Tiesitkö, että Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden on esittänyt Maailmanpankin uudeksi pääjohtajaksi Mastercardin johtajana ja investointipankkiirina kannuksiaan kerännyttä Ajay Bangaa, jonka meriitit globaaliin kehitykseen liittyvissä kysymyksissä ovat ohuet? 

Jos et tiennyt, niin ei se mitään: olettaisin, että harva Bidenin demokraattipuolueen aktiiveistakaan tietää. Asiasta on puhuttu lähinnä talouslehdissä sekä kehitysjärjestöjen foorumeilla.

Käytännössä Yhdysvaltojen esitykset Maailmanpankin johtajasta menevät läpi: kaikki 13 Maailmanpankin johtajaa ovat olleet amerikkalaisia. Vuonna 2019 bulgarialainen Kristalina Georgieva tosin toimi kolme kuukautta pankin väliaikaisena johtajana.

Nimityksestä käydyn keskustelun ohuus osoittaa kohti yleisempää Bidenin hallinnon ongelmaa. Puolue tuli kylmän sodan loppumisen jälkeen tunnetuksi enemmän liike-elämän kansainvälisten asemien turvaajana kuin esimerkiksi globaalien tuloerojen tai suuryhtiöiden epäreilun vallankäytön suitsijana.

Viime vuosina talouden sääntelyn teemat ovat nousseet takaisin puolueen agendalle ensin senaattori Bernie Sandersin johtaman uudistusliikkeen kautta. Sittemmin tämä uudistusliike on muovannut myös Joe Bidenin agendaa. Pitkää traditiota esimerkiksi kunnianhimoisen globaalin kehitysagendan ajamisessa demokraattipuolueesta ei kuitenkaan löydy.

Toisaalta väite Bidenin globaalin vision puutteista voi kuulostaa yllättävältä, jos mietitään hänen hallintonsa aktiivisuutta tietyillä globaalin hallinnan alueilla. Bidenin presidenttikaudella on nähty esimerkiksi radikaaleja avauksia globaalin verojärjestelmän uudistamiseksi ja alustatalouden jättiläisyritysten sääntelemiseksi.

Bidenin hallinnon tapa nostaa ulkopuolelta uusia visionäärejä muovaamaan politiikkaa osoittaa samalla Yhdysvaltojen demokraattipuolueen heikkouden.  

Yllä mainituissa esimerkeissä keskeisenä tekijänä ovat olleet rohkeat nimitykset. Esimerkistä käy Lina Khan, joka nousi vuonna 2021 tuntemattomasta väitöskirjantekijästä kuuluisuudeksi esittämällä radikaalin avauksen Yhdysvaltojen kilpailulainsäädännön puutteista alustatalouden aikakaudella. Vuonna 2021 Biden nimitti Khanin vaikutusvaltaisen liittovaltion kauppakomission johtoon.

Bidenin hallinnon tapa nostaa ulkopuolelta uusia visionäärejä muovaamaan politiikkaa osoittaa samalla Yhdysvaltojen demokraattipuolueen heikkouden. Globaalin talouden hallinta vaatii lukemattomien asiakysymysten huomiointia kauppapolitiikasta kehityspankkeihin ja rahoitusmarkkinoiden sääntöihin. Jokaisella näistä alueista osaamista ei ole pystytty, osattu tai haluttu hankkia ulkopuolelta. Näin päädytään välillä Bangan nimityksen kaltaisiin episodeihin.

Mistä tässä nimityksessä tarkemmin ottaen on kyse? Johtajapeli käynnistyi, kun edellisen presidentin Donald Trumpin nimittämä Maailmanpankin edellinen pääjohtaja David Malpass ilmoitti eroavansa. Malpassin eron kirvoittivat väistelevät vastaukset, joita hän esitti käsitellessään fossiilisten polttoaineiden yhteydestä ilmastonmuutokseen.

Tähän eroilmoitukseen paikantui Bidenin ensimmäinen menetetty avainpaikka tehdä uudenlaista politiikkaa. Bidenin nimitys nimittäin jatkoi vuodesta 1944 periytyvää ”herrasmiessopimusta”, jonka mukaan Maailmanpankin pääjohtaja tulee aina Yhdysvalloista, IMF:n Euroopasta. 

Kansalaisjärjestöt ovat pitkään vaatineet meriitteihin pohjautuvaa avointa rekrytointiprosessia, joka painottaisi kokemusta kestävän kehityksen ja ihmisoikeuksien kaltaisista teemoista. Vuonna 2011 Maailmanpankin johtokunta tekikin kädenojennuksen tähän suuntaan, kun se esitteli viisikohtaisen kriteeristön pankin johtajalta vaadituista ominaisuuksista.

Investointipankkiirina ja yksityisellä sektorilla eri rooleissa toimineen Bangan meriitit ovat sekä kansalaisjärjestöjen että pankin itsensä vuonna 2011 sopimilla mittareilla puutteelliset, sillä vaikka pankin oma kriteeristö painottaakin enemmän yleistä johtamiskokemusta. 

Käynnistämällä aidosti avoimen ja ennalta määriteltyihin kriteereihin perustuvan rekrytoinnin Biden olisi voinut tuulettaa 1940-luvun poliittisia käytäntöjä. Kenties pankin johtoon olisi tällöin myös noussut ensimmäistä kertaa ikinä nainen?

Valkoisen talon lehdistötiedotteessa Bangan kehityspolitiikan osaamista saa etsiä. Sellaiseksi voidaan laskea ehkä esimerkiksi Yhdysvaltojen Punaisen Ristin johtokuntajäsenyys ja jäsenyys presidentti Barack Obaman kauppapoliittisessa neuvonantajakomissiossa. Lisäksi hän on toiminut Intian, Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteita edistävissä yhteistyöelimissä. 

Monialaisen kehityspankin johtajalta voisi kuitenkin odottaa tätä laajempaa globaalin kehityksen kokemusta. Käynnistämällä aidosti avoimen ja ennalta määriteltyihin kriteereihin perustuvan rekrytoinnin Biden olisi voinut tuulettaa 1940-luvun poliittisia käytäntöjä. Kenties pankin johtoon olisi tällöin myös noussut ensimmäistä kertaa ikinä nainen?

Periaatteessa kuka tahansa Maailmanpankin jäsenmaa voi haastaa herrasmiessopimuksen, ja on tätä yritettykin. Vuonna 2019 – kun pääjohtajan paikka oli viimeksi avoinna – Libanon toi oman pääjohtajaehdokkaansa mukaan keskusteluun. Pian tämän jälkeen maa kuitenkin veti pois ehdokkaansa, vedoten isommilta valtioilta tulleeseen painostukseen. 

Bidenin hallinto siis hukkasi historiallisen mahdollisuuden uudistaa nimitysprosessia. Toisaalta vaikka nimitysprosessi olisi säilynyt vanhassa USA-vetoisessa muotissaan, olisi nimityksen sisältö silti voinut tuoda Bangaa tuoreempia tuulia Maailmanpankkiin. Tämäkin mahdollisuus hukattiin. Lopullinen nimityspäätös tehdään näillä näkymin toukokuussa 2023.

Vaikka Bangan nimitysesitys oli pettymys, voi tilanteessa olla aihetta myös optimismiin. Uudet avaukset esimerkiksi veropolitiikassa ja nostavat odotuksia ja rimaa myös muilla osa-alueilla. Kenties Maailmanpankin seuraava johtaja valitaan jo avoimessa prosessissa ja kriteereillä, joita ohjaavat globaalit kehitystavoitteet?

Tähän asiaan toki Suomikin voisi koittaa vaikuttaa paitsi kulisseissa, myös näkyvillä julkisilla ulostuloilla. Niitä voivat tehdä maan ulkopoliittisen johdon lisäksi myös vaikkapa yksittäiset kansanedustajat. Tällaiset ulostulot eivät toki heiluttaisi Bidenin nimityspäätöstä, mutta globaalipoliittista keskustelua ne voisivat tuulettaa.

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja maailmanpolitiikan yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.