alueella toimivalta Honeybee-yritysverkostolta.

Se on mikroyrittäjiä tukeva viranomaisten, yliopistojen ja järjestöjen palvelu, joka muun muassa tarjoaa mikroyrittäjille vertaistukea, tietoa sekä testauspaikan näiden keksinnöille. Verkosto antaa yrityksille rahoitusta, järjestää koulutusta kirjanpidon ja verotuksen tyyppisistä asioista ja auttaa näitä luomaan verkostoja.

”Honeybee Network on hyvä tapa tukea yrittäjiä. Haasteena kuitenkin on, että jos yrittäjä ei pääse tuen piiriin, hän on tyhjän päällä. Organisaatiolta vaatii myös paljon resursseja etsiä hyviä innovaatioita”, Wierenga sanoo.

Syvällisempää keskustelua tarvitaan

Yrittäjyys, yksityisen sektorin kehittäminen ja innovaatiot ovat korkealla monien suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen sekä ulkoministeriön agendalla. Usein toistetun tilaston mukaan 90 prosenttia kehitysmaiden työpaikoista syntyy yksityiselle sektorille.

Wierengan mielestä aiheesta pitäisi käydä syvällisempää keskustelua: pohtia, mitä on oikeasti tehtävä, jotta yrittäjyyden köyhyyttä vähentävä potentiaali muuttuisi käytännöksi.

Esimerkiksi erilaiset järjestöjen tarjoamat yrittäjyys- ja mikrolainaprojektit ovat hänen mukaansa hyviä, mutta niihin pitää sisällyttää koulutusta ja selvitystyötä, jotta tiedetään, onko lainansaajalla edellytyksiä toimia yrittäjänä ja voiko liikeidea ylipäätään kasvaa.

”Jos kylässä on jo kolme leipomoa, kannattaako sinne perustaa vielä neljäs? Onko lainanhakijalla kokemusta leipomoon liittyvistä tehtävistä, jotta yritys voi toimia myös pidemmän päälle? Huonosti toimiva mikrolainatoiminta johtaa yrittäjien ylivelkaantumiseen, jolloin lainoja joudutaan ottamaan korkojen maksamiseen”, hän varoittaa.

Lisäksi on muistettava, etteivät kaikki kehitysmaissakaan halua yrittäjäksi.

”Tutkimusten mukaan köyhissä olosuhteissa elävät ihmiset valitsisivat mieluummin palkkatyön. Sen takia on hyvä muistaa, että kun puhutaan köyhyyden vähentämisestä, pitäisi puhua myös työpaikoista eikä pelkästään yrityksistä”, hän toteaa.

Marleen Wierengan johtamisen oppiaineen väitöstutkimus tarkistettiin Aalto-yliopistossa 29.5.2020.