Myanmarin paluu sotilasdiktatuurista takaisin kehittyväksi demokratiaksi näyttää yhä epätodennäköisemmältä. Vaikka ulkovallat voisivat periaatteessa vaikuttaa tilanteeseen yhteisin ponnisteluin, se ei näytä todennäköiseltä, sillä niiden intressit ovat liian erilaisia keskenään, sanovat asiantuntijat.

Myanmarin armeija kaappasi vallan helmikuun ensimmäisenä päivänä. Maan siviilijohtajat on pidätetty ja yli 800 ihmistä on kuollut armeijan tukahduttaessa väkivalloin vallankaappauksen nostattamia protesteja.

Länsimaat ovat tuominneet vallankaappauksen, mutta sillä ei ole ollut sotilasjunttaan vaikutusta.

”Kaikki ulkovallat ovat hyötyneet Myanmarin demokratisoitumisesta, joten niillä on intressit varmistaa maan vakaus. Mikään maa ei myöskään ole avoimesti tukenut vallankaappausta. Samaan aikaan niillä on kuitenkin hyvin erilaiset intressit, joten kollektiivinen painostus on epätodennäköistä. Siksi muutoksen täytyy tulla sisältäpäin”, sanoi Ulkopoliittisen instituutin (UPI) vanhempi tutkija Bart Gaens instituutin tiistaina järjestämässä etäseminaarissa.

Yhtenäistä linjaa ei löydy

Myanmarin vallankaappaus löi etenkin monet länsimaat ällikällä, sillä sitä edeltävien kymmenen vuoden aikana maan talous oli avautunut, sotilasjuntta oli alkanut luopua vallastaan ja maassa oli järjestetty vaalejakin.

Esimerkiksi kauppa EU:n kanssa on kymmenkertaistunut ja Yhdysvaltain kanssa lähes viisinkertaistunut, käy ilmi Gaensin sekä UPI:n vierailevan johtavan asiantuntijan Olli Ruohomäen tuoreesta artikkelista. Myös kauppa Kiinan, Myanmarin tärkeimmän kauppakumppanin kanssa on kasvanut.

Myanmar on tärkeä myös esimerkiksi Venäjälle, Thaimaalle, Japanille ja Intialle. Esimerkiksi Venäjä käy maan kanssa asekauppaa, Thaimaa taas tuo suurimman osan kaasuvaroistaan Myanmarista.

Nyt vallankaappaus on ajanut Myanmarin taloudelliseen ja humanitaariseen kriisiin, mikä ei ole ulkovaltojen kaupallisten eikä geopoliittisten intressien mukaista. Gaensin ja Ruohomäen mukaan niillä voisi periaatteessa olla mahdollisuus vaikuttaa junttaan, jos ne toimisivat yhtenäisen linjan mukaisesti, mutta se on hyvin epätodennäköistä.

Kiinalta tai Venäjältä ei voi odottaa juntan painostusta, ja ne ovat jo käyttäneet veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa estääkseen esimerkiksi sanktiot. Venäjä on tehnyt Myanmariin jopa ministeritason vierailun vallankaappauksen jälkeen.

Kaakkois-Aasian maiden ASEAN-järjestö on todennäköisesti liian jakautunut ottaakseen voimakkaasti kantaa. Sotilasjuntan hallitsema Thaimaa taas on ystävällisissä väleissä armeijan kanssa.

EU ja Yhdysvallat ovat kyllä asettaneet maalle pakotteita, mutta ilman muiden maiden tukea ne eivät vaikuta vauraaseen armeijaan. Iso osa sen varoista tulee Myanmarin valtion öljy- ja kaasuyhtiöltä, jolle ei humanitaarisista syistä ole asetettu sanktioita, artikkelissa todetaan.

Jotta maa tilanne siis voisi muuttua, jotain pitäisi tapahtua maan sisällä. Esimerkiksi kansalaisyhteiskunta ja oppositio voivat vaikuttaa, mutta Gaensin ja Ruohomäen mukaan se on hidasta ja tarkoittaa todennäköisesti vuosien pitkittynyttä konfliktia.

Myös seminaarissa puhuneen ruotsalaisen toimittajan ja Myanmar-analytikon Bertil Lintnerin mukaan muutoksen on tultava sisältäpäin. Se vaatisi etenkin armeijan yhtenäisyyden murtumista.

”Muuten maalla on edessään vuosien diktatuuri. Tällä hetkellä armeijassa ei kuitenkaan näy erityistä sisäistä jakautuneisuutta”, Lintner sanoi seminaarissa.

Maan aktiivinen kansalaisyhteiskunta antaa kuitenkin toivoa: demokratiaa maistamaan ehtinyt sukupolvi ei ole antanut hevillä periksi juntan vallalle vaan on protestoinut järjestämällä lakkoja ja mielenosoituksia. Lintner uskoo, että mielenosoitusten rajuus on yllättänyt juntankin. Oppositio on tällä hetkellä myös hyvin yhtenäinen, hän huomautti.

Optimismia oli liikaa

Myanmarin vallankaappauksen syitä on pohdittu länsimaissa paljon, sillä armeijan ei uskottu tarvitsevan itselleen enää enempää valtaa. Demokratisoitumisesta huolimatta sillä oli parlamentissa 25 prosentin kiintiö sekä tärkeät sisä-, puolustus- ja rajaministerin virat.

Yksi syy saattoi olla demokratiapuolue NLD:n viimesyksyinen murskaava vaalivoitto. Analyytikot ovat arvelleet vallankaappauksen syyksi myös eläkkeelle jäämässä olevan kenraali Min Aung Hlaingin halua varmistaa omien etujensa toteutuminen.

Lintnerin mukaan länsimaat olivat Myanmarin demokratisoitumisen suhteen alun perinkin liian optimistisia. Tärkein syy Myanmarin avautumiseen oli sen halu vähentää riippuvuuttaan Kiinasta, hän sanoo.

”Kun Myanmar alkoi avautua vuosina 2011–2012, tehtiin paljon hätäisiä päätelmiä. Oli puhetta muutoksesta kohti demokratiaa, mutta eivät diktaattorit vain herää yhtenä päivänä ja saa demokratiaherätystä. Se, mitä tapahtui, ei ollut demokraattinen transitio vaan uudenlainen, epäsuora armeijavalta.”