Kun intialainen Dhanush Dinesh aloitti maatalouden ympäristövaikutuksiin liittyvät opinnot, yksi asia, johon hän havahtui, olivat kumintuotannon aiheuttamat haitat luonnon monimuotoisuudelle.

Luonnonkumia viljeltiin myös hänen perheensä maatilalla. Dinesh kertoi havainnoistaan isoisälleen ja ehdotti, että tilan kumipuut korvattaisiin kaakaopensailla.

”Isoisä vastasi, että hänkin haluaisi alkaa viljellä kaakaota, mutta se ei ole mahdollista, koska alueella kukaan muu ei viljele kaakaota. Siksi sille ei ole valmiita myyntikanavia eivätkä ihmiset osaa poimia sitä.”

”Minulle se oli henkilökohtainen kokemus siitä, miten maanviljelijät ovat kiinni systeemissä, joka heitä ympäröi”, kansainvälisen CGIAR-järjestön yhteiskuntasuhteiden johtajana nykyisin työskentelevä Dinesh muistelee.

Ruokaturvaan, maatalouteen ja ilmastokysymyksiin keskittyvä CGIAR on yksi historian ensimmäisen ruokajärjestelmähuippukokouksen valmisteluprosessiin osallistuneista kansalaisjärjestöistä. Kokous järjestetään tällä viikolla New Yorkissa YK:n yleiskokouksen yhteydessä.

Ruokajärjestelmää koskeville päätöksille ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja estävien systeemivikojen poistamiselle on tarvetta. Maailmanlaajuinen ruokajärjestelmä on yksi suurimmista biodiversiteettikadon ja metsätuhojen aiheuttajista, se tuottaa jopa kolmanneksen kasvihuonekaasupäästöistä ja on merkittävä maaperän ja vesistöjen saastuttaja.

Ilmastonmuutos, saastuminen ja elonkirjon kapeneminen puolestaan muodostavat suurimman uhan ihmiskunnan ruoantuotannolle.

”Äärimmäisen monimutkainen kokonaisuus”

Yksi kokouksen viidestä teemasta on niin sanotun luontopositiivisen ruoantuotannon edistäminen. Sillä tarkoitetaan ruuan tuottamista tavoilla, joiden vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, ympäristön kuormittumiseen ja elinympäristöjen säästymiseen on myönteinen tai neutraali.

Viljely- ja karjankasvatusmetodien lisäksi luontopositiivisuustarkastelu ulottuu esimerkiksi elintarvikkeiden pakkausjätteisiin, kuljetustapoihin ja elintarviketeollisuuden energiankulutukseen.

”Koko tuotantoketjun matkalta pyritään löytämään tapoja tuottaa ruokaa ympäristöystävällisemmin. Se on äärimmäisen monimutkainen kokonaisuus. Siihen verrattuna ilmastopäästöt ja ilmaston lämpeneminen ovat hyvin suoraviivaisia asioita”, havainnollistaa Ruralia-insituutin tutkimusjohtaja, agroekologian professori Juha Helenius.

Luontopositiivisuus tarkoittaisi käytännössä esimerkiksi maanviljelyn ympäristövaikutusten vähentämistä. Siinä yksi keskeisimmistä kysymyksistä on maaperän hedelmällisyyden vahvistaminen, maatalous- ja metsäalan kehitysyhteistyöhankkeita toteuttavan FFD:n ohjelmajohtaja Tiina Huvio toteaa. Samalla saadaan ilmastohyötyjä.

”Tällä hetkellä maailmassa poistuu aivan liikaa peltopinta-alaa pois käytöstä sen takia, että maaperä on köyhtynyt.”

”On kuitenkin runsaasti käytäntöjä, joiden tiedetään lisäävän maaperän resilienssiä ja ravinteiden sekä hiilen sitoutumista maaperään. Etenkin maissa, joissa maaperä on köyhä, kuten Etiopiassa, näissä asioissa on mahdollista tehdä paljon.”

Keskeinen asia on myös ruokahävikin vähentäminen. Peräti kolmannes maailmassa tuotetusta ruuasta jää hyödyntämättä.

”Kehittyvissä maissa hävikki johtuu pitkälti siitä, että ruoan varastointiolosuhteet ovat heikkoja. Jos löydämme tapoja varastoida ruokaa niin, että pienempi osa siitä pilaantuu, jo se säästää paljon luontoa”, Dhanush Dinesh huomauttaa.

Linjaristiriidat vaikeuttavat yhteistyötä

YK-huippukokousta edeltävä keskustelu on nostanut esille luontopositiivisuuden käsitteen ympärille sijoittuvat erilaiset koulukunnat ja intressiryhmät.
Näkemyseroja vallitsee esimerkiksi siitä, voidaanko kemiallisia lannoitteita tai geenimuuntelun hyödyntämistä pitää luontopositiivisina asioina.

Monikansallisten yritysten rooli ja tavoitteet arveluttavat monia. Jotkut ajavat radikaalejakin malleja, kuten siirtymistä pelkkien alkuperäislajikkeiden käyttöön tai jopa alkuperäiskansojen ruoantuotantomenetelmiin.

Tiina Huvion mielestä näkemyserot tekevät koko luontopositiivisuuskäsitteestä ”hähmäisen”.

Globaalissa etelässä uudistuksia, joita luontopositiiviseen tuotantoon edistäminen edellyttäisi, jarruttavat ongelmat, joihin törmätään kehitysyhteistyössä muutenkin: köyhyys, maanomistukseen liittyvä epäselvyydet, eriarvoisuus, konfliktit ja tehoton hallinto. Siksi tarvitaan koulutusta, investointeja ja taloudellisia kannustimia.

Tällä hetkellä ilmastorahoituksesta alle kaksi prosenttia menee ruoantuottajille. Tuoreen YK-raportin mukaan noin 460 miljardin euron globaaleista julkisista maataloustuista valtaosa suunnataan kohteisiin, jotka suoraan tai välillisesti vahingoittavat ympäristöä ja ihmisten terveyttä.

”Tukimiljardit pitäisi ohjata niin, että luontoystävällinen viljely saadaan kannattavaksi ja kestävät tuotteet kuluttajien ulottuville edullisemmin. Samalla kestämättömästi tuotetuille tuotteille pitäisi saada lisähinta, joka vastaisi aiheutettuja haittoja”, Juha Helenius linjaa.

Muutosta vaikeuttaa se, että jokaisessa ratkaisussa on myös häviäjiä. Esimerkiksi kansallisten polttoainetukien purkaminen olisi ilmastosyistä välttämätöntä, mutta se on vaikeaa, kun päättäjillä ja tuottajilla on asiassa poliittisia ja henkilökohtaisia intressejä.

Tiina Huvio peräänkuuluttaa kaikkeen kehitysajatteluun lisää kokonaisvaltaisuutta.

”Esimerkiksi metsää ja maataloutta on usein katsottu erikseen. Viljelijöillä on kuitenkin tiluksillaan lähes aina myös puita. Puuston lisääminen maatiloilla on tärkeää luonnon monimuotoisuuden mutta myös viljelijän taloudellisen resilienssin kannalta.”

”Kansallisessa päätöksenteossa tyypillinen ongelma on puolestaan se, että ilmastotoimia ja ruokajärjestelmää koskevat asiat kulkevat eri ministeriöiden kautta. Eri ministeriöt pitäisi saada pelaamaan yhteen. EU-tasolla tämä onkin noussut jo keskusteluun.”

YK-kokous – vanhaa viiniä uusissa pulloissa?

YK:n ruokajärjestelmähuippukokouksen muita keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi terveellisen ruoan varmistaminen kaikille sekä ruoantuotantoon liittyvän sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen.

Tiina Huvio epäilee, että kokonaisuuden valtava mittakaava johtaa siihen, että tärkeimmät päätökset siirtyvät tulevaisuuteen.

”Ratkaisuehdotuksista ei myöskään pitäisi tulla hallituskeskeisiä. Etenkin kehittyvissä maissa heikosta julkishallinnosta voi tulla muutosten este, ja siksi kansalaisyhteiskunnan ja erityisesti paikallisten tuottajien tulisi olla siellä vahvasti mukana näissä asioissa”, Huvio sanoo.

Dhanush Dinesh on niin ikään skeptinen. Vaikka CGIAR on ollut mukana huippukokouksen valmisteluprosessissa, Dinesh ei ole vakuuttunut, että kokous johtaa riittäviin muutoksiin.

 ”Tämä on henkilökohtainen mielipiteeni, mutta pelkään, että kokouksen lopputulema on vanhaa viiniä uusissa pulloissa.”

”On paljon inspiroivia tarinoita muuttuneista yhteisöistä, ja myös globaalin etelän kuluttajat ovat tulossa valistuneemmiksi näissä asioissa. Silti tarvittaisiin lisää tekoja ja johtajuutta. Maailman jokaisesta kylästä tulisi saada ilmastoälykäs ja luontopositiivinen.”

Juha Helenius on toiveikkaampi. Hän vertaa kokousprosessia YK:n aiempiin ilmasto- ja biodiversiteettisopimuksiin, joilla on ollut konkreettista vaikutusta siihen, että asia on noussut poliittiselle agendalle eri maissa.

”Niissä sopimuksissa nähdään isojen foorumeiden arvo. Biodiversiteetti- ja ilmastoasiat ovat menneet eteenpäin, ja jos nyt saataisiin vastaava ruokajärjestelmäsopimus, siinä asetetut tavoitteet voisivat olla konkretiaa 20–30 vuoden päästä.”

Juttu on tuotettu osana Food and Forest Development Finlandin (FFD) ruokajärjestelmähanketta. Tiistaina 21.9. järjestetään FFD:n ja Fingon yhteinen Luontoystävällinen tuotanto kehittyvissä maissa -verkkotapahtuma.