Eurooppalaisten ollessa joululomien vietossa Bosnia ja Hertsegovinan pakolaiskriisi kärjistyi entisestään, kun Lipan väliaikainen pakolaisleiri Koillis-Bosniassa paloi maan tasalle joulun alla. Tulipalon sytyttivät ilmeisesti leirin asukkaat protestina leirin epäinhimillisille oloille, sillä Lipan leirillä ei ollut lämmitystä, saati sähköä. Arviolta noin 1 400 pakolaista jäi ilman ruokaa, suojaa ja lämmitystä pakkasen ja koronaviruksen armoille. Lisäksi alueella elää jo ennestään pakolaisia surkeissa oloissa.

Pakolaisten olosuhteet ovat väistämättä epäinhimilliset, mutta apua on vaikea saada. Tilanne on haastava, sillä Bosnian hallituksen ja paikallisten viranomaisten intressit poikkeavat toisistaan suuresti. Bosniassa paikallisella hallinnolla on paljon valtaa, joten keskitettyjen ratkaisujen tekeminen on haastavaa.

Bosnian paikalliset hallinnot ovat kyllästyneet pakolaisiin, jotka pyrkivät Eurooppaan Bosnian kautta, ja ovat siksi haluttomia auttamaan pakolaisia vaikeissakaan olosuhteissa.

Euroopan unioni on tukenut rahallisesti Bosniaa, jotta pakolaiskriisi saataisiin ratkaistua. EU ei ole kuitenkaan ollut halukas ottamaan pakolaisia vastaan rajojensa sisäpuolelle.

Bosnian kriisi on vain yksi humanitaarinen kriisi monien muiden joukossa. EU:lla olisi mahdollisuus auttaa apua tarvitsevia ihmisiä konkreettisesti, mutta sen sijaan se pyrkii ulkoistamaan ongelman unionin ulkopuolisille valtioille, kuten Turkille, Bosnialle tai Libyalle.

Monissa EU:n jäsenvaltioissa vallalla oleva kritiikki pakolaisia kohtaan on aiheuttanut sen, että jäsenvaltiot ovat haluttomia ottamaan lisää pakolaisia kontollensa.

On ymmärrettävää, että koronakriisissä rypevä EU haluaa suunnata katseensa sisäpoliittisiin asioihin, mutta onko oikein, että se ummistaa silmänsä vakavilta ihmisoikeusloukkauksilta, joita tapahtuu tälläkin hetkellä niin Bosniassa kuin Kreikassakin? Millä perusteella ihmiset, jotka joutuvat elämään täysin epäinhimillisissä oloissa vailla suojaa, eivät ole konkreettisen avun tarpeessa?

EU:lla olisi mahdollisuus auttaa apua tarvitsevia ihmisiä konkreettisesti, mutta sen sijaan se pyrkii ulkoistamaan ongelman unionin ulkopuolisille valtioille, kuten Turkille, Bosnialle tai Libyalle.

Vaikka EU onkin kritisoinut Bosnian viranomaisia, auttanut pakolaisia rahallisesti (88 miljoonalla eurolla vuodesta 2018) ja myöntänyt lisätukea palon jälkeen, eivät rahalla hankitut huovat ratkaise itse ongelmaa.

EU:n pitäisi pyrkiä vaikuttamaan tehokkaammin Bosnian byrokraattiseen hallintoon, joka on kykenemätön tekemään ratkaisuja ihmisten hyväksi, tai ottaa itse vastuu pakolaisista.

On selvää, että pakolaiskriisiä ei ratkaista vain turvapaikkoja antamalla ja kiintiöpakolaisten määrää kasvattamalla, mutta se voi silti toimia yhtenä osa-alueena kriisin kokonaisvaltaisessa hoidossa. Akuuteissa tilanteissa, kuten Bosnian tämänhetkisessä kriisissä, olisi oikein, että ihmiset, jotka ovat jo pitkään kärsineet huonoista elinoloista, saisivat väliaikaisen turvapaikan EU:n sisältä.

Lipan leirin polttaminen osoittaa, että pakolaiset ovat lopen kyllästyneitä staattiseen tilanteeseen, jota pyritään hoitamaan vain rahallisella avulla. Vaikka EU kohdistaakin apuaan kehitysyhteistyöhön, siviilikriisinhallintaan ja humanitaariseen apuun, ne eivät ratkaise akuutteja kriisejä. Tarvitaan vahvoja päätöksiä huopien ja makuupussien sijaan.

Paine Euroopan unionia kohtaan kasvaa. Euroopan kyyninen asenne pakolaisia kohtaan on itsessään ihmisoikeuksia loukkaavaa. Pelkkä rahallinen apu ei auta, sillä täytyy olla myös todellista halua auttaa. Kriiseistä ei ole koskaan selvitty yksin eikä selvitä nytkään. On huolestuttavaa, että maailman vaurain maanosa ei ole valmis puolustamaan ihmisoikeuksia. EU:n tulisikin ottaa enemmän vastuuta eskaloituneesta pakolaiskriisistä eikä sysätä sitä ulkorajojensa ulkopuolelle.