YK:n turvallisuusneuvosto saattaa äänestää jo lähiviikkoina monikansallisen aseellisen operaation aloittamisesta Karibianmerellä sijaitsevassa Haitissa.

Syynä on maan ajautuminen kaaokseen aseellisten jengien otettua vallan suurimmassa osassa pääkaupunki Port-au-Princeä.

YK:n mukaan tänä vuonna yli 2 500 ihmistä on kuollut ja tuhat loukkaantunut jengiväkivallan seurauksena. Ainakin 970 ihmistä on kidnapattu lunnaiden toivossa. Väkivaltaa on paennut lähes 200 000 ihmistä.

”Näemme joka aamu kadulla ruumiita. Voit vain kuvitella, millaista elämä on lapsille: silloin, kun koulut ovat auki, heidän pitää kouluun mennessään ylittää katuja, joilla poltetaan yön aikana kuolleita ihmisiä. Tämä ei ole paikka, jossa kukaan haluaisi kasvattaa lapsiaan”, kuvailee Jean-Marc Biquet.

Hän johtaa Belgian Lääkärit ilman rajoja -järjestön Haitin avustusoperaatiota maan pääkaupungissa Port-au-Princessä.

Avustustyö on vaikeaa, sillä vaikka jengit yhä jollakin tasolla kunnioittavat avustusjärjestöjä, henkilökunnan on riskialtista saapua työpaikalleen. He eivät tiedä, pääsevätkö illalla enää takaisin kotiinsa, Biquet kertoo.

Siviilit jäävät jumiin

Väkivalta Haitissa on kiihtynyt etenkin kesän 2021 jälkeen, jolloin presidentti Jovenel Moïse murhattiin. Sen jälkeen Haitissa ei ole oikeastaan ollut toimivaa hallintoa – eikä se toiminut kovin hyvin ennen Moïsen murhaakaan. Tämä oli kieltäytynyt järjestämästä vaaleja ja kiisteli kautensa pituudesta.

Valtatyhjiötä täyttävät aseelliset jengit, joita arvioidaan olevan 150–200. Ne kontrolloivat myös pääkaupungin kriittistä infrastruktuuria, kuten kaikkia sinne johtavia teitä.

Jengit kidnappaavat, raiskaavat ja tappavat siviilejä. Talous on väkivallan takia jumissa, ja lähes puolet väestöstä, noin 5,2 miljoonaa ihmistä, tarvitsee humanitaarista apua selviytyäkseen hengissä. Peruspalvelut ovat lähes romahtaneet, eikä moni uskalla hakeutua niiden piiriin muutenkaan.

”Palvelut ovat usein kiinni lakkojen takia, hapesta ja lääkkeistä on pulaa, ja sairaalat joutuvat menemään säännöllisesti kiinni sähkön puutteen takia. Koulujen pitäisi aueta, mutta yhä useampi koulu lykkää avautumista turvattomuuden takia. Tilanne on hirveä”, Biquet kuvailee.

Jengeissä ei sinänsä ole kyse uudesta ilmiöstä. Jo Haitin diktaattori François ”Papa Doc” Duvalier ja hänen poikansa Jean Claude ”Baby Doc” Duvalier hyödynsivät jengejä valtakausillaan 1950-luvulta 1980-luvulle. Myös heidän jälkeensä tulleet poliitikot ja liike-elämän edustajat ovat käyttäneet jengejä vaikutusvaltansa turvaamiseen.

”Eliitillä on aina ollut yhteyksiä aseellisiin ryhmiin, oikeistolaisiin ja vasemmistolaisiin. Juuri nyt jengit eivät kuitenkaan seuraa mitään ideologiaa tai politiikkaa. Viimeisten kolmen, neljän vuoden aikana ne ovat saaneet huomattavasti itsenäisyyttä, sillä ne ovat löytäneet uusia rahoitusmuotoja”, kertoo konfliktien ehkäisyyn keskittyvän belgialaisen ajatushautomon International Crisis Groupin (ICG) Haiti-asiantuntija Diego Da Rin. 

Jengit kidnappaavat siviilejä saadakseen lunnaita, keräävät laittomia tieveroja ja käyvät ase- ja huumekauppaa. 

Heikot poliisivoimat eivät pysty pitämään jengejä kurissa, ja osa poliiseista tekee jopa yhteistyötä jengien kanssa. Viime keväästä alkaen jengeille onkin syntynyt myös vastavoimia: asukkaiden järjestyskaarteja, jotka yrittävät estää jengien leviämisen omilla asuinalueilleen esimerkiksi tarkastuspisteiden avulla. Ne toimivat oman käden oikeudella, ja YK:n tietojen mukaan ne ovat tappaneet ainakin 240 ihmistä.

Traumaattinen siirtomaahistoria

Ulkovallat ovat tilanteesta huolissaan. Siksi YK:n pääsihteeri António Guterres pyysi jo viime syksynä, että Haitiin lähetettäisiin ulkomainen sotilasoperaatio. Sitä on pyytänyt myös virkaa tekevä pääministeri Ariel Henry. 

Tänä syksynä asia näyttää edenneen, sillä Kenia on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi johtamaan operaatiota, ja sen delegaatio on jo vieraillut Haitissa. Mediatietojen mukaan Yhdysvallat olisi luonnostelemassa asiasta päätöslauselmaa, josta saatetaan äänestää YK:n turvallisuusneuvostossa piankin.

Osa asiantuntijoista kuitenkin epäilee ulkopuolisen operaation tehokkuutta. Yksi syy on Haitin traumaattinen historia. Ulkovaltojen sekaantumisella sen asioihin on vain harvoin ollut hyviä seurauksia.

Haiti itsenäistyi vuonna 1804 orjakapinan seurauksena. Entinen siirtomaaisäntä Ranska asetti ehdoksi rahalliset korvaukset, joita Haiti maksoi yli 120 vuotta, mikä ei ainakaan auttanut uutta valtiota sen alkutaipaleella.

1900-luvun alussa Haitia miehitti Yhdysvallat, ja miehityksen päätyttyä valtaan nousivat peräjälkeen sotilashallitukset ja diktaattorit. Yhdysvallat jatkoi Haitin asioihin sotkeutumista muun muassa tukemalla Papa Doc Duvalierin diktatuuria. Valta vaihtui demokraattisesti ensimmäistä kertaa vasta vuonna 1995, mutta senkin jälkeen maata ovat riivanneet köyhyys, korruptio, luonnonkatastrofit, väkivalta ja ulkomaiden epäonnistuneet väliintuloyritykset.

Viimeisin kansainvälinen operaatio Haitissa oli vuosina 2004–2017 maassa ollut YK:n MINUSTAH, joka tuli maahan presidentti Jean-Bertrand Aristiden syrjäyttämisen jälkeen. Sen sotilaita on syytetty muun muassa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vuoden 2010 maanjäristyksen jälkeen sen nepalilaiset sotilaat toivat maahan koleran, mitä YK on joutunut pyytämään anteeksi.

Kenialla ei luonnollisesti ole Haitissa siirtomaahistoriaa, mutta sen poliisi tunnetaan pahamaineiseksi, sillä se on käyttänyt mielenosoittajia vastaan ylimitoitettua voimaa Keniassa.

Ulkomaiden väliintuloa vastustaa muun muassa haitilainen oppositioryhmä Montana Accord, jonka mielestä maan pitäisi nyt pyrkiä ensin siirtymäkauteen, valtion rakenteiden uudistamiseen ja sitten vaaleihin. Tähän omavaltainen pääministeri Henry tuskin kuitenkaan suostuu. 

Ulkovaltojen operaatio saattaa siis olla ainoa vaihtoehto. 

”Haitin armeija ei toimi, ja poliisi ei pysty hallitsemaan jengejä, joiden uuteen logiikkaan kuuluu samanaikaisten hyökkäysten tekeminen eri alueille. Tarvitaan kansainväliset joukot, jotka tukisivat poliisia saamaan haltuunsa ainakin kriittisen infrastruktuurin pääkaupungissa ja pääteillä”, Da Rin toteaa.

Sotilaallinen väliintulo ei riitä

Sillä aikaa, kun kansainvälinen yhteisö pallottelee, mitä Haitin kanssa pitäisi tehdä, siviilien elämä on yhä vaikeampaa. Monet avustusjärjestöt eivät enää uskalla toimia maassa. Myös Lääkärit ilman rajoja on ajoittain joutunut keskeyttämään toimintojaan, mutta se toimii maassa edelleen.

Se tarjoaa ensiapua esimerkiksi ampumahaavoihin ja puukotuksiin, hoitaa seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan uhreja, pitää yllä mobiiliklinikoita sekä tarjoaa seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita. 

Jean-Marc Biquet kuitenkin muistuttaa, etteivät järjestöt voi kehittää maata. Ne voivat vain lievittää kärsimystä. Sekin on vaikeaa, sillä humanitaarista apua ei ole läheskään tarpeeksi ja Haitissa työ on vielä erityisen kallista, sillä käytännössä kaikki tarvikkeet pitää tuoda maahan muualta.

”Turvattomuus on haitilaisten suurin ongelma, ja se pitää ratkaista – miten, minulla ei ole siitä aavistustakaan, sillä en ole turvallisuusasiantuntija. Huolenani on kuitenkin se, että nyt puhutaan vain turvallisuudesta. Vaikka se saataisiin ratkaistua, on ratkaistava vielä muutkin ongelmat.”

Niitä ovat esimerkiksi poliittinen kriisi ja peruspalveluiden toimimattomuus. Haitilla ei ole tällä hetkellä mitään demokraattisesti toimivia instituutioita, sillä viimeisten senaattorien mandaatti päättyi tammikuussa. 

Biquet’n mielestä haitilaiset tarvitsevat nyt ennen kaikkea keinoja kehittää omaa maataan.

Myös ICG:n Diego Da Rin sanoo, että olisi suuri virhe ajatella, että ulkomaiset joukot voisivat ratkaista yksinään Haitin turvallisuusongelmat. 

”On ratkaistava myös poliittinen pattitilanne ja humanitaarinen kriisi. Muuten ulkomaiset joukot tuovat mukanaan vain lyhytaikaisen helpotuksen.”