”En haluaisi muistella noita päiviä enää ollenkaan. Tuntuu kuin minua olisi kidutettu viisi vuotta. Oli loputtomia kylmiä öitä, jolloin piti seisoskella tien varressa vähissä vaatteissa. Oli väkivaltaisia ja inhottavia asiakkaita.

Siinä elämässä oppii valehtelemaan, oppii olemaan hiljaa tai sanomaan ihan mitä tahansa. Omaa itseä ei enää ole. Opin olemaan hiljaa, ettei asiakas suutu – tai koska kukaan ei usko tai koska kukaan ei halua kuulla eikä tietää minusta mitään. Niinpä en oikeastaan puhunut kenellekään enää mitään. [--]

Aloin nähdä vasta paljon myöhemmin, että prostituutio ja nuorten tyttöjen hyväksikäyttö on väärin, mutta en edelleenkään tuomitse ketään. Ajattelen vain, että ne, jotka hyväksyvät prostituution, eivät tiedä tarpeeksi. Mutta jos he saavat oikeaa tietoa, he saattavat muuttaa käytöstään.”

Katkelma on toimittaja Kristiina Markkasen viime viikolla ilmestyneestä kirjasta Nimeni on Itohan. Se kertoo Itohan Okundayesta, joka oli 15-vuotias, kun hänet houkuteltiin Nigeriasta Italiaan töihin. Vasta perillä hän ymmärsi, että tuleva työ tulisi olemaan prostituutiota ja että hän oli 40 000 euroa velkaa matkan järjestäneelle ”madamelle” eli parittajalleen.

Okundaye on yksi kymmenistä tuhansista nigerialaisista ihmiskaupan uhreista Euroopassa. Nyt hän asuu Suomessa kuusivuotiaan poikansa kanssa ja täyttää pian 30 vuotta.

Yllä olevasta lainauksesta huolimatta Nimeni on Itohan ei ole ahdistava kärsimyskertomus vaan tarina selviytymisestä ja oman identiteetin löytämisestä. Samalla se on helposti lähestyttävä tietokirja nigerialaisesta ihmiskaupasta, sen historiasta, syistä ja inhimillisistä seurauksista, sekä hieman myös suomalaisesta turvapaikkajärjestelmästä ja ihmiskaupan uhrien asemasta siinä.

Liian peloissaan puhuakseen

Markkanen tapasi Okundayen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten FinnWID – Naiset kehitysyhteistyössä -järjestön ihmiskauppaseminaarissa, jossa Okundaye oli puhumassa. Myös Maailma.net teki tuolloin jutun Okundayesta ja hänen kokemuksistaan.

”Ajattelin heti, kun kuulin Itohanin puhuvan salissa, että onpas valovoimainen ja vahva ihminen”, Markkanen sanoo.

Markkanen on kirjoittanut pitkään siirtolaisuudesta, pakolaisuudesta, pakkosiirtolaisuudesta ja ihmiskaupasta ja kohdannut työssään paljon haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.

Ihmiskauppaan liittyvä kirja oli ollut hänellä mielessä. Okundaye tuntui sopivalta kumppanilta siihen, sillä hän oli halukas kertomaan tarinansa ja hänellä oli ”kyky kestää julkisuutta”, Markkanen sanoo.

”On paljon naisia, jotka ovat samassa asemassa kuin minä ja jotka ovat kokeneet paljon pahempaakin, mutta he ovat liian peloissaan puhuakseen”, Okundaye sanoo.

Okundayellekin kirjan tekeminen oli välillä raskasta. Piti mennä syvälle muistoihin ja kaivaa ulos kipeitä asioita, jotka olivat aikaa sitten unohtuneet. Kirjan tekeminen tuntui silti tärkeältä.

”Haluan jakaa oman tarinani rohkaistakseni ihmisiä ja saadakseni heidät uskomaan itseensä ja siihen, että he voivat tehdä elämästään muuta kuin mitä se on ollut”, Okundaye sanoo, eikä tarkoita pelkästään ihmiskaupan uhreja vaan ketä tahansa, jolla on ollut vaikeaa.

Taustalla köyhyys, kysyntä ja patriarkaalinen kulttuuri

Ihmiskauppa on valtava bisnes, jonka perimmäiset syyt ovat köyhyydessä ja epätasa-arvossa. Etenkin Nigeriassa Edon osavaltiossa, josta Okundayekin on kotoisin, ihmiskaupalla ja nuorten tyttöjen ja naisten myymisellä prostituoiduiksi ulkomaille on pitkä historia.

Ihmiskaupasta ja prostituutiosta irrottautuminen ei ole uhreille helppoa, sillä sen lonkerot ulottuvat niin syvälle yhteiskuntaan, Okundaye ja Markkanen sanovat. Monet pelkäävät karkotusta, ihmiskauppiaiden kostoa, väkivaltaa, sitä että perheelle tapahtuu jotain. Myös häpeä estää puhumasta.

”Sanon aina, että ihmiskauppaa ei voi lopettaa, tai ainakin se tulee kestämään todella pitkään. Itse puhun lopettamisen sijaan mieluummin ehkäisemisestä”, Okundaye sanoo.

Hänen mukaansa yksi keino ehkäistä ihmiskauppaa on tyttöjen kouluttaminen ja voimaannuttaminen. Myös Markkanen uskoo ihmiskaupan vastaisessa työssä perinteiseen kehitysyhteistyöhön ja tyttöjen koulutuksen tukemiseen.

Tehokkainta olisi kuitenkin vaikuttaa asiakkaisiin, Markkanen sanoo.

”Aina tulee olemaan köyhiä, joiden pitää keksiä, mistä he saavat elannon. Eivät ne tytöt huvikseen siellä kadulla ole. Jollei olisi ostajia, ei olisi myöskään myyntiä.”

Paikallisen köyhyyden ja eurooppalaisen kysynnän lisäksi ihmiskauppaa ruokkii myös patriarkaalinen kulttuuri ja naisten ja lasten heikko asema Nigeriassa, Markkanen huomauttaa. Moni tyttö on kokenut väkivaltaa jo kotimaassaan ja tottunut siihen, ettei hänellä ole sananvaltaa omaan kehoonsa tai elämäänsä.

Markkanen on haastatellut kirjaan myös muita nigerialaisia ihmiskaupan uhreja ja käynyt Sisiliassa tapaamassa muun muassa turvatalojen johtajia ja alaikäisten tuomioistuimen syyttäjää.

Viime vuosina ihmiskaupan rakenteessa on tapahtunut muutos aiempaan, sillä kadulla on entistä enemmän hyvin nuoria, 13–14-vuotiaita tyttöjä, Markkanen sanoo.

”Kaikkien haastateltavieni mukaan se johtuu nykyisestä porno- ja seksikulttuurista ja siihen kuuluvasta nuorten tyttöjen ihailusta. Asiakkaat vaativat nuoria tyttöjä, ja salakuljettajat tuovat sitä mitä täällä halutaan.”

Turvapaikka ihmiskaupan uhreille

Tultuaan Suomeen vuonna 2014 Okundaye otettiin ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään, mutta turvapaikkaa hän ei saanut. Suomessa turvapaikka voidaan myöntää myös ihmiskaupan uhrille, mutta käytännössä se on harvinaista ja edellyttää yleensä, että uhriksi on jouduttu Suomessa.

Viiden vuoden Suomessa olon jälkeen Okundaye sai vuosi sitten viimein oleskeluluvan. Perusteena olivat inhimilliset yksilölliset syyt ja lapsen etu. Markkanen uskoo, että taustalla vaikutti mediakohu, joka Okundayen aiemmin saamia kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ja hänen ja hänen Suomessa syntyneen lapsensa käännyttämisuhkaa seurasi.

Markkanen ja Okundaye toivovat, että Suomeen päätyneet ihmiskaupan uhrit, joilla on lapsia, voisivat useammin saada oleskeluluvan yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella. Tapauksia on muutamia kymmeniä vuosittain, joten kovin suurista määristä ei ole kyse.

Tähän suuntaan ollaan ilmeisesti menossa, sillä Maahanmuuttovirastolle on tänä syksynä tulossa uudet ohjeistukset, joiden myötä ihmiskaupan uhrien oleskeluluvan saamista todennäköisesti helpotetaan.

”Lapsen etua tullaan katsomaan enemmän”, Markkanen sanoo.

”Jos Itohanin tarina ja se, että hän on puhunut siitä avoimesti, johtaa siihen, että tämä asia Suomessa muuttuu, niin silloin siitä on ollut hyötyä myös muille.”

Itohan Okundayen elämästä on esillä myös valokuvanäyttely kulttuurikeskus Caisassa 4.–26.9.

OIKAISU 9.9. Jutussa oli alun perin väärä kirjoittajan nimi. Kirjoittaja on Silja Ylitalo.