Artikkeli on julkaistu alun perin Demo Finlandin blogissa.

Luonnon monimuotoisuuden eli elonkirjon köyhtyminen on yksi merkittävimmistä yhteiskuntaamme uhkaavista tekijöistä. Sukupuuttoaalto uhkaa monia lajeja, ja esimerkiksi selkärankaisten lajien populaatio on kutistunut keskimäärin 68 prosenttia vajaan 50 vuoden aikana. (1) Suomen biodiversiteettistrategian loppuarvio antaa huolestuttavan kuvan luonnon monimuotoisuudesta myös Suomessa. (2)

Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen on systeeminen ongelma ja kuvastaa sitä, kuinka olemme epäonnistuneet elämään planeetan reunaehtojen rajoissa. Tällä hetkellä yhteiskuntamme rakentuu luonnon kohtuuttomaan hyväksikäyttöön, mikä uhkaa luonnon monimuotoisuutta – lajien ja niiden elinympäristön kirjoa. (3)

Demokratian ja luonnon monimuotoisuuden yhteensovittaminen

Yhteiskunnan ongelmat, kuten elonkirjon köyhtyminen, herättävät kysymyksen siitä, mikä on demokratian rooli luontokadon pysäyttämisessä. Toistaiseksi liberaalit demokratiat eivät ole pystyneet estämään luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä. Onko demokratian ja luonnon monimuotoisuuden suojelu siis yhteensovitettavissa?

Tilastojen valossa yksiselitteistä vastausta kysymykseen ei näyttäisi olevan. (4) Muun muassa Bio-Dem-datapankki (5), joka kuvaa luonnon monimuotoisuutta mittaavien tietojen määrää suhteessa demokratian eri ulottuvuuksiin, osoittaa linkittymien kompleksisuuden. Myös Rydenin ja muiden (6) mukaan biodiversiteetin ja demokratian linkki on usein positiivinen, mutta ei kaikissa tilanteissa.

Tutkimukset metsäkadosta muun muassa osoittavat, että heikoissa demokratioissa metsäkato voi olla suurempaa kuin autoritaarisissa valtioissa. Toisaalta vakiintuneissa demokratioissa, joissa kansalaisyhteiskunnalla on merkittävä rooli, metsäkatoa on yleisesti vähemmän. (7) Demokratian vakiintuneisuus ja laatu näyttävät siis olevan kytköksissä luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen.

Demokratian vakiintuneisuus ja laatu näyttävät olevan kytköksissä luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen.

Toisaalta edustuksellisen demokratian päätöksenteon lyhytjänteisyyttä on kritisoitu merkittävänä haasteena luonnon monimuotoisuuden säilyttämiselle. Suojelutoimien saavutukset eivät usein ole heti nähtävissä, minkä seurauksena päätöksentekijöiltä edellytetään pitkäjänteistä ymmärrystä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen tärkeydestä. Elonkirjon suojelu edellyttää parlamentaarisesti sovittuja, pitkäkestoisia päätöksiä, jotka edistävät luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ylivaalikautisesti.

Demokratioiden vahvuutena luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen näkökulmasta on puolestaan korostettu kansalaisyhteiskunnan merkittävää roolia. Kansalaiset voivat kirittää päätöksentekijöitä suojelemaan elonkirjoa erityisesti silloin, kun sen köyhtyminen vaikuttaa suoraan heidän omaan elämäänsä. Demokratia voi siis olla väline siihen, että luonnon kantokyvyn rajat otetaan tosissaan. Samalla demokratioissa oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen edistää tehokasta ympäristövalvontaa ja luonnon suojelua tukevien lakien toimeenpanoa.  

Kohti kestävämpää demokratiaa

Ratkaisukeskeisempi kysymyksenasettelu pohtii sitä, miten demokraattiset yhteiskunnat pystyvät parhaiten säilyttämään luonnon monimuotoisuuden: miten luonnon monimuotoisuus ja demokratia voidaan parhaalla mahdollisella tavalla yhteensovittaa. Tähän kysymykseen ovat tarttuneet myös monet tutkijat.

Vaihtoehtona on esitetty niin ympäristödemokratiaa, ekologista demokratiaa, biodemokratiaa (8) kuin jopa radikaalia demokratiaa. Terminologiasta riippumatta kaikissa malleissa on keskeisenä ajatuksena demokraattisten järjestelmien päivittäminen paremmin vastaamaan aikamme kestävyyshaasteisiin. Tarvitaan demokratiaa, joka on ekologisesti kestävää.

Westminster Foundation for Democracy:n (WFD) (9) mukaan kestävä demokratia pohjautuu läpinäkyvyyteen, osallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Erityisesti demokratioiden oikeudenmukaisuuden ja osallisuuden parantaminen on nähty ratkaisun avaimina demokratian ja luonnon monimuotoisuuden yhteensovittamiseen.

Oikeudenmukaisempi demokratia on osallistavampaa ja inklusiivisempaa, jossa myös kaikista marginaalisimmassa asemassa olevilla ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa heitä koskevaan päätöksentekoon. Erityisesti niillä ihmisillä, joihin luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen vaikuttaa kaikista eniten, tulisi olla mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. (10)

Demokraattisen päätöksenteon tulisi olla pitkäjänteisempää ja huomioida sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus.

Osallisuuden kasvattaminen ja erityisesti asukkaiden osallistuminen paikallistason päätöksentekoon on puolestaan tärkeää, sillä monissa tapauksissa heillä on erinomainen paikkaperusteinen tietämys luonnon monimuotoisuudesta ja sen ylläpitämisestä. (11) Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun päätetään luonnonvarojen hyödyntämisestä, sillä luonnonvarojen kestävä käyttö on kytköksissä paikallisväestön osallisuuteen päätöksenteossa.

Toisaalta demokraattisen päätöksenteon tulisi olla pitkäjänteisempää ja huomioida sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Koska olemme osa luontoa, elonkirjon köyhtymisellä tänään on merkittäviä vaikutuksia myös seuraavien sukupolvien hyvinvointiin.

On siis selvää, että voidaksemme vastata aikamme suurimpiin eksistentiaalisiin kysymyksiin ja suojellaksemme luonnon monimuotoisuutta tarvitsemme parempaa ja vahvempaa demokratiaa. Parempi, kestävämpi ja inklusiivisempi demokratia on osa luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä.

Kirjoittaja on Demo Finlandin tutkimus- ja viestintäavustaja.