Rikkaat maat käyttävät kehitysyhteistyövarojaan yhä omien kansallisten intressiensä edistämiseen globaalin köyhyyden vähentämisen sijasta, kritisoi brittiläisen kehitystutkimuslaitos ODI (Overseas Development Institute).

Se listaa eilen julkaisemassaan raportissa 29 vaurasta avunantajamaata sen mukaan, kuinka epäitsekästä niiden myöntämä apu on: suunnataanko apu aitoon kehitykseen ja globaalien haasteiden taltuttamiseen vai avunantajamaiden omien intressien edistämiseen, kuten vaalivaikuttamiseen, kauppasopimusten tai aseviennin edistämiseen.

Tulokset ovat huonot: etenkin indeksin kärkisijoilla olevat maiden politiikka on muuttunet itsekkäämpään suuntaan. Yksi syy on koronaviruspandemia: maat ovat keskittyneet kansallisen tilanteen hoitamiseen ja rokotteiden varmistamiseen, ja kahdenvälinen apu on suunnattu pääosin akuutteihin terveystoimiin. Pandemian laajempien sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten hoitamiseen on investoitu vähemmän, raportissa todetaan.

”Tähän asti maat ovat reagoineet pandemiaan aivan kuin putoavassa lentokoneessa ja asettaneet omat happimaskinsa ennen muiden auttamista. Se on ehkä ymmärrettävä ensireaktio, mutta nyt avunantajien on ryhdyttävä auttamaan avun tarpeessa olevia”, sanoo tutkija Nilima Guljarani tiedotteessa.

Pandemian lisäksi avunantajiin vaikuttaa Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kamppailu, joka vaikeuttaa yksimielisyyden löytämistä globaaleissa kysymyksissä. Lisäksi apunationalismi on yleistynyt: avun halutaan tuottavan näkyviä tuloksia myös antajalle, ei vain vastaanottajalle.

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa maan kehitysyhteistyöosasto sulautettiin ulkoministeriöön sillä perusteella, että se edistää maan kaupallisia ja diplomaattisia intressejä. Yhdysvalloissa taas ulkomaanapua käytetään yhä enemmän rankaisevana diplomatian välineenä, raportissa todetaan.

Indeksin kärkisijoilla ovat Irlanti, Norja, Ruotsi, Kanada ja Luxemburg. Suomi putosi indeksissä rajusti vuonna 2016, kehitysyhteistyöleikkausten aikana, ja on nyt sijalla 17. Se on kuitenkin yksi harvoista maista, joiden tulos on vuodesta 2017 alkaen parantunut muun muassa monenkeskisen järjestelmän tukemisen ansiosta, raportissa kerrotaan.

ODI vaatii avunantajia käyttämään lisää rahaa rakenteellisten yhteiskunnallisten ja taloudellisten ongelmien ratkomiseen, jotta tulevilta pandemioilta ja muilta haasteilta vältyttäisiin. Sen mukaan kestää ainakin kymmenen vuotta ennen kuin äärimmäinen köyhyys vähenee koronapandemiaa edeltävälle tasolle. Vuonna 2030 680 miljoonaa ihmistä tulee elämään äärimmäisessä köyhyydessä, vaikka tavoite on nolla, se muistuttaa.