Parakkeja, kypäriä, jalkineita, ammuksia – ja aseita. Näitä kaikkia voidaan ehkä tulevaisuudessa viedä EU-maiden varoilla vaikkapa Afrikan konfliktivaltioihin. Sen mahdollistaa uusi Euroopan rauhanrahasto (European Peace Facility), EPF, jonka on määrä aloittaa toimintansa heinäkuussa.

EU:n neuvoston maaliskuussa hyväksymä rahasto on herättänyt jo ennen aloittamistaan huolta etenkin järjestöjen asiantuntijoissa ja tutkijoissa, sillä toisin kuin aiemmin, EPF:n turvin EU voi ensimmäistä kertaa viedä kumppanimailleen myös tappavia aseita.

Kriitikot pelkäävät, että aseellinen tuki etenkin konfliktimaihin voi pahimmillaan lisätä väkivaltaa ja epävakautta.

EU on toki tähänkin asti tukenut erilaisia enemmän tai vähemmän sotilaallisia operaatioita kumppanimaissaan, kuten esimerkiksi kouluttanut Malin armeijan sotilaita Sahelin alueella Afrikassa.

EU:n perussopimus kieltää kuitenkin suoran sotilaallisen tuen lähettämisen unionin ulkopuolisiin maihin. Siksi varsinaiset sotilaalliset hankinnat on täytynyt joko jättää tekemättä tai rahat hankkia muuta kautta. Nyt sääntöä kierretään ottamalla varat EU:n budjetin ulkopuolelta suoraan jäsenmailta.

Aseiden avulla EU haluaa tukea kumppaneitaan tehokkaammin ja kokonaisvaltaisemmin.

”Aiemmin esimerkiksi EU:n koulutuksissa ei ole voitu antaa tukea perusvarusteiden hankintaan. Se taas on heikentänyt tulosten kestävyyttä. Ampumaharjoituksia on vaikea järjestää, jos sotilailla ei ole aseita”, toteaa ulkoministeriön turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallinnan yksikön päällikkö Sari Rautio, joka on ollut mukana muotoilemassa Suomen kantoja EPF:ään. Suomi kannattaa EPF:ää.

EPF:n budjetti vuosina 2021–2027 on noin viisi miljardia euroa. Rautio arvioi, että Suomen ensi vuoden maksuosuus voi olla alle kymmenen miljoonaa euroa.

”Hyviä” ja ”pahoja” voi olla vaikea erottaa toisistaan

Vielä ei tiedetä, kuinka suuri osa EPF:n myöntämästä tuesta tulee olemaan nimenomaan tappavaa aseistusta ja kuinka paljon esimerkiksi sotilaiden koulutusta tai rauhanturvaoperaatioiden tukemista. Sen tarkoituksena on yhdistää alleen kaksi aiempaa tukimekanismia, joten kokonaan uudesta järjestelystä ei ole kyse.

”Esimerkiksi parakit ja suojavarusteet, kuten kypärät ja luotiliivit, muodostavat todennäköisesti suuren osan tuesta”, Rautio arvioi.

Kriitikot kuitenkin pelkäävät, että oli määrä mikä hyvänsä, EU:n aseet pahentavat jo ennestään monimutkaisia konflikteja etenkin Afrikan hauraissa maissa, jonne tukea todennäköisesti myönnetään eniten. Eniten hyötyä saisi EU-maiden puolustusteollisuus.

”Pienaseet ja ammukset päätyvät todella helposti sota-alueilla vääriin käsiin. Esimerkiksi Sahelin alueen maiden asevalvontastandardit ovat erittäin huonot. Monet maat eivät päästä ulkoisia toimijoita asevarastoihinsa, ja siksi on syytä epäillä, ettei aseiden päätymistä vääriin käsiin voitaisi ehkäistä”, sanoo konfliktien ehkäisyyn keskittyvän Saferworld-järjestön EU-politiikan ja vaikuttamistyön asiantuntija Tuuli Räty.

Esimerkiksi Somaliassa Al-Shabaab-terroristijärjestön tiedetään ryöstäneen rauhanturvaoperaatio Amisomin aseita. Amisom taas on saanut tukea EU:n tukemalta Afrikan rauhanrahastolta, jonka EPF korvaa.

Tutkijatohtori Katariina Mustasilta Ulkopoliittisen instituutin EU-tutkimusohjelmasta muistuttaa myös, että nykykonflikteissa aseellisten ryhmien rajat ovat epäselviä ja puolta vaihdetaan nopeasti.

”On aika suuri riski siihen, että tuki virallisilta sotilasvoimilta leviää vaikkapa puolistotilaallisille joukoille, joiden suhde siviiliväestöön on hyvin erilainen”, hän sanoo.

Lisäksi on kyseenalaista, onko turvallista välittää aseita edes valtioiden armeijoille.

”Konfliktitilanteissa valtion turvallisuusjoukot eivät välttämättä suojele siviilejä vaan ovat näiden näkökulmasta yksi konfliktin osapuoli. Valtiollisten joukkojen harjoittamaa väkivaltaa tapahtuu konflikteissa paljon. Se ei ole mikään hypoteettinen ongelma. Sitä voi olla täällä Pohjolassa vaikea ymmärtää”, Mustasilta sanoo.

Esimerkiksi Sahelin alueella siviileitä ei ole kuollut vain jihadistien tulituksessa vaan myös Malin armeijan sotilaiden toimien seurauksena, hän muistuttaa.

Silti EU on kouluttanut Malin armeijaa vuodesta 2013, ja juuri Sahelin maiden G5-koalitiota on arveltu yhdeksi ensimmäisistä EPF:n tuensaajista.

Yksi askel militarisoitumisessa

Vaikka EPF mahdollistaa ensimmäisen kerran EU:lle tappavan voiman välittämisen muihin maihin, täyskäännös se ei unionin politiikassa ole.

Asiantuntijat ovat jo pidempään huomautelleet unionin militarisoitumisesta. Toinen esimerkki siitä on käynnisteillä oleva Euroopan puolustusrahasto, joka suuntaa rahaa EU-maiden puolustuksen kehitys- ja tutkimushankkeisiin.

”EPF on vain yksi askel pidempään kestäneissä kovan toimijuuden pyrkimyksissä. Kansainvälinen järjestelmä on murroksessa ja pehmeä toimintatapa on yhä enemmän vastatuulessa. EU pyrkii vastaamaan siihen tällaisella 'periaatteellisella pragmatismilla'”, Mustasilta selittää.

Taustalla on myös geopolitiikkaa. Mustasillan mukaan EPF:n taustalla leijuu ajatus myös siitä, että ellei unioni ryhdy varustelemaan kumppaneitaan, globaalilla kentällä on kyllä muitakin toimijoita, jotka sen tekevät – esimerkiksi Venäjä ja Kiina.

Tuuli Rädyn mukaan EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka on kääntynyt myös yhä enemmän unionia itseään kohti. Tukemalla vaikkapa Afrikan valtioiden asevoimia ei oikeastaan haluta parantaa näissä maissa asuvien ihmisten, vaan EU:n turvallisuutta.

Se on näkynyt esimerkiksi ulkoasioiden korkean edustajan Josep Borrellin puheissa. Tämä on sanonut suoraan, että turvallisuutensa takaamiseksi EU:n pitää aseistaa ”afrikkalaisia ystäviään”.

”Turvallisuusapu on muodostunut ratkaisuksi maahanmuuton ja terrorismin kaltaisiin huoliin. Se on erittäin huolestuttavaa, koska EU:n turvallisuutta parantaisi pitkällä aikavälillä se, että edistetään kestävää vakautta eli demokraattisia yhteiskuntia, joissa turvallisuusinstituutiot vastaavat kansalaisten turvallisuustarpeisiin – ei se, että tuetaan autoritaaristen maiden turvallisuusjoukkoja”, Räty toteaa.

Tiukka seula

EU on kertonut, että aseiden valumista väärille tahoille pyritään EPF:ssä ehkäisemään tarkkojen riskianalyysien ja valvonnan avulla. Niitä varten perustetaan laaja virkamieskunta ja päätöksentekoa varten erityinen EPF-komitea.

Tuensaajilta edellytetään esimerkiksi EU:n vientivalvonnan sääntöjen ja kansainvälisen oikeuden noudattamista. Mikäli sääntöjä rikotaan, tuki voidaan keskeyttää. Ehtona on myös asevarastojen tarkka suojaaminen, ulkoministeriön Sari Rautio kertoo.

Käytännössä valvonta tulee silti olemaan monimutkaista.

”Riskianalyyseihin tarvitaan todella paljon työvoimaa, ja lisäksi arvioita pitäisi tehdä usein, sillä konfliktitilanteet muuttuvat nopeasti”, tutkija Katariina Mustasilta muistuttaa.

Saferworldin Tuuli Räty kritisoi sitä, että jäsenmaat tulevat tekemään päätökset EPF-avustuksista ja niihin pätevistä turvamekanismeista tapauskohtaisesti, mikä tarkoittaa myös suurta poliittisen painostuksen riskiä.

Myös läpinäkyvyys on epäselvä. Euroopan parlamentilla ei ole roolia, kun avustuspäätöksistä äänestetään, mikä tarkoittaa, että jäsenmaiden omille parlamentille jää paljon vastuuta, hän huomauttaa.

Räty kritisoi myös sitä, ettei paikallisille järjestöille tai kansalaisille ole varattu EPF:ssä konsultoivaa roolia tai edes valitusmekanismia.

”Paikallisilta järjestöiltä ja kansalaisilta saataisiin nopeasti tiedot väärinkäytöksistä. Jos ihmisillä ei ole mitään tapaa raportoida siitä, että jokin on mennyt vikaan, seurauksena voi olla myös mainehaitta EU:lle.”

Hän toivoo, että EU:n jäsenmaat päätyvät vastustamaan aseellisen tuen lähettämistä EPF:n kautta. Vaikka rahasto on jo hyväksytty, jokaisesta avustusoperaatiosta äänestetään erikseen. Jäsenmaat voivat jättää kokonaan äänestämättä ja vetäytyä projekteista, mutta vastaan äänestämällä ne pystyvät estämään avun välittämisen.

”Olisi tärkeää, että Euroopan maat, jotka ovat tarkkoja ihmisoikeuksien puolustamisesta, äänestäisivät vastaan eivätkä pesisi asiasta käsiään pidättäytymällä äänestämästä”, Räty toivoo.