(IPS) -- Elsalvadorilainen maanviljelijä Luis Edgardo Pérez oli tyytyväinen, kun hän istutti hedelmäpuun viljelyspalstansa jyrkimpään rinteeseen.

Hän tiesi tekevänsä hyvää niin itselleen kuin koko planeetalle soveltaessaan ilmastonmuutokseen sopeutumisen tekniikkoja veden pitämiseksi palstallaan.

Ennen japaninmispelipuun istuttamista sadevedet valuivat rinnettä pitkin alas ja jättivät kaltevalla maalla sijaitsevan kasvimaan vettä vaille.

Pérez tasoitti rinteestä pienen ympyränmuotoisen alueen, jolle istutti puun. Tämä pikkuterassi on siitä lähtien imaissut sadepisaroita ja estänyt vesiä kokonaan karkaamasta.

”Kolmessa vuodessa japaninmispelipuu antaa minulle myös hedelmiä”, viisikymppinen viljelijä hymyilee tyytyväisenä puun vierellä.

Aiemmin hän menetti suuren osan 5,3 hehtaarin sitrusviljelmiensä sadosta. ”Menetin jopa 15 000 appelsiinia yhden ainoan satokauden aikana. Veden puutteen vuoksi appelsiinit putoilivat puista.”

Oppi siirtyy käytännöksi

Pérez oppi tekniikan liityttyään YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAOn tukemaan ja Green Climate -rahaston sekä El Salvadorin valtion rahoittamaan kansalliseen Reclima-projektiin, jolla pyritään parantamaan maanviljelijöiden kykyä sietää ilmastonmuutoksen seurauksia.

Projekti lanseerattiin elokuussa 2019. Ensi vaiheessa sen puitteissa on perustettu 639 ”kenttäkoulua”, joissa opetetaan agroekologisia käytäntöjä.

El Salvadorin niin sanotun kuivan käytävän 46 kunnassa melkein 23 000 perhettä on osallistunut koulutukseen. Kun projekti on saatettu päätökseen, kuivan käytävän kaikkien 114 kunnan 50 000 perhettä on hyötynyt siitä.

Kuiva käytävä muodostaa noin 35 prosenttia Keski-Amerikasta, ja siellä elää noin 10,5 miljoonaa ihmistä, joiden ruokaturvaa epäsäännölliset sateet heikentävät.

Pérez on innostuksensa ja asialle omistautumisensa vuoksi tullut yhteisönsä opettajaksi, joka välittää eteenpäin asiantuntijoilta oppimiaan kestäviä maanviljelyskäytäntöjä. Hän tapaa säännöllisesti kansallisen maa- ja metsätalousteknologian keskuksen työntekijöitä.

”Tässä prosessissa sitä oppii koko ajan. Oppi täytyy siirtää käytäntöön, toisten ihmisten kanssa”, Pérez sanoo. Hän itse valistaa 31 yhteisönsä viljelijää.

Omalla palstallaan hän on noudattanut myös muita sadeveden ja kosteuden säilyttämisen keinoja. Hän on esimerkiksi rakentanut kasveista eläviä muureja ja lakannut siivoamasta pois maaperää peittävää eloperäistä ainesta, kuten puista pudonneita kuivuneita lehtiä ja oksia.

”Rakastan työtäni. Samastun viljelykasveihini, pidän intohimoisesti niiden hoitamisesta”, hän vakuuttaa.

Itse tehdyt lannoitteet ja torjunta-aineet

Noin viiden kilometrin päässä Pérezin kotikylästä joukko miehiä ja naisia istuttaa kurkkuja keskipäivän ankarassa auringonpaahteessa.

He lannoittavat peltoa itse valmistamallaan luomulannoitteella, bokashilla. Opin he ovat saaneet samaisesta FAOn projektista.

Ruperto Hernández, 72, selittää, että he ovat tehneet lannoitteen riisinkuorista, melassista, hiilestä, mullasta ja kanankakasta sekä karjan lannasta. ”Mitä enemmän aineksia, sen parempi.”

Joukon työstämä seitsemän hehtaarin palsta on eräänlainen agroekologinen koulu, jossa viljelijät panevat käytäntöön oppinsa ja sitten soveltavat tietoaan omilla palstoillaan.

Lannoitteen valmistamisen lisäksi heitä on opastettu ekologisten torjunta-aineiden tekoon. Siitä hyötyvät niin maaperä kuin viljelijöiden lompakkokin, sillä itse tehdyt aineet ovat halvempia kuin kaupalliset.

”Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia”

Myös Hoja de Salin kylä ottaa osaa Reclima-projektiin. Siellä hanketta vetää Imelda Platero, joka koordinoi toimintaa kylän osuustilalla.

Hoja de Salin maatalousosuuskuntaan kuuluu kaikkiaan 159 jäsentä. He viljelevät yli 700 hehtaaria, enimmäkseen sokeriruokoa. Jokaisella osuuskunnan jäsenellä on omassa käytössään vajaa hehtaari, jossa he kasvattavat itsenäisesti viljaa ja vihanneksia.

Imelda Platero, 54, opettaa agroekologisia istutuskäytäntöjä, joilla taistellaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia vastaan. Tämän lisäksi hän opettaa 27 naisen ryhmälle, miten naiset voivat tulla tietoisiksi omasta roolistaan ja voimaantua.

”Raivostuin, kun kuulin erään osuuskunnan jäsenen lukinneen viljavarastonsa, jottei hänen vaimonsa voisi myydä maissia miehen poissa ollessa. Sellaista sanotaan taloudelliseksi väkivallaksi”, Platero sanoo.

”Tämä asia on vaikea, mutta nyt naiset ovat voimaantuneempia ja kasvattavat omaa viljaansa ja myyvät sitä oman halunsa mukaan.”

Alueen perinteisen tiedon ja maailmankuvan kunnioittaminen on myös tärkeää. Platero kertoo, ettei 69-vuotias Paula Torres istuta mitään, jos ei tiedä kuun vaihetta. Torres on projektin innokkaimpia osallistujia.

Paula Torres on aviomiehensä Felipe de Jesús Mejían kanssa kasvattanut 15 lasta. Aviopari odottaa sadonkorjuuta. Parin viikon päästä he saavat ensimmäiset maissintähkänsä kirkkaan vihreältä pellolta, joka hohtaa elämää.

Torres on varma, että kukoistus johtuu heidän käyttämästään luomulannoitteesta.

”Olen nähnyt eron, katsokaa miten kaunis pelto. Nyt kun olen nähnyt, miten hyvin nämä tekniikat toimivat, aion käyttää niitä lopun elämäni. Viime vuonna tuotimme noin 1 100 kiloa maissia ja tänä vuonna odotamme vielä isompaa satoa. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia”, Torres sanoo.