Kun Suomessa alettiin keväällä uutisoida koronaviruksen vaikutuksista, ihmiset ryntäsivät kauppaan hamstraamaan ruokaa ja vessapaperia.

Hamstraus loppui nopeasti, sillä poliitikot ja asiantuntijat rauhoittelivat, että ruoka riittää kyllä.

Ruokapulasta ei olekaan tarvinnut kärsiä, sillä Suomessa elintarvikehuolto on määritelty kaikissa oloissa turvattavaksi yhteiskunnan toiminnoksi. Elintarvikesektori jatkoi toimintaansa, vaikka iso osa Suomesta meni muuten kiinni.

Näin ei ole käynyt kaikkialla. Maailman ruokaohjelma on ennustanut, että koronaviruksen vuoksi ruokakriisissä elävien määrä voi jopa kaksinkertaistua vuoden loppuun mennessä.

Siihen on monia syitä, joista yksi on ruuan tuotantoketjujen häiriintyminen erilaisten rajoitusten seurauksena.

”Suomessa elintarvikkeiden rahti on pyörinyt aika hyvin, mutta monissa kehitysmaissa liikenteelle asetetut rajoitteet kattoivat kaiken liikkumisen tai kuskit eivät uskaltaneet lähteä liikkeelle. Siksi rahti ja erilaiset logistiikkaketjut häiriintyivät. Joissakin maissa koko satokausi voi olla uhattuna”, kertoo suomalaisen Food and Forest Development Finland -järjestön(FFD) ohjelmajohtaja Tiina Huvio.

FFD on järjestö, joka tekee metsä- ja maatalousalan kehitysyhteistyötä ja tukee etenkin pientuottajajärjestöjä. Sen taustalla on suomalaisia maatalousalan toimijoita, kuten MTK, Pellervo ja ProAgria.

Epäsuorat vaikutukset pahimpia

Koronavirus vaikuttaa ruokaturvaan, koska rajoitusten seurauksena monet ihmiset ovat menettäneet toimeentulonsa eikä heillä ole enää varaa ostaa ruokaa. Näin on tapahtunut etenkin maissa, joissa merkittävä osa ihmisistä työskentelee päivätyöläisenä epävirallisella sektorilla, esimerkiksi katukauppiaana.

Ihmisten maksukykyä ja ruokaturvaa heikentää myös se, että siirtolaisten rahalähetykset ulkomailta tulevat Maailmanpankin mukaan supistumaan jopa 20 prosenttia tänä vuonna. Lisäksi koulujen sulkemisen vuoksi sadat miljoonat lapset ovat menettäneet kouluateriansa.

Toisaalta ruokaturvaan vaikuttaa myös se, että vaikka ihmisillä olisikin varaa ostaa ruokaa, sitä ei välttämättä ole saatavilla. Yksi ongelma-alue on Afrikka. Monissa sen maissa liikkumisrajoitukset ovat olleet lähes totaalisia. Kaikki viljelijät eivät ole päässeet ostamaan siemeniä ja lannoitteita, eivät lähtemään istutustöihin eivätkä viemään jo valmista satoa markkinoille.

”Terveyshätätila meni tavallaan yli, eikä tuotantoketjujen toimivuutta ajateltu”, Huvio toteaa.

Kattavia tietoja ei vielä ole saatavilla, mutta esimerkiksi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan (pdf) monissa maailman maissa rajoitusten seurauksena ruuan hinta on noussut kaupungeissa, koska elintarvikkeita ei ole saatu kuljetettua maaseudulta kaupunkiin. Toisaalta kaupunkien hotellien ja ravintoloiden ruuan kysyntä on myös kutistunut. Maaseudulla ruuan hinta taas on laskenut.

Etenkin tuoretuotteita tuottavat viljelijät ovat kärsineet, kun sato on kuljetusten puuttumisen vuoksi pilaantunut. Vaikutukset ovat kauaskantoiset, sillä tulojen menetysten vuoksi kaikki viljelijät eivät voi valmistautua kunnolla myöskään seuraavaan viljelykauteen.

Huvion mukaan Afrikasta kokonaiskuvaa on vaikea saada, sillä tilanne muuttuu yhä ja vaihtelua on paljon niin maiden sisällä kuin välilläkin.

Esimerkiksi Länsi-Afrikassa ongelmana on hänen mukaansa se, että viljelijät eivät ole liikkumisrajoitusten takia saaneet siemeniä ja lannoitteita, mikä vaarantaa koko seuraavan sadon. Eteläisessä Afrikassa taas oltiin jo korjaamassa satoa, kun koronaviruspandemia alkoi, mutta siellä ongelmana on joidenkin tuotteiden kohdalla ollut kausityövoiman puute.

Siipikarja kuoli, vihannekset mätänivät

Huvio kertoo esimerkin myös Ugandasta, jossa ulkonaliikkumiskielto on ollut hyvin tiukka.

”Eräs kanankasvattaja ei päässyt viikkoon ruokkimaan kanojaan liikkumisrajoitusten takia. Kanat eivät selviä pitkään ilman ravintoa, ja seurauksena 3 000 kanaa kuoli.”

Myös maiden välisten rajojen, satamien ja lentokenttien sulkeminen on vaikuttanut ruuantuotantoon. FFD toimii muun muassa Tansaniassa, jossa pohjoisen Arushan alueen avokadoja ja muita vihanneksia on tavallisesti viety Kenian kautta arabimaihin ja Eurooppaan asti.

”Kun rajat menivät kiinni, kävi ilmi, että siellä mätänee noin miljoonan euron edestä tuoreita vihanneksia kuukausittain. Kotimaan markkinoilla niillä ei ole kysyntää, sillä ne ovat kalliita ja paikalliset ostavat lähinnä maissia ja riisiä”, Huvio kertoo.

Kun kuljetuksia ulkomaille viimein oli tarjolla, rahdin hinta oli tuplaantunut.

Nyt kauppa kuitenkin käy jälleen, sillä FFD maksoi ensimmäiset rahtimaksut, jotta kuljetukset saatiin käyntiin. Niiden avulla 50 000 kotitaloutta pysyy edes jotenkin leivän syrjässä kiinni.

Järjestelmää pitää muuttaa

Se, miten paljon tuotantoketjujen häiriöt lopulta vaikuttavat ruokaturvaan, on vielä epäselvää, sillä vaikutukset ovat monitahoisia ja tulevat monen eri reitin kautta.

”Vaikutukset tuotantoon alkavat luultavasti tulla esille 4–5 kuukauden kuluttua, kun maissa, joissa on satokausi nyt alkamassa, alkaa sadonkorjuu. Silloin nähdään, kuinka paljon ongelmia ruuan saatavuudessa on”, Huvio sanoo.

Maailmanpankki on ennustanut, että koronaviruksen vuoksi Saharan eteläpuolisen Afrikan maataloustuotanto voi supistua 2,6–7 prosenttia kaupankäyntiin liittyvien rajoitusten vuoksi.

Päälle tulevat vielä muut, jo olemassa olevat haasteet, kuten luonnonkatastrofit, konfliktit ja tuhohyönteiset. Hyvä uutinen kuitenkin on, että ennen kriisiä maailman ruokavarannot olivat tuottoisan sadon vuoksi suhteellisen hyvällä tasolla ja hinnat matalat.

Tulevaisuudessa ruokajärjestelmiä joudutaan kuitenkin todennäköisesti miettimään uudelleen. Etenkin Afrikassa maatalouden tuottavuutta pitäisi kipeästi lisätä, sillä kaksi kolmasosaa alueen maista on nyt ruuan nettotuojia. Se tarkoittaa, että ne ovat erittäin haavoittuvia vientikielloille, joita ainakin 19 maata on koronaviruskriisin vuoksi asettanut.

Vielä 30–40 vuotta sitten monet Afrikan maat eivät olleet tuontiriippuvaisia, mutta väestö on kasvanut eivätkä tuotantomenetelmät ole riittävän tehokkaita. 

”Ruuan tuotantoa on lisätty lähinnä raivaamalla uutta peltoa, mikä aiheuttaa usein metsäkatoa. Lisäksi monissa maissa on öljyä tai kaivoksia, joista tulee niin paljon rahaa, ettei kukaan oikein ole kiinnostunut maatalouden kehittämisestä”, Huvio toteaa.