Viime sunnuntaina vietettiin maailman kuukautispäivää. Päivämäärä, 28.5, on valittu tarkoin: keskimääräiset kuukautiset tulevat noin 28 päivän välein ja kestävät viisi päivää.

Päivästä ei ole vielä tullut valtavirtamedian uutisvirrassa esimerkiksi naistenpäivän kaltaista spektaakkelia. Keskustelu on kuitenkin selvästi lisääntynyt, ja kuukautisista on viime vuosina tullut keskeinen tasa-arvotyön ja -kampanjoinnin kohde.

Kehitysyhteistyössä se on ollut sitä jo pitkään, sillä tiedossa on, että huono kuukautishygienia, suojien puute ja aiheeseen liittyvät kulttuuriset tabut voivat pahimmassa tapauksessa johtaa jopa siihen, että tytöt jäävät pois koulusta (joskin tilastotiedot aiheesta ovat ristiriitaisia). Monissa kehitysyhteistyöhankkeissa esimerkiksi rakennetaan kouluihin vessoja, joissa kuukautishygieniasta voi huolehtia ja käytetyistä suojista hankkiutua eroon. Osa järjestöistä opettaa naisia valmistamaan suojia itse tai jopa tekemään niillä pientä bisnestä.

Viime vuosina keskustelu kuukautisköyhyydestä on tavoittanut myös Suomen. Plan International Suomi julkisti viime viikolla tutkimuksen, jonka mukaan 14 prosentilla suomalaisista naisista on ollut vaikeuksia saada rahat riittämään kuukautissuojiin. Viime hallituskaudella eduskunnassa keskusteltiin siitä, pitäisikö kuukautissuojien arvonlisävero poistaa. Keskustelua on käyty myös siitä, pitäisikö suojia jakaa ilmaiseksi ainakin kouluissa. Osa kouluista näin jo tekeekin.

Keskustelu kuukautisista on tärkeää, koska se liittyy herkkiin tasa-arvokysymyksiin eikä siihen liittyvä nolostelu ja yleinen typeryys ole vieläkään täysin poistunut. 

Kampanjointi pelkästään kuukautisköyhyyden poistamisen puolesta voi kuitenkin viedä huomion tärkeämmältä aiheelta, nimittäin siltä ihan vanhanaikaiselta köyhyydeltä.

Kuukautisköyhyys terminä tuntuu viittaavan siihen, että kuukautiset tekevät ihmisestä köyhän. Ikään kuin yksi menoerä pudottaisi ihmisen köyhyysrajan alapuolelle, ja ratkaisuna olisivat halvemmat hinnat tai tuotteiden jakelu hyväntekeväisyytenä.

Suomessa esimerkiksi terveyssidepaketti maksaa nopean googlauksen perusteella noin 2,5 euroa. Suojien ja esimerkiksi särkylääkkeiden tarve vaihtelee tietysti yksilöllisesti, mutta jos seurataan keskiarvoja ja suosituksia, voisi ajatella, että keskimäärin suojat maksavat runsaat neljä euroa per kuukautiset.

On megalomaanisen iso ongelma, jos Suomen kaltaisessa vauraassa maassa ihmiseltä ei tällaista summa kuukausittain löydy. Se ei kerro mitään kuukautisista, vaan se kertoo siitä, että perusturvamme, eli erilaiset yhteiskunnan tulonsiirrot, ei ole millään muotoa riittävällä tasolla. Siitähän Suomi on saanut huomautuksen Euroopan neuvostoltakin. 

Siksi voisi olla järkevämpää nähdä kuukautisköyhyys osana laajempaa ilmiötä, nimittäin köyhyyttä. Ja sen ratkaisemiseen on olemassa monenlaisia keinoja.

Yksi keino voisi olla pitää perusturva sellaisella tasolla, että ihmisillä olisi varaa elämän normaaleihin perusasioihin, joita kuukautissuojien lisäksi ovat monet muutkin asiat, kuten lääkkeet ja ruoka. Riittävä perusturva myös edistää osallisuutta eri tavalla kuin hyväntekeväisyys. Vaikka onkin hyvä, että ilmaisia suojia on tarvittaessa tarjolla, on ihmisoikeuskysymys, että ihmisellä on varaa hankkia omat perustarvikkeensa omilla rahoillaan eikä joutua ottamaan niitä vastaan lahjoituksina.

Sen sijaan on vaikea kuvitella, että muutaman kymmenen sentin arvonlisäveron poisto ratkaisisi kovinkaan paljon, varsinkaan, kun verotuloja kuitenkin tarvitaan. Muualla maailmassa viitteitä on sitä paitsi siitä, että veronalennus ei toimi. Esimerkiksi Tansaniassa veronkevennys ei siirtynyt hintoihin vaan hyötyjinä ovat olleet lähinnä kuukautissuojavalmistajat.

Kirjoittaja on Maailma.netin päätoimittaja.