”On erityisen mukavaa olla täällä, sillä filmini ovat aiemminkin päässeet elokuvafestivaaleille, mutta minä en”, toteaa dokumentaristi Reza Adib helsinkiläiseen elokuvateatteriin kokoontuneelle yleisölle.

Adibin puolituntinen dokumentti Coronavirus Crisis esitettiin Helsingissä Refugee film festivalilla. Dokumentti on kuvattu kännyköillä Kreikan pakolaisleireillä kevään 2020 aikana, jolloin koronapandemian ensimmäinen aalto seisahdutti maailman.

Dokumentissa nähdään, miten pelko uudesta viruksesta vaikuttaa leireillä, joissa ihmiset elävät hyvin ahtaasti. Muualta tutut kehotukset turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta tuntuvat leiriolosuhteissa lähinnä huonolta vitsiltä.

Toimittajan työ kävi vaaralliseksi

Reza Adibin matka helsinkiläiselle elokuvafestivaalille on ollut pitkä, vaikea ja vaarallinen. Dokumenttia tehdessään hän asui perheensä kanssa itsekin Malakasan pakolaisleirissä Ateenan liepeillä.

Adib on ”toisen polven pakolainen”, sillä jo hänen ollessaan pikkulapsi hänen perheensä pakeni Afganistanista Iraniin, jossa Reza varttui aikuiseksi. Vartuttuaan aikuiseksi hän lähti synnyinmaahansa, jossa hän työskenteli toimittajana ja perusti perheen.

Toimittajan työ Afganistanissa oli kuitenkin vaarallista jo paljon ennen Talibanin valtaannousua, minkä vuoksi Adib lähetti vaimonsa ja lapsensa turvaan Iraniin. Myöhemmin, kun hän oli tekemässä juttua Afganistanin armeijan upseereista, jotka syyllistyivät lasten hyväksikäyttöön, hän joutui itsekin pakenemaan maasta.

Myös Iranissa Adibin työ johti vaikeuksiin, joten perhe matkusti salakuljettajien avustuksella ensin Turkkiin ja myöhemmin Kreikkaan, Lesboksen saarelle. Siellä Adib pääsi eurooppalaisen turvapaikkabyrokratian piiriin – mutta turvasta ei hänen mukaansa voi puhua.

Kreikan leireistä puhuessaan Adib ei säästele sanojaan. Hänen mukaansa esimerkiksi pahamaineinen Morian leiri (joka tuhoutui tulipalossa syksyllä 2020) oli maanpäällinen helvetti, eivätkä muut leirit ole paljon parempia.

”Normaali oikeuskäytäntö on, että ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Mutta turvapaikanhakijoiden kohdalla asia tuntuu olevan toisin: ihmiset pistetään vankilamaisiin oloihin, vaikkeivät he ole syyllistyneet mihinkään muuhun kuin kansainvälisen suojelun hakemiseen.”

Myös useat kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet Kreikan leirien olosuhteita kestämättömiksi. Ongelmia on muun muassa ruoan jakelussa, terveydenhuoltopalvelujen saatavuudessa sekä wc- ja peseytymistilojen määrässä.

Ongelmia kärjistää se, että leirit on mitoitettu paljon pienemmälle ihmismäärälle kuin mitä niillä todellisuudessa asuu. Kreikassa on tälläkin hetkellä arvioiden mukaan lähes 100 000 turvapaikanhakijaa tai pakolaista.  

Kamppailu oleskeluluvasta

Reza Adib kertoo saaneensa pari päivää aiemmin viestin hänen elokuvassaan nähtävältä naiselta. Nainen asuu edelleen samalla leirillä, ja olosuhteet siellä ovat yhä samanlaiset.

”Minun näkökulmastani se, joka hyväksyy nämä leirit, on osasyyllinen rikokseen”, Adib toteaa.

Adib sanoo, että Kreikan leireillä hänelle tuli useita kertoja täysin lannistunut olo.

”Kerran olin pitänyt puhelimeni kiinni kolmen päivän ajan ja vetäytynyt täysin. Kolmantena päivänä eräs vanha nainen tuli kiittämään minua siitä, että olin toiminut pakolaisten puhemiehenä viranomaisten suuntaan. Se lyhyt kohtaaminen auttoi minua lataamaan akkujani.”

Adib asui Kreikassa eri leireillä yli kaksi vuotta. Kesällä 2020 hän lensi perheensä kanssa Suomeen. Tällä hetkellä he asuvat Hämeenlinnassa, ja lapset ovat päässeet kouluun, mikä ei Kreikan leireillä ollut mahdollista.

Koettelemukset eivät silti ole ohi, sillä Adibille ei ole myönnetty oleskelulupaa Suomesta. Adibille on jo aiemmin myönnetty turvapaikka Kreikasta, joten Suomessa ja EU:ssa noudatettavan käytännön mukaan hänet voidaan palauttaa sinne.

Adib ei kuitenkaan ole tyytynyt tähän, vaan on valittanut Maahanmuuttoviraston päätöksestä hallinto-oikeuteen ja lisäksi vielä YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Hänen mukaansa olosuhteet Kreikassa eivät ole sellaiset, että hänen perheellään olisi siellä turvallista olla.

”Lähdin Afganistanista hakeakseni perheelleni turvaa, mutta sitä ei Kreikassa todellakaan ollut tarjolla, joten mitä minun pitäisi tehdä?”, Adib kysyy.

Talebania pitää painostaa taloudellisesti

Sillä välin kun Reza Adib on vaeltanut monen maan kautta Suomeen, hänen kotimaassaan on tapahtunut paljon. Talebanin nopea valtaannousu ei häntä yllättänyt.

”Minulle oli selvää, että näin voi käydä. Talebanilla oli puolellaan kaksi tekijää: pitkään jatkunut miehitys ja korruptoitunut poliittinen järjestelmä. Ne toivat heille kannattajia.”

Adib kertoo, että hän on työstämässä dokumenttia kuva- ja videomateriaalista, jota hän saa kontakteiltaan Afganistanissa.

”Ainoa asia, mitä ulkomaailma voi tehdä, on asettaa tarpeeksi painetta Talibanille. Heille on tärkeää pitää kansainväliset rahoituskanavat auki, joten heille on tehtävä selväksi, että jos he eivät kunnioita ihmisoikeuksia tai päästä tyttöjä kouluun, tämä ei onnistu.”

Afganistanin tulevaisuus näyttää Adibin mukaan hyvin synkältä. Jotain toivoa hän löytää siitä nuoresta sukupolvesta, joka on varttunut viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana.

”He ovat koulutettuja ja perillä maailman asioista.”