Olet tyhmä. Et ymmärrä mistään mitään. Tällaista on Jyväskylän yliopiston yliopistonlehtorin, dosentti Tuija Saresman mukaan tyypillinen palaute sosiaalisessa mediassa.

”Minua on myös kutsuttu esimerkiksi hutkijaksi eikä tutkijaksi. Lisäksi on tullut jonkin verran ulkonäköön liittyvää palautetta. On esimerkiksi sanottu, että näytän ihan lesbolta”, Saresma sanoo.

Varsinaisen vihapalautteen vyöryn Saresma sai niskaansa todettuaan haastattelussa, että Jussi Halla-aho on kirjoitustensa perusteella rasisti.

Saresman saaman häiritsevän palautteen määrä on lisääntynyt viime vuosina. Julkiset esiintymiset ja aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ovat vaikuttaneet palautteen määrään, ja suurin osa palautteesta tulee nimenomaan sosiaalisen median kautta. Aiemmin palautetta lähetettiin pääosin sähköpostilla.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta toteutti 2010-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kolme kyselyä, jotka osoittivat, että häiritsevän palautteen lähettäjät ovat pääosin yksityishenkilöitä, iso osa heistä anonyymeja. Häiritsevä palaute voi olla vähättelyä tai halventamista, mutta vakavimmillaan kyse on uhkailemisesta.

Tietyt tutkimusaiheet kuumentavat tunteita

Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen on tutkimuksissaan perehtynyt muun muassa tutkijan sananvapauteen ja tieteen vapauteen liittyviin kysymyksiin. Hän arvioi, että alhaalta päin tuleva häirintä ilmiönä on tullut jäädäkseen.

Toiset tutkimusaiheet ovat alttiimpia kuin toiset. Väliverrosen mukaan häiritsevää palautetta saavat osakseen erityisesti yhteiskuntatieteilijät, humanistit ja terveystieteilijät.

”He tutkivat aiheita, jotka herättävät voimakkaita tunteita ja intohimoja, kuten maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta ja sukupuolta”, Väliverronen sanoo.

Myös Tuija Saresma näkee, että hänen tutkimusaiheensa – vihapuhe, naisviha, muukalaisviha, rodullistaminen ja rasismi – saavat verkkokommentoijat liikkeelle.

”Lisäksi se ärsyttää, että puhun näistä aiheista avoimesti julkisuudessa. Esimerkiksi naisvihasta puhuminen herättää vastustusta. Myös sukupuoleni vaikuttaa asiaan. Naisiin kohdistuu enemmän negatiivista kommentointia”, Saresma sanoo.

Hän ei kuitenkaan ole saanut viestejä, joissa uhattaisiin esimerkiksi raiskauksella tai väkivallalla.

”Luulen, että ihmiset tietävät nykyään aika hyvin, missä raja menee. He eivät kovin herkästi kirjoita mitään sellaista, josta voisi tulla seurauksia”, Saresma sanoo.

Vihapuhe pelottaa ja tekee varovaiseksi

Pahimmillaan tutkijan saama häiritsevä palaute voi johtaa itsesensuuriin. Tällöin tutkija luopuu tutkimusaiheestaan tai julkaisemisesta tai vähentää julkisia esiintymisiään häiritsevän palautteen pelossa.

Myös Tuija Saresma kertoo miettivänsä tarkoin, mistä aiheista puhuu julkisuudessa.

”En halua vetäytyä julkisesta keskustelusta painostamisen takia, mutta puhun vain aiheista, jotka koen itselleni todella tärkeiksi, kuten naisvihan tai vihapuheen kitkemisestä. Muusta en halua ottaa lokaa niskaani”, hän sanoo.

Saresma ei ole kuitenkaan harkinnut tutkimusaiheidensa vaihtoa.

”Toivottavasti en joudu sitä tekemään. Haluan uskoa, että tutkijan sananvapaus ja tieteen vapaus Suomessa vielä jatkuvat”, hän sanoo.

Saresman mukaan osa hänen saamastaan häiritsevästä palautteesta on selvästi tunnekuohussa ja pikaistuksissa kirjoitettua. Erityisen ikäviksi hän kuitenkin kokee organisoidut vihakampanjat, joiden myötä häiritsevää palautetta tulee paljon.

”Ne kyllä jonkin verran pelottavat, sillä niiden avulla halutaan näyttää voimaa ja osoittaa, että väärin ajattelevat pidetään kurissa”, Saresma sanoo.

Esa Väliverrosen mukaan tutkijan kannattaa välttää provosoitumista, koska se monesti vain lisää toisen osapuolen vihaa.

”Yksittäisiin palautteisiin ei kannata liikaa reagoida, koska sosiaalisessa mediassa kielenkäyttö on aika kovaa ja tällainen kielenkäyttö koskee muitakin kuin tutkijoita.”

”Asia muuttuu kuitenkin paljon vakavammaksi, jos johtavat poliitikot alkavat esimerkillään kannustaa häirintään, sillä silloin ilmiö laajenee ja saavuttaa sosiaalista hyväksyntää. Suomessa tätä ei ole vielä onneksi juurikaan tapahtunut”, Väliverronen sanoo.

Häiritsevästä palautteesta puuttuu rakentava kriittisyys

Kriittinen palaute, keskustelu ja arviointi ovat tieteen kehittymisen ehtoja. Häiritsevä palaute sen sijaan kohdistuu henkilöön, on uhkaavaa tai vie keskustelun kokonaan sivuraiteille. Varsinainen asia, kuten tutkimus tai sen tulokset, jäävät tällöin huomiotta.

”Kun palautteen tarkoitus on loukata, se on tietenkin häiritsevää. Vaikka häiritsevä palaute ei olisi sillä tasolla, että se olisi rangaistavaa, se ei silti ole hyväksyttävää”, Tuija Saresma sanoo.

Esa Väliverronen keskustelee häirintään liittyvistä asioista avoimesti myös jatko-opiskelijoiden kanssa, vaikka häirinnästä puhuminen ei varsinaisesti kannusta tieteestä viestimiseen. Asiasta on kuitenkin hyvä olla tietoinen siitä huolimatta, että se ei lopulta koske kaikkia tutkijoita.

”Yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa alkaa jo olla ohjeistuksia siitä, miten tutkija voi toimia kohdatessaan häiritsevää palautetta. Missään nimessä asian kanssa ei pidä jäädä yksin, vaan ensisijaisesti pitää ottaa yhteyttä työnantajaan ja pyrkiä sitä kautta vaikuttamaan asiaan. Jotkut tutkijat saavat myös voimaa siitä ajatuksesta, että he eivät halua tulla vaiennetuiksi”, Väliverronen sanoo.

Kirjoittaja on journalismin opiskelija Turun ammattikorkeakoulussa.

Juttu on toteutettu osana Maailma.netin sekä Viestintä ja kehitys -säätiön hanketta, jossa koulutetaan media-alan opiskelijoita Turun ammattikorkeakoulussa sekä Metropolia-ammattikorkeakoulussa kestävän kehityksen teemoista, erityisesti sananvapaudesta ja demokratiasta. Hanketta rahoitetaan ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella.