Taistelut Sudanin armeijan ja RSF-ryhmittymän välillä ovat jatkuneet vasta muutaman päivän ajan, mutta konfliktitutkijat pelkäävät jo, että sota pitkittyy ja muuttuu yhä monimutkaisemmaksi.

Lauantaina alkaneissa taisteluissa ei ole kyse pienestä kahakasta. Joukoittain siviileitä on kuollut, sillä taisteluita käydään siviilien asuttamilla alueilla pääkaupunki Khartumissa ja muualla maassa. Ambulansseja ja terveysasemia vastaan on hyökätty, samoin YK:n ja avustusjärjestöjen tiloihin. Tulitaukoja ei ole noudatettu.

”Väkivalta on todella huolestuttavaa ja kertoo hyvin laajasta rankaisemattomuudesta. Kumpikin osapuoli näyttää haluavan ratkaista tilanteen sotilaallisesti ja uskoo omiin mahdollisuuksiinsa. Se tarkoittaa, että tämä voi kestää vielä jonkin aikaa. Tilanne on erittäin vaarallinen”, sanoo suomalaisen konfliktinratkaisujärjestö CMI:n Saharan eteläpuolisen Afrikan tiimin päällikkö Tiina Kukkamaa-Bah.

Vaikka armeijan ja eräänlaisena rinnakkaisarmeijana toimivan RSF:n välisten jännitteiden kiristymistä on seurattu pitkin kevättä, äkillisesti alkaneet taistelut ja niiden rajuus on yllättänyt monet asiantuntijat.

”Erimielisyydet kahden ryhmän välillä olivat hyvin syvällä, ja tämä oli jollakin tavalla odotettavissa. Taisteluiden laajuus oli hieman yllätys. Kukaan ei odottanut, että tankkeja ja lentokoneita käytetään pääkaupungissa, jossa uhrit ovat siviilejä”, sanoo Uppsalassa toimivan Pohjoismaisen Afrikka-instituutin apulaisprofessori Redie Bereketeab, joka on erikoistunut Afrikan sarven konflikteihin.

Viivytystaktiikka johti sotaan

Konfliktissa on periaatteessa kyse vallasta – ja siitä, hallitsevatko Sudania tulevaisuudessa demokraattisesti valittu siviilihallinto vai sotilaalliset toimijat.

Armeijaa johtava kenraali Abdel Fattah al-Burhan on johtanut käytännössä Sudania siitä lähtien, kun armeija syrjäytti kansannousun seurauksena maata 30 vuotta hallinneen presidentti Omar al-Bashirin keväällä 2019.
Sen jälkeen Sudanin oli tarkoitus siirtyä siviilihallintoon, mutta millaiseen, siitä ei päästy yhteisymmärrykseen. Sen sijaan armeija kaappasi RSF tukenaan vallan uudelleen lokakuussa 2021. 

Siviilihallintoon siirtymisestä sovittiin jälleen viime vuoden lopulla, mutta sopimuksen allekirjoittaminen on venynyt. Suurin kiista koskee sitä, miten RSF sulautetaan virallisesti osaksi armeijaa.

RSF:n historia ulottuu 2000-luvun alkuun, jolloin sen nykyinen johtaja, lempinimellä Hemedti tunnettu Mohamed Hamdan Dagalo taisteli pahamaineisissa Janjaweed-joukoissa Darfurissa.

Janjaweed oli pääosin arabitaustaisista taistelijoista koostuva ryhmä, jonka presidentti al-Bashir nimitti taistelemaan Darfurin aseellisia ryhmittymiä vastaan. Janjaweedit syyllistyivät laajamittaisiin julmuuksiin etenkin ei-arabitaustaisia kohtaan, mahdollisesti jopa kansanmurhaan.

RSF koottiin Janjaweedin jäänteistä, ja vuonna 2013 al-Bashir asetti sen suoraan oman komentonsa alle.

Hemedtin vaikutusvalta kasvoi, ja lopulta ryhmittymä oli mukana syrjäyttämässä al-Bashiria vuonna 2019. Nykyisin sillä arvioidaan olevan noin 100 000 taistelijaa. Viime vuosina sitä on syytetty muun muassa mielenosoittajien tappamisesta. 

Hemedti on ehdottanut, että RSF sulautettaisiin armeijaan 5–10 vuoden siirtymäajalla. Al-Burhan taas puhuisi mieluummin kahdesta vuodesta.

”Periaatteessa kumpikin osapuoli on samaa mieltä siitä, ettei maassa voi olla kahta armeijaa. Kummallakin on kuitenkin taloudelliset intressinsä. Jos he menettävät poliittista valtaa, he joutuvat luovuttamaan myös taloudellista valtaa, ja he haluavat varmistaa, ettei näin käy”, Bereketeab sanoo.

Esimerkiksi Hemedti on rikastunut kultakaivos-, karja- ja rakennusbisneksellä ja haalinut tuloja lähettämällä sotilaita Jemeniin Saudi-Arabian johtaman liittouman rinnalle.

Siirtyminen demokratiaan ei tietäisi hyvää sen paremmin armeijan kuin RSF:nkään liiketoimien kannalta.

”Voi hyvin pohtia, ovatko osapuolet olleet missään neuvotteluiden vaiheessa vakavissaan demokratiaan siirtymisen suhteen – vai onko kaikki ollut vain viivyttelyleikkiä”, Kukkamaa-Bah huomauttaa.

Rivit eivät saa rakoilla

Konfliktin ratkaiseminen on vaikeaa myös siitä syystä, että kyse ei loppujen lopuksi ole pelkästään kahden kenraalin tai ryhmittymän väleistä.

Myös monenlaisia kansainvälisiä ja alueellisia toimijoita kiinnostaa se, mitä Sudanissa – maanosan kolmanneksi suurimmassa valtiossa, jolla on rantaviivaa Punaisellamerellä – tapahtuu. 

Mukana Sudanin neuvotteluissa ovat olleet esimerkiksi YK, AU sekä Itä-Afrikan alueellinen järjestö IGAD. Poliittista ratkaisua ovat ajaneet myös Yhdysvalloista, Arabiemiirikunnista, Saudi-Arabiasta ja Britanniasta koostuva ryhmä sekä esimerkiksi EU.

Esimerkiksi Egypti on tukenut selkeämmin al-Burhania ja ajanut neuvotteluissa eräänlaista rinnakkaista ratkaisua. Arabiemiirikunnat taas on tukenut Hemedtiä torjuakseen Muslimiveljeskunnan vaikutusvaltaa; Sudanin armeijalla on perinteisesti ollut yhteyksiä siihen. 

”Kaikilla on ollut omat vaatimuksensa ja odotuksensa sen suhteen, miten ja kuinka nopeasti siirtymä pitäisi hoitaa ja miten ihmisoikeuksia ja demokratiaa pitäisi alkaa toteuttaa. Nämä vaatimukset eivät ole aina olleet houkuttelevia Sudanin sisäisten toimijoiden kannalta, kun otetaan huomioon armeijan ja taistelijoiden intressit”, Bereketeab toteaa.

Hän huomauttaa, ettei demokratiaa ja ihmisoikeuksia rakenneta Sudanin kaltaiseen maahan hetkessä.

Taisteluiden alettua käytännössä kaikki merkittävät toimijat ovat vaatineet väkivallan lopettamista, sillä niidenkään intresseissä ei ole avoin sota. Tämä voi kuitenkin muuttua.

”Kansainvälisen yhteisön tärkein tehtävä on pysyä yhtenäisenä. Jos asetelmasta tulee sellainen, että osa tukee toista ja osa toista osapuolta, se tietää tämän pitkittymistä. Vaarana on myös se, että tilanne vaikuttaa myös erilaisiin alueellisiin konflikteihin ja niiden dynamiikkaan”, Kukkamaa-Bah huomauttaa.

Toinen pelko liittyy Sudanin muihin aseellisiin ryhmittymiin, jotka toimivat muun muassa Darfurissa, Etelä-Kordofanissa tai Nuban vuorilla ja taistelevat keskushallintoa vastaan.

”Jos konflikti lähtee pitkittymään, muiden aseellisten ryhmien rooli tulee olemaan keskeinen kysymys: miten ne asemoituvat suhteessa kahteen kenraaliin? Hemedtihän tulee Darfurista, ja siksi konfliktissa voi nähdä asetelman keskusvallan ja periferian välillä. Sitä on kuitenkin vielä vaikea arvioida”, Kukkamaa-Bah sanoo.

Sodan loputtava

Taistelut ovat jo nyt aiheuttaneet Sudaniin humanitaarisen katastrofin. Jo ennen konfliktia 15,8 miljoonaa ihmistä, noin kolmannes väestöstä, kärsi nälästä. 

Nyt humanitaarista apua on Punaisen Ristin mukaan käytännössä mahdotonta toimittaa. Vedet ja sähköt ovat monin paikoin poikki, eikä moni siviili ole varautunut pitkään piiritykseen mitenkään.

Siksi kansainväliseltä yhteisöltä vaaditaan nyt paljon.

”Nyt kaikki paine pitäisi laittaa siihen, että sota loppuu. Sen jälkeen kansainvälisten toimijoiden pitäisi ehkä miettiä uudelleen, miten käsitellä tätä sensitiivistä ja hyvin monimutkaista tilannetta”, Bereketeab sanoo.

Tällä hetkellä osapuolet eivät kuitenkaan juuri kuuntele ulkopuolista painostusta, sillä ne uskovat vielä voittavansa taistelun, hän toteaa.

Kukkamaa-Bah uskoo, että kansainvälinen yhteisö olisi voinut tukea Sudanin siviilihallintoa vahvemmin jo heti vuoden 2019 vallankumouksesta lähtien. 

”On tärkeää miettiä, mitä tämä epäonnistuminen tarkoittaa kansainväliselle rauhanneuvottelutyölle, miksi siviilihallintoon siirtymisessä ei onnistuttu ja mitä siitä voidaan oppia”, hän toteaa.