Euroopan muuttoliikeverkoston (EMN) mukaan vuosien 2015 ja 2020 välillä EU-maissa, Norjassa ja Georgiassa rekisteröitiin yli 10 500 ihmiskaupan uhria alueen ulkopuolisista maista.

Tämä luku saattaa kuitenkin olla vain jäävuoren huippu. Ihmiskauppa tapahtuu pimennossa, joten uhreja on vaikeaa löytää ja tunnistaa.

Ihmiskaupan uhrit ovat usein pahasti traumatisoituneita. Mikäli he pystyvät pakenemaan, he tarvitsevat kipeästi apua, kuten terapiaa. EMN:n mukaan avun saaminen on monissa EU-maissa kuitenkin varsin vaikeaa.

Monet EU-maat esimerkiksi edellyttävät, että apua saadakseen ihmiskaupan uhrilla on joko oltava oleskelulupa tai hänen on oltava valmis todistamaan oikeudessa.

”Korkea kynnys oleskeluluvan saamiseksi on yksi haasteista”, toteaa EMN:n erityisasiantuntija Jutta Saastamoinen. Hän puhui EMN:n toukokuun alussa järjestämässä webinaarissa.

EU:ssa vallitseva käytäntö on, että ihmiskaupan uhrin mahdollisuus saada suojelua on hyvin pitkälle riippuvainen siitä, onko hänellä mahdollisuus saada turvapaikka, toteaa Etyjin ihmiskaupan vastaisen erityisedustajan asiantuntija Oleksandr Kyrylenko.

Toinen uhrien asemaa vaikeuttava käytäntö liittyy uhrien valmiuteen toimia todistajina oikeusjutuissa. Ilman sitä heiltä saatetaan evätä apu ja palauttaa lähtömaihinsa.

Tämä käytäntö vaikuttaisi kuitenkin olevan ristiriidassa Etyjin ohjeistuksen kanssa. Etyj hyväksyi vuonna 2013 toimintasuunnitelman, jossa todetaan selvästi, että ihmiskaupan uhreille tarjottavan avun ei tulisi olla kiinni siitä, suostuvatko nämä osallistumaan oikeudenkäynteihin.

Tämän periaatteen taustalla on huoli siitä, että rikollisjärjestöt voisivat kostaa heitä vastaan todistaneen henkilön perheenjäsenille tai lähisukulaisille.

Lisäksi EU:hun saapuvilla ihmiskaupan uhreilla on usein toiveena päästä asettumaan juuri tiettyyn maahan, minkä vuoksi heitä ei houkuttele ajatus jumittua ”väärään” maahan pitkään jatkuvan oikeusprosessin vuoksi.

Oleskeluluvan saamiseen liittyvä epävarmuus ajaa monet ihmiskaupan uhrit piileskelemään. He eivät halua kertoa kohtalostaan viranomaisille, jotta eivät joutuisi karkotetuiksi. Tämän vuoksi iso osa ihmiskaupasta jää pimentoon.

Oleksandr Kyrylenkon mukaan EU:n ihmiskaupan vastaisen työn ongelmakohtia voisi yrittää ratkoa ottamalla työhön mukaan poliisin lisäksi myös sosiaalityöntekijöitä. Tämä auttaisi lieventämään uhrien pelkoja, kun he voisivat saada ammattitaitoista tukea.

Kyrylenko huomauttaa myös, että turvapaikkaprosessi ja hyväksikäytön urhien suojelu eivät sulje toisiaan pois. Ihmiskaupan uhreilla on oikeus hakea suojelua, vaikka he eivät hakisikaan turvapaikkaa. Useimmat heistä kuitenkin hakevat vain turvapaikkaa, koska he eivät useinkaan tiedä vaihtoehdosta.

”Heidän sukulaisensa, jotkut heidän ystävistään ja muut heidän tuntemansa ihmiset ovat hakeneet turvapaikkaa. Niinpä he eivät välttämättä tiedä, että he voivat hakea suojelua myös ihmiskaupan uhreina”, Kyrylenko toteaa.

Kyrylenkon mukaan ei kannata olettaa, että ihmiskaupan uhrit ilmoittautuisivat viranomaisille, mikäli he eivät tunne oikeuksiaan.

”He tulevat kertomaan tilanteestaan vain, jos he tietävät, ettei heitä palauteta lähtömaahansa.”