Suomessa elää paperittomana, eli käytännössä ilman laillista oleskeluoikeutta, moninainen joukko ihmisiä. Suuri osa on saapunut Suomeen turvapaikanhakijana vuosien 2015–2016 aikana, ja monelle paperittomuus voi olla ainoa vaihtoehto vaikeassa tilanteessa. Monet pelkäävät turvallisuutensa puolesta kotimaassaan, ja toiset haluavat elää läheistensä kanssa samassa maassa. 

Joukossa on lapsiperheitä, Suomessa tutkinnon suorittaneita, suomen kieltä puhuvia ja Suomeen täysin kotoutuneita ihmisiä. Yhdistävänä tekijänä heillä kaikilla on halu laillistaa oleskelunsa Suomessa. 

Paperittomuus Suomessa on pitkälti ulkomaalaislakiin vuodesta 2015 alkaen tehtyjen muutosten ja poliittisten linjausten tuottamaa. Esimerkiksi humanitaarisen suojelun poistaminen laista sekä tiukentunut soveltamiskäytäntö ovat merkittävästi vaikuttaneet paperittomuuteen ilmiönä.

Suomalaiseen turvapaikkajärjestelmään liittyneet vakavat laadulliset ongelmat on vahvistettu myös tutkimuksissa, mutta asiakastyössä tekemiemme havaintojen pohjalta yksilön oikeusturva ei toteudu.

Paperittoman aseman kannalta keskeisin asia, eli oleskeluluvan saaminen, on tehty melkein mahdottomaksi.

Yleisesti ottaen paperittomien perusoikeudet, kuten oikeus vähimmäistason palveluihin, toteutuvat aiempaa paremmin etenkin pääkaupunkiseudulla. Sen sijaan paperittoman aseman kannalta keskeisin asia, eli oleskeluluvan saaminen, on tehty melkein mahdottomaksi. Usein oleskelulupa evätään, vaikka oleskelulupaperuste (kuten työ, opiskelu tai perheside) täyttyy. 

Matkustusasiakirjan puuttuminen estää oleskeluluvan saamisen

Ulkomaalaislain 35 §:n mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttää, että henkilö pystyy todistamaan henkilöllisyytensä voimassa olevalla matkustusasiakirjalla, lähtökohtaisesti kansallisella passilla. 

Pelkän passin puuttuminen ei tee ihmisestä paperitonta, mutta kuitenkin juuri voimassaolevan passin puuttuminen muodostaa monelle paperittomalle esteen oleskelun laillistamiselle. 

Monelta paperittomalta evätään oleskelulupa ainoastaan passin puuttumisen vuoksi, vaikka edellytykset esimerkiksi työntekijän oleskeluluvan myöntämiseksi täyttyisivät. Usein he ovat aiemmin jopa työskennelleet Suomessa oleskeluluvalla tai turvapaikanhakijan työnteko-oikeuden turvin. 

Laissa on lueteltu tyhjentävästi ne oleskelulupatyypit, joiden kohdalla matkustusasiakirjavaatimuksesta voidaan poiketa, eikä nykyinen soveltamiskäytäntö mahdollista kohtuullisuusarviointia tai hakijan yksilöllisen tilanteen huomioon ottamista.

Vaatimus matkustusasiakirjan hankkimisesta tai uusimisesta johtaa käytännön ongelmiin esimerkiksi tilanteissa, joissa hakijan kansalaisuusvaltiolla ei ole edustustoa Suomessa tai Suomessa sijaitseva suurlähetystö ei myönnä kansallisia matkustusasiakirjoja. Suomi ei myöskään tunnusta Somalian myöntämää passia, minkä takia Somalian kansalaisten on käytännössä mahdotonta saada Suomesta oleskelulupaa työn tai opiskelun perusteella.

Muukalaispassin myöntäminen ulkomaalaislain 134 §:n nojalla voisi jo nykyisellään ratkaista tilanteet, jossa oleskeluluvan muut edellytykset täyttyvät matkustusasiakirjavaatimusta lukuun ottamatta. Maahanmuuttoviraston tämänhetkinen soveltamiskäytäntö on kuitenkin hyvin tiukka: Maahanmuuttovirasto myöntää muukalaispassin vain, jos hakija on aiemmin esittänyt Suomen viranomaisille voimassaolevan matkustusasiakirjan.

Suomi ei myöskään tunnusta Somalian myöntämää passia, minkä takia Somalian kansalaisten on käytännössä mahdotonta saada Suomesta oleskelulupaa työn tai opiskelun perusteella.

Nykyisellään ulkomaalaislaki ja sen soveltaminen eivät siis millään tasolla edesauta paperittomien henkilöiden oleskelun laillistamista.

Tähän liittyvät ongelmat on tunnistettu, ja nykyisen hallitusohjelmakirjauksen mukaan lainsäädäntöä sekä soveltamiskäytäntöä tulisi kehittää sen edistämiseksi, että työllistyneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voisivat joustavammin saada oleskeluluvan työn perusteella. 

Mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja on pohdittu sisäministeriön teettämässä selvityksessä. Sen mukaan ulkomaalaislain tulisi mahdollistaa matkustusasiakirjavaatimuksesta poikkeaminen ja muukalaispassin myöntäminen tilanteissa, joissa kansallista matkustusasiakirjaa ei voi saada Suomesta käsin ja oleskeluluvan epääminen matkustusasiakirjan puuttumisen takia olisi kohtuutonta. 

Luonnos ulkomaalaislakiin tehtävästä muutoksesta on juuri lähetetty lausuntokierrokselle, ja hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokauden aikana.

Matkustusasiakirjavaatimuksesta poikkeaminen edesauttaisi monen Suomeen kotoutuneen paperittoman oleskelun laillistamista. Siksi lainmuutos tulisi toteuttaa viipymättä ja ulottaa työntekijän oleskeluluvan lisäksi myös muihin lupaperusteisiin.

Oleskelu- ja hakemushistoria esteenä oleskeluluvalle

Toinen asiakastyössä vahvasti esiin nouseva oleskelun laillistamiseen liittyvä haaste on ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentti, eli maahantulosäännösten kiertämistä koskeva lainkohta. 

Nykyisin Maahanmuuttovirasto soveltaa lainkohtaa yhä enenevässä määrin maassa paperittomina oleskeleviin ihmisiin heidän hakiessaan oleskelulupaa uudella perusteella. Kielteistä päätöstä perustellaan tällöin sillä, että henkilö on oleskellut paperittomana sekä täällä ollessaan hakenut turvapaikkaa tai oleskelulupaa eri perusteilla.  

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut vuosilta 2020 ja 2022 ovat laajentaneet lainkohdan soveltamisalaa entisestään. Kyseisissä tapauksissa henkilön oleskelu- ja hakemushistorian takia maahanmuuton hallintaan liittyvän yleisen edun on katsottu olevan painavampi kuin perhe-elämän suoja tai lapsen etu, eikä oleskelulupaa Suomen kansalaisen perheenjäsenelle ole siksi myönnetty. 

Nykyinen soveltamiskäytäntö vie monelta lapselta oikeuden molempiin vanhempiinsa. Oleskelulupa voidaan jättää tällä perusteella myöntämättä, vaikka ulkomaalainen ei olisi syyllistynyt Suomessa mihinkään rikoksiin. 

Virheelliset ja laadultaan puutteelliset turvapaikkapäätökset ovat lisänneet tarvetta hakea uudelleen turvapaikkaa Suomesta. Monen kohdalla tämä on johtanut maahantulokieltoon: Maahanmuuttovirasto jättää päätöksellään uusintahakemuksen tutkimatta sekä määrää kahden vuoden mittaisen maahantulokiellon, mikäli se ei katso hakijan esittämien uusien perusteiden tai todisteiden täyttävän vuoden 2019 lainmuutoksella erittäin korkealle nostettua tutkittavaksi ottamisen kynnystä.  

Maahanmuuttoviraston tulkinnan mukaan tällainen maahantulokielto muodostaa lähtökohtaisesti esteen oleskeluluvan saamiseksi esimerkiksi työnteon perusteella.

Ratkaisuja tilanteeseen – kohti ihmisoikeusmyönteisempää laintulkintaa

Laintulkinnan selkeyttämiseksi sekä hakijoiden yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi olisi tärkeää muuttaa ulkomaalaislakia niin, ettei matkustusasiakirjavaatimus yksinään estäisi oleskeluluvan myöntämistä tilanteissa, joissa kaikki muut oleskeluluvan edellytykset täyttyvät. 

On järjetöntä, että esimerkiksi Suomessa lähihoitajaksi kouluttautuneelle ja suomea sujuvasti puhuvalle ei anneta oikeutta tehdä työtä eikä myönnetä oleskelulupaa.  

On lisäksi väärin, että henkilön aiempia pyrkimyksiä laillistaa oleskelunsa Suomessa käytetään häntä vastaan oleskelulupaharkinnassa. Olisi sekä yksilön että yhteiskunnan etu, että kiinteitä siteitä Suomeen muodostaneille ja pitkään maassa oleskelleille ihmisille voitaisiin myöntää oleskelulupa. 

Myös yksilölliset inhimilliset olosuhteet ja siteet Suomeen tulisi voida ottaa paremmin huomioon esimerkiksi lapsiperheiden osalta. Tällä hetkellä ulkomaalaislaista käytännössä puuttuu todellinen kokonaisharkintaan perustuva oleskelulupa, sillä Maahanmuuttoviraston linjaukset ja oikeuskäytäntö ovat asettaneet kynnyksen ulkomaalaislain 52 §:n oleskeluluvalle (oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä) saavuttamattomiin.  

On järjetöntä, että esimerkiksi Suomessa lähihoitajaksi kouluttautuneelle ja suomea sujuvasti puhuvalle ei anneta oikeutta tehdä työtä eikä myönnetä oleskelulupaa.  

Kun otetaan huomioon oleskelun laillistamiseen liittyvät moninaiset haasteet ja syyt paperittomuuden lisääntymiselle, mahdollisuutta myöntää oleskelulupa rajatulle ihmisryhmälle erillislailla ei tulisi sulkea pois. 

Tätä ns. kertalaillistamisen mahdollisuutta on selvitetty sisäministeriössä, ja lisäksi asiaa koskeva kansalaisaloite “Lupa elää” luovutettiin eduskunnalle kesäkuussa 2022. 

Vastaavia laillistamisohjelmia ja -lakeja on hyödynnetty onnistuneesti monissa muissakin Euroopan maissa, aivan äskettäin esimerkiksi Irlannissa. Kokemukset näistä maista osoittavat, että kertalaillistaminen voisi myös Suomessa olla toimiva keino puuttua erityisesti turvapaikanhakijoina maahan saapuneiden ja Suomessa jo pitkään oleskelleiden vaikeaan tilanteeseen.

Kirjoittajat ovat Pakolaisneuvonnan juristeja, jotka antavat työssään oikeudellista neuvontaa paperittomille ja paperittomuuden uhan alla eläville ihmisille.