Maailma on sopinut äärimmäisen köyhyyden poistamisesta, mutta uuden ennusteen mukaan vuonna 2030 yli 600 miljoonaa elää yhä köyhyydessä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailma on sopinut äärimmäisen köyhyyden poistamisesta, mutta uuden ennusteen mukaan vuonna 2030 yli 600 miljoonaa elää yhä köyhyydessä

YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluu äärimmäisen köyhyyden poistaminen, mutta se tuskin toteutuu, sanovat tutkijat. Talouskasvu ei heidän mukaansa yksi riitä köyhyyden poistamiseksi.

Vesikuplia sisältävä kirkas pallo kädessä.

- Kuva: Beatnik Photos / CC BY 2.0.

Maailma ei tule saavuttamaan tavoitetta poistaa äärimmäinen köyhyys vuoteen 2030 mennessä, käy ilmi Helsingissä sijaitsevan YK-yliopiston WIDER-instituutin ja sen kumppanien uudesta ennusteesta.

Tänään julkaistun ennusteen mukaan vuonna 2030 noin 619 miljoonaa ihmistä elää yhä äärimmäisessä köyhyydessä ja 665 miljoonaa on aliravittuja.

Äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistaminen kuuluvat YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, jotka hyväksyttiin vuonna 2015 New Yorkissa. Maailmanpankin tämänhetkisen määritelmän mukaan äärimmäisen köyhillä tarkoitetaan alle 2,15 dollarilla päivässä eläviä.

Tavoitteiden määräaika on vuonna 2030, mutta monien arvioiden mukaan useimpia ei saavuteta. Taustalla ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, konfliktit ja koronapandemia.

UNU-Widerin ennusteen mukaan verrattuna vuoteen 2015 köyhyys tulee lopulta vähenemään globaalisti vain noin 21 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Nälkäisten määrä taas kasvaa 13 prosenttia. Köyhyys kasvaa etenkin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, nälkäisiä on eniten keskitulotason maissa.

Myös muissa tavoitteissa ollaan jäljessä: esimerkiksi äitiys- ja lapsikuolleisuus eivät vähene niin paljon kuin pitäisi eikä veden ja sanitaation saanti parane toivotusti.

Tutkijoiden mukaan talouskasvu ei tule riittämään köyhyyden poistamiseksi. 

”Tarvitaan osallistavaa kasvua, joka yhdistää talouskasvun ja uudelleenjaon, sekä globaalilla että kansallisella tasolla. Lisäksi kansainvälisen yhteisön täytyy harkita velkahelpotuksia ja vaihtoehtoisia rahoitusväyliä kehittyville maille, sillä se on kriittistä, jotta ne voivat toteuttaa köyhyyttä lievittävää politiikkaa”, sanoo Lontoon King’s Collegen tutkija Andy Sumner tiedotteessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia