60 prosenttia suomalaisista ei usko voivansa vaikuttaa poliittisiin prosesseihin. Tämä nousi esiin OECD:n vuonna 2021 toteuttamassa luottamustutkimuksessa. Luottamus horjuu etenkin maaseudulla asuvien, matalammin koulutettujen ja pienituloisten keskuudessa.

Globalisaatiosta johtuvat rakennemuutokset, esimerkiksi taloudellisen kasvun keskittyminen suuriin kaupunkeihin, jakavat kansaa voittajiin ja häviäjiin. ”Voittajat” eli korkeasti koulutetut ja taloudellisesti hyvin menestyvät suomalaiset osallistuvat politiikkaan muita aktiivisemmin.

”Yhteinen osallistuminen on demokratian kannalta elintärkeää, sillä se on meidän luottamuksemme ydin. Jos luottamus rapautuu, on esimerkiksi päätöksiä vaikeampi toimeenpanna. Tämä voi pahimmillaan heijastua jopa yhteiskuntarauhaan”, kertoo Veera Heinonen, joka johtaa Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran Demokratia ja osallisuus -teemaa.

Suomessa äänestetään muita Pohjoismaita vähemmän

Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi alisuorituu demokratiana. Konkreettinen esimerkki on äänestysprosentti, joka laahaa Ruotsia, Norjaa, Tanskaa ja Islantia useita prosenttiyksikköjä perässä.

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa äänesti 72,1 % äänioikeutetuista suomalaisista. Muissa Pohjoismaissa viimeisimpien parlamenttivaalien äänestysprosentti on ollut 77 ja 85 prosentin välillä. Erityisesti Ruotsissa äänestetään huomattavasti Suomea vilkkaammin.

Akatemiatutkija Inga Saikkonen Åbo Akademin yhteiskuntatieteen tutkimuslaitokselta toteaa, että Suomen poliittinen järjestelmä voi näyttäytyä Ruotsiin verrattuna vaihtoehdottomana. Toisin kuin Suomessa, Ruotsissa puolueet ovat perinteisesti muodostaneet kaksi blokkia, selkeää ideologista vaihtoehtoa.

”Suomessa hallitus ei välttämättä muodostu vaalien valtasuhteiden perusteella, vaan välillä pitkienkin hallitusneuvotteluiden tuloksena. Äänestäjälle voi tulla mielikuva, että hänen antamallaan äänellä ei olekaan suurta vaikutusta”, Saikkonen avaa.

Jättäytyminen poliittisesta päätöksenteosta voi olla protesti

Saikkonen muistuttaa, että terveeseen demokratiaan kuuluu kriittisyys poliittista järjestelmää ja päätöksentekoa kohtaan. Ongelmaksi tyytymättömyys muodostuu silloin, kun osa kansalaisista luisuu täysin poliittisen elämän ulkopuolelle. Tämän ryhmän osuus on Suomessa kasvamaan päin.

”Voidaan pahimmillaan pelätä, että he ovat otollista kannattajakuntaa demokraattista järjestelmää uhkaaville liikkeille”, sanoo Saikkonen.

Ulkopuolelle jättäytyminen ei suinkaan aina johdu siitä, että poliittinen päätöksenteko ei kiinnostaisi tai sitä ei ymmärrettäisi. Vetäytyminen politiikasta voi olla täysin harkittu protesti.

”Ihmiset eivät välttämättä koe saavansa edustukselliselta demokratialta sitä, mitä haluavat. Miksi siis tukea sitä osallistumalla?”, huomauttaa Saikkonen.

Kun yksi jättää osallistumatta, niin joku toinen kyllä ottaa vapautuneen tilan itselleen. Poliittisen päätöksenteon tulokset alkavat palvella yhä enenevissä määrin eliittiä, joka on aktiivisempi äänestämään ja myös verkostoitumaan poliittisesti.

Heinonen tiivistää tilanteen:

”Edustuksellisessa demokratiassa mandaatti annetaan päättäjille, jotka myös ottavat vallan. Jos äänestysprosentti laskee alle viidenkymmenen, puhutaan harvainvallasta. Jos se on 50–60 prosentin välillä, on kyse eliittidemokratiasta.”

Alhainen äänestysaktiivisuus on pysyvänä ongelmana esimerkiksi europarlamenttivaaleissa. Vuoden 2019 vaaleissa vain 50,7 prosenttia EU-kansalaisista käytti äänioikeuttaan, ja sekin oli korkein äänestysprosentti sitten vuoden 1994.

Demokratiainnovaatiot mahdollistavat vaikuttamisen vaalien välissä

Ratkaisuja kansalaisten eriytymiseen on etsitty demokratiainnovaatioista eli uudenlaisista, osallistavista vaikuttamisen muodoista. Maailmalla jo toimiviksi koettuja puntaroivan demokratian malleja ovat muun muassa satunnaisotannalla toteutetut kansalaispaneelit, kansalaisraadit ja osallistuvat budjetoinnit.

Sitra on esimerkiksi ehdottanut hyvinvointialueiden valtuustoille kansalaispaneelimekanismia sitovaksi osaksi päätöksentekoa. Siten kansalaisten olisi mahdollista vaikuttaa hyvinvointialueiden asioihin jo päätöksenteon varhaisessa vaiheessa.

”Demokratiainnovaatioiden on kytkeydyttävä mukaan päätöksenteon rakenteisiin, sillä mikään ei turhauta ihmisiä enempää kuin se, että vaikutetaan näennäisesti”, sanoo Heinonen.

Haasteena on, että osallistavaa demokratiaa hyödyntää pääosin sama joukko, joka on jo valmiiksi poliittisesti aktiivinen. Kiinnostuksen siemen politiikkaa kohtaan istutetaan jo varhain, sillä koulutustaso määrittää poliittista osallistumista.

Suomessa peruskoulu pyrkii antamaan tasavertaiset valmiudet hyvään lukutaitoon, monimutkaisen informaation käsittelyyn sekä jatkokouluttautumiseen. Helsingissä on kuitenkin havaittu merkkejä peruskoulutustason eriytymisestä ja niin kutsutusta ”koulushoppailusta”.

”Jos yhtenäinen taitoperusta rapautuu, tulevaisuudessa osa kansalaisista ei kykene käsittelemään monimutkaista informaatiota, kuten poliittisia päätöksiä”, muistuttaa Saikkonen.

Osallistumista ei voi jättää ainoastaan yksilön vastuulle

Ongelmana on myös, että tieto päätöksentekoprosesseista on hyvin pirstaloitunutta. Ratkaisu voisi Heinosen mukaan olla esimerkiksi ”demokratiaportaali” – verkkoratkaisu, josta olisi helppo seurata päätöksenteon etenemisjärjestystä ja sitä, milloin niihin voi vaikuttaa tai ottaa kantaa.

Demokratiaansa tiukasti puolustava Taiwan on onnistunut vakiinnuttamaan digitaaliset innovaatiot sitovaksi osaksi päätöksentekoa. Nuorille tämänkaltainen ”digitaalinen demokratia” voisi avata edustuksellista demokratiaa luontevamman tavan osallistua politiikkaan.

Kiinnittymistä yhteiskunnalliseen keskusteluun ei kuitenkaan voi jättää ainoastaan yksilön vastuulle. Tilanteen ravistelemiseksi tarvitaan Heinosen mielestä selkeä asennemuutos.

”Meillä päättäjät eivät välttämättä koe, että ihmisten kokemusta omasta elinympäristöstään tai palvelutarjonnasta kannattaisi kuunnella. Kansalaisosallistuminen ei ole riippakivi, vaan se on demokratian ydintä”, painottaa Heinonen.

Lisäksi hän peräänkuuluttaa, että monipuoliset vaikuttamisen ja osallistumisen muodot tulisi nostaa esiin niin koulujen demokratiakasvatuksessa kuin median ja päättäjienkin aloitteesta.

Eriytymisen uhkana polarisaatio

Inga Saikkosen mielestä päättäjien epäröinti vallan luovuttamisesta kansalle on luonnollista. Omasta vallasta halutaan pitää kiinni. Uusia vaikuttamisen muotoja voisi hyödyntää pontevamminkin, mutta toistaiseksi demokratiainnovaatioista innostuneita poliitikkoja on vähän.

Joillekin puolueille on jopa hyödyksi, että vain korkeasti koulutetut, hyvätuloiset suomalaiset äänestävät. Puolueen edun ei tulisi kuitenkaan ajaa demokratian periaatteen yli.

Toistaiseksi Suomea suojelee vakavalta yhteiskunnalliselta polarisaatiolta suurten ideologisten erojen puuttuminen ja moniääninen hallitus.

Veera Heinosen mielestä tyytyväisyyteen ei ole kuitenkaan varaa.

”Maailmalla varoittavat esimerkit ovat aina lähteneet liikkeelle osallistumisen rapautumisena tai eriytymisenä. Vaalit eivät voi olla ainoa tapa vaikuttaa, vaan nyt tulee huomioida laaja kirjo erilaisia vaikuttamisen ja osallistumisen tapoja.”

Kirjoittaja opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa.