Säännöllinen kuokan läjähtely, vauvan itku ja maissinvarsien kahina säestävät Kirkon Ulkomaanavun (KUA) vanhemman aluejohtajan Caphas Mughabin puhetta, kun hän esittelee ugandalaisen Rwamwanjan pakolaisasutusalueen maissiviljelmiä.

Maailma on suljettu, eikä Ugandaan pääse nyt matkustamaan. Välähdyksen viljelijöiden elämästä näkee kuitenkin videolla, jolla esitellään KUA:n uutta projektia. Siinä selvitetään muun muassa, miten köyhät maissinviljelijät voisivat ansaita työllään enemmän.

Maissihanke on osa viime kesänä alkanutta laajaa afrikkalais-eurooppalaista Healthy Food Africa -tutkimushanketta (HFA), jota rahoittaa EU:n tutkimus- ja innovaatiorahoitusohjelma Horizon 2020. Viime kesänä alkaneessa, Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoimassa hankkeessa on perustettu ”ruokajärjestelmälaboratorioita” kymmeneen kaupunkiin Keniassa, Ugandassa, Etiopiassa, Beninissä, Ghanassa ja Sambiassa.

Fyysisten laboratorioiden sijasta ne ovat oikeastaan laajoja tutkimushankkeita, joissa testataan, miten ruokaan liittyvät paikalliset ongelmat – kuten huono tuottavuus, puutteellinen ruokahygienia tai vaikkapa hävikki – voitaisiin ratkaista. Mukana on liuta paikallisia yhteisöjä, järjestöjä, yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja yliopistoja.

Samalla etsitään vastausta perustavanlaatuiseen kysymykseen: miten tehdä ruokaketjusta niin toimiva, että kaikilla ihmisillä olisi riittävästi ruokaa, vieläpä terveellistä?

Pelkkä tuotanto ei riitä

Maailmassa arvioidaan olevan noin 690 miljoonaa nälästä kärsivää ihmistä. Vielä useampi kärsii hiljaisesta aliravitsemuksesta: yli kahdella miljardilla ihmisillä ei ole riittävästi turvallista ja ravinteikasta ruokaa.

Nälkäisten määrä on viime vuosina kasvanut. Se saattaa olla yksi syy siihen, miksi ruokaturvatutkijat puhuvat nykyisin yhä enemmän ruokajärjestelmän kriisistä. Siinä, missä aiemmin keskusteltiin enemmän pelkästään ruuan tuotannosta tai riittävyydestä, nyt katsotaan kokonaisuutta.

”Ruuassa on kyse laajasta, globaalista kokonaisuudesta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ongelmia ei pysty korjaamaan yksi kerrallaan, vaan syitä ja seurauksia pitää miettiä laajemmin”, sanoo Luke erikoistutkija Mila Sell, jonka tehtävänä on koordinoida HFA-hankkeessa mukana olevien 17 toimijan yhteistyötä.

HFA:ssa ruokaa tarkastellaan juuri järjestelmänä: hankkeessa tutkitaan niin ruuan tuotantoa, jalostusta, kulutusta, hävikkiä kuin terveellisyyttäkin. Jokainen kymmenestä laboratoriosta ratkoo omia paikallisia ongelmiaan, mutta samalla tarkoituksena on valottaa koko ruokajärjestelmän toimintaa.

Esimerkiksi Ugandan Rwamwanjan pakolaisasutusalueella keskitytään tuottavuuteen ja viljelijöiden markkinoille pääsyyn.  

Alueella elää arvioiden mukaan 57 000–75 000 pakolaista. Lähes kaikki ovat saapuneet Ugandan naapurimaasta, Kongon demokraattisesta tasavallasta.

Ugandan vastaanottojärjestelmään kuuluu antaa pakolaisille pieni maatilkku, jota he voivat viljellä. Pakolaiset saavat myös lähes samat oikeudet kuin ugandalaiset, muun muassa liikkumisvapauden. Järjestelmää on kehuttu, mutta täydellinen se ei ole. Pakolaisviljelijät pysyvät rutiköyhinä.

”Useimmat viljelevät pääosin maissia, koska se on alueen peruskasvi. Maata on kuitenkin käytetty maissinviljelyyn vuodesta 1965 asti. Maasta on tullut hedelmätöntä ja tuottavuus on huono. Pakolaisille ei ole opetettu myöskään hyviä maissinviljelykäytäntöjä”, kertoo Elias Kataheira, hankkeen tekninen asiantuntija maan pääkaupungista Kampalasta.

Toinen ongelma on se, että pakolaisviljelijät joutuvat myymään satonsa polkuhintaan paikallisille viljanvälittäjille. He eivät ole järjestäytyneet eivätkä pysty vaatimaan parempaa hintaa.

”Välittäjät keräävät maissin pakolaisilta, kuivaavat, lajittelevat ja pakkaavat sen ja myyvät lähikaupungeissa jopa 300 prosentin voitolla”, Katareiha kertoo.

Jalostus viisinkertaistaa hinnan

Rwamwanjan ruokajärjestelmälaboratorioon on valittu mukaan noin tuhat viljelijää, joista suurin osa on naisia. Maanviljelys on alueella naisten työtä; miehet toimivat esimerkiksi myyntityössä.

Osasta viljelijöistä koulutetaan bisnesagentteja, jotka kouluttavat mobiilisovelluksen avulla paikallisia viljelijöitä siitä, miten maissia kannattaa viljellä ja varastoida, jotta sato olisi parempi. Keinot ovat yksinkertaisia.

”Viljelijöitä opastetaan esimerkiksi lisäämään papujen ja soijapapujen viljelyä maissin lomassa. Näin maaperään syntyy enemmän typpeä, jonka avulla maissi kasvaa paremmin”, Katareiha kertoo.

Viljelijät organisoidaan tuottajayhdistyksiksi, jotta he voivat neuvotella tuotteistaan paremmat hinnat ja saavat suorat yhteydet markkinoille välittäjien ohi. Lisäksi perustetaan maissin prosessointikeskus.

”Hankimme viljamyllyn, joka murskaa maissista jauhoa ruuaksi sekä eläinrehun tuotantoa varten. Näin maissin arvo nousee”, Katereiha kertoo.

Hänen mukaansa maissijauhokilo maksaa Ugandassa noin viisi kertaa enemmän kuin maissikilo. Siksi maissi kannattaa prosessoida itse ennen myyntiä.

Slummien ruoka on kallista ja vaarallista

Toinen HFA-hankkeessa mukana oleva kaupunki on Kenian pääkaupunki Nairobi. Sen asukkaista suurin osa elää slummeissa.

Nairobissa toimivan Afrikan väestö- ja terveystieteen tutkimuslaitoksen (APHRC) mukaan (pdf) puolet slummien lapsista ei saa tarpeeksi ruokaa. Viidesosa ihmisistä syö päivittäin vain yhden aterian tai vähemmän. Perussyy on yksinkertainen: heillä ei ole siihen varaa.

”Ihmiset eivät pysty itse kasvattamaan slummissa ruokaa, joten ruokaa pitää ostaa katumyyjiltä. Työttömyys on kuitenkin yleistä, joten ihmisillä ei ole kovin paljon rahaa”, kertoo APHRC:n äitien ja lasten hyvinvointiin keskittyvän yksikön johtaja, ravitsemustieteilijä Elizabeth Kimani-Murage.

Koronapandemia on vaikeuttanut tilannetta entisestään. Kun Kenia meni kiinni viime keväänä, ruokakuljetukset maaseudulta kaupunkiin vaikeutuivat. Ruuan hinta nousi slummeissa, eikä ihmisillä ollut enää varaa ostaa ruokaa varsinkaan, kun moni menetti työnsä.

Nyt tilanne on normalisoitunut, mutta esimerkiksi ruuan turvallisuus on yhä ongelma. Siinä on kemikaaleja sekä taudinaiheuttajia.

”Ihmiset saattavat valmistaa ehkä yhden aterian päivässä kotonaan, muuten ruoka ostetaan ja kulutetaan kadulla. Vesi- ja sanitaatiojärjestelmän puutteiden sekä huonojen hygieniakäytäntöjen takia ruoka on epäpuhdasta. Ihmiset sairastuvat esimerkiksi ripuliin”, Kimani-Murage kertoo.

APHRC tutkii nyt Korogochon ja Viwandanin slummialueilla mahdollisuutta lisätä kaupunkiviljelyä, jotta ihmiset eivät olisi täysin riippuvaisia katumyyjistä. Ajatuksena on, että ihmiset voisivat pitää pieniä tuotantoeläimiä, kuten kaneja tai siipikarjaa. Ruokaa voisi kasvattaa vaikkapa koulujen pihoilla tai vertikaaliviljelynä, eli esimerkiksi kerroksittain.

Katuruokamyyjille puolestaan aiotaan järjestään koulutuksia ruokahygieniasta. Yhteistyössä paikallisviranomaisten kanssa yritetään parantaa esimerkiksi ruuan säilytysmahdollisuuksia, sillä tällä hetkellä myös hävikki on yleistä.

Laajasti oppimista

Healthy Food African laboratorioiden tutkimukset ovat hyvin paikallisia, mutta tarkoituksena on, että ne hyödyttävät lopulta laajempaakin ihmisjoukkoa ja ovat osaltaan vastaus ruokajärjestelmän ongelmiin.

Kaikki mukana olevat kymmenen ruokajärjestelmälaboratoriota jakavat tulokset toistensa kanssa ja yrittävät oppia toisiltaan.

”Ristiinoppiminen, eri alojen asiantuntijoiden asiantuntemuksen jakaminen sekä kumppanuus Afrikan ja Euroopan välillä on hyvin inspiroivaa. Voimme oppia omasta labrastamme ja jakaa samalla kokemuksiamme ”, Kimani-Murage sanoo.

Myös KUA:n Elias Katareiha toivoo, että Rwamwanjan mallia voidaan hyödyntää vielä muuallakin.

”Tarkoituksenamme on osoittaa, että pakolaiset voivat olla osa tuotannollista ja taloudellista järjestelmää pakolaisasutusalueella ja yhteisössä muutenkin.”

Lisätty tieto hankkeen rahoittajasta 3.3.2021.