Heinäkuussa 2010 Kouvolassa pelatun jalkapallo-ottelun yleisössä ollut mies huuteli pelaajille ja yleisölle useita rasistisia solvauksia.

Mies oli huudellut muun muassa, etteivät vastajoukkueen maahanmuuttajataustaiset pelaajat ole ihmisiä ja käskenyt potkimaan heitä päähän. Mies tuomittiin käräjäoikeudessa sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Edellä kuvailtu tapaus on tyypillinen esimerkki viharikoksesta.

Viharikos tarkoittaa rikosta, jonka motiivi johtuu ainakin osittain kohteen etnisyydestä, uskonnosta, vammaisuudesta tai siitä, että tämä kuuluu sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön.

Suurin osa Suomessa tehdyistä viharikoksista on luonteeltaan rasistisia. Poliisi kirjasi vuonna 2020 kaikkiaan 852 epäiltyä viharikosta, joista yli 600 liittyy etniseen tai kansalliseen taustaan.

Rikokset eivät aina suinkaan jää pelkän huutelun asteelle. Poliisiammattikorkeakoulun selvityksen mukaan yleisin viharikos Suomessa oli pahoinpitely, jonka aikana on mahdollisesti käytetty herjaavaa kieltä.

Tavallisia viharikoksia ovat myös uhkaukset, häirintä ja solvaukset. Viime vuosina vihapuhe ja kiihotus kansanryhmiä vastaan on lisääntynyt internetissä ja sosiaalisessa mediassa.

Vain osa rikoksista tulee poliisin tietoon

Tilastoidut rikokset ovat vain jäävuoren huippu. Poliisiammattikorkeakoulun tutkija Jenita Rauta arvioi, että poliisin tietoon tulee vain 10–20 prosenttia viharikosepäilyistä. Suurin osa jää pimentoon.

Ilmoittamatta jättämistä voi selittää muun muassa se, että jatkuva viharikosten kohteena oleminen voi turruttaa ihmisen niille. Oikeusministeriön hankepäällikkö Milla Aaltosen mukaan yksilö ei aina edes tiedä, että onko hän joutunut rikoksen kohteeksi. Aaltonen kertoo vähemmistöjen myös uskovan, että ilmoittaminen harvoin johtaa mihinkään.

Turtumisen ja tiedonpuutteen lisäksi myös epäluottamus lainvalvojia kohtaan voi johtaa siihen, ettei uhri tee rikosilmoitusta. Helsingin yliopiston vuonna 2018 julkaisemasta raportista käy ilmi, että kokemukset pysäytyksistä ja etnisestä profiloinnista heikentävät vähemmistöjen luottamusta poliisia kohtaan.

Poliisi ei aina tunnista viharikosta

Viharikokset voivat jäädä pimentoon myös siksi, että poliisi ei aina tunnista niitä sellaisiksi, selviää tutkija Marko Juutisen selvityksestä.

Vuonna 2017 poliisi lähetti syyttäjälle syyteharkintaan alle 400 viharikosilmoitusta 1 165:stä poliisin tietoon tulleesta viharikosilmoituksesta.

Poliisin ohjeissa viharikosluokittelun käyttöä suositellaan aina, kun on edes epäily viharikoksesta. Tällä hetkellä luokittelua ei kuitenkaan tarvitse tehdä. Euroopan unionin perusoikeusviraston mukaan luokittelun tulisi olla pakollista aina viharikosepäilyn yhteydessä. Polamkin raportista selviää, että vuonna 2020 luokittelua käytettiin viisi prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Vihamotiivi voi lisätä tuomion suuruutta käräjäoikeudessa, vaikkakin harvoin. Vuonna 2017 rangaistuksia kovennettiin vain 12:ssa tapauksessa kaikkiaan 92:sta langettavasta tuomiosta.

Poliisitarkastaja Måns Enqvist Poliisihallituksesta toteaa, että viharikosten luokittelu on haastavaa, koska mikä tahansa rikos voi olla viharikos riippuen sen motiivista. Myös poliisien kiire ja asenne luokittelujärjestelmää kohtaan voivat vaikuttaa asiaan.

Enqvistin mukaan kaikessa esitutkinnassa on parantamisen varaa, mutta tutkittavia juttuja on resursseihin nähden liikaa.

Kuka syyllistyy viharikokseen?

Viharikoksiin syyllistyvät monenlaiset ihmiset, mutta Jenita Raudan mukaan tyypillinen viharikoksen tekijä on yleensä keski-ikäinen valkoinen mies.

Yleensä viharikoksen osapuolet eivät tunne toisiaan, mutta koronapandemian aikana naapurien väliset viharikokset ovat lisääntyneet. Lisäksi romanitaustaisiin henkilöihin kohdistuvien rikosten määrä on kasvanut.

”Viharikos kohdistuu uhrin lisäksi koko yhteisöön tai ryhmään, jota yksilö edustaa”, Rauta selittää viharikoksen vakavuudesta.

Tekoälyä kokeillaan vihapuheen seurantaan

Milla Aaltosen mukaan haasteet viharikosten vastaisessa työssä ovat tiedonpuute ja se, että säännöllisesti päivittyvää materiaalia aiheesta ei juuri ole tarjolla.

Oikeusministeriön marraskuussa 2021 päättyneen Tiedolla vihaa vastaan -hankkeen tarkoituksena on kouluttaa vähemmistöryhmiä sekä poliisia. Hanke on jatkoa oikeusministeriön aiemmalle viharikosten vastaiselle työlle.

Hankkeella on tuotettu tietoa vähemmistöryhmille, kuten vammaisille ja seksuaalivähemmistöille, jotta näiden on helpompi tunnistaa itseään kohtaan kohdistuvat viharikokset. Poliisille puolestaan on alettu järjestämään pakollisia yhdenvertaisuuskoulutuksia.

Tiedolla vihaa vastaan -hankkeessa kokeiltiin myös tekoälyn käyttöä vihapuheen seurannassa. Oikeusministeriön tilaaman raportin mukaan vihapuhetta esiintyy julkisilla suomenkielisillä verkkoalustoilla noin 150 000 viestiä kuukaudessa. Pieni osa kirjoittajista tuotti suuren osan kaikesta vihapuheesta.

Kirjoittaja on journalismin opiskelija Turun ammattikorkeakoulussa.

Juttu on toteutettu osana Maailma.netin sekä Viestintä ja kehitys -säätiön hanketta, jossa koulutetaan media-alan opiskelijoita Turun ammattikorkeakoulussa sekä Metropolia-ammattikorkeakoulussa kestävän kehityksen teemoista, erityisesti sananvapaudesta ja demokratiasta. Hanketta rahoitetaan ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella.