Avustustyö on hengenvaarallista. 

Viime vuonna humanitaarisiin avustustyöntekijöihin kohdistui yhteensä 444 hyökkäystä, joista 116 johti avustustyöntekijä kuolemaan, laskee tilastoja aiheesta keräävä Humanitarian Outcomes -konsulttiyritys.

Työ ei ole kuitenkaan yhtä riskialtista kaikille: hyökkäyksistä lähes 95 prosenttia kohdistui paikallisiin työntekijöihin.

Sitä selittää osittain se, että yli 90 prosenttia maailman 630 000 avustustyöntekijöistä on nimenomaan paikallisia. Toinen syy piilee kuitenkin kansainvälisen apujärjestelmän valtarakenteissa, sanoo tutkija Iida-Maria Tammi. Niistä pitäisi hänen mielestään keskustella enemmän.

Tammen tuore poliittisen historian väitöskirja käsittelee syyrialaisiin avustustyöntekijöihin kohdistuvia turvallisuusuhkia ja niiden taustasyitä.

Syyriassa on käyty veristä sisällissotaa vuodesta 2011 lähtien. Suurin osa väestöstä on joutunut pakenemaan ja YK:n mukaan yli 15 miljoonaa tarvitsee apua. Kyseessä on yksi maailman suurimmista ja samalla vaarallisimmista avustusoperaatioista.

Tammi kiinnostui aiheesta työskennellessään YK:lla ja luettuaan artikkelin Syyrian terveydenhuoltojärjestelmään kohdistuvista iskuista, joista kärsivät etenkin paikalliset työntekijät.

Hän haastatteli väitöskirjaansa varten kymmentä syyrialaista avustustyöntekijää sekä kymmentä kansainvälistä avustustyön asiantuntijaa tai muuta asiantuntijaa. Hän tutki myös YK:n turvallisuusneuvoston Syyriaa käsitteleviä pöytäkirjoja sekä kansainvälisten järjestöjen kenttäraportteja korona-ajalta.

”Huomasin, että uhat ovat keskittyneet lähinnä paikallisille toimijoille erityisesti opposition hallussa olevilla alueilla ja halusin selvittää, miksi näin on.”

Järjestelmä ohittaa paikalliset työntekijät

Humanitaarisella avulla tarkoitetaan lyhytaikaista, ihmishenkiä pelastavaa apua, jota annetaan kriisitilanteissa, kuten konfliktien ja luonnonkatastrofien sattuessa. Nykyisessä apujärjestelmässä operaatioita rahoittavat yleensä valtiot, ja niitä johtavat isot kansainväliset avustusjärjestöt, kuten Punainen Risti, sekä YK-toimijat, kuten vaikkapa Maailman ruokaohjelma.

Varsinaisen työn, avun perille viemisen, hoitavat yleensä paikalliset työntekijät. Kansainväliset avustustyöntekijät toimivat yleensä esimerkiksi koulutus-, johtamis- tai koordinointitehtävissä.

Järjestelmässä on monia hyviä puolia, mutta Tammen mukaan siinä piilevät valtarakenteet ovat myös yksi syy siihen, miksi juuri paikallisiin työntekijöihin kohdistuu niin paljon erilaisia uhkia. Kansainvälinen henkilökunta on helppo siirtää turvaan, jos tilanne on epävakaa, mutta samalla riskit ulkoistetaan paikallisille työntekijöille, jotka joutuvat jäämään maahan joka tapauksessa.

Syyria on tästä hyvä esimerkki, sillä hallitus on käytännössä kieltänyt humanitaarisen avun toimittamisen opposition hallussa olevaan Luoteis-Syyriaan. Niinpä alueella toimii vain paikallisia avustustyöntekijöitä. Kansainväliset järjestöt ovat joko pääkaupunki Damaskoksessa tai esimerkiksi naapurimaa Turkissa, jonka kautta Luoteis-Syyriaan saadaan apua.

Tammi pitää ongelmallisena sitä, että valta turvallisuuspäätösten tekemisestä on kansainvälisillä järjestöillä, vaikka riskit kasaantuvat paikallisille.

”Päätökset tehdään paikallisten työntekijöiden puolesta ja heidän toiminta-alueensa ulkopuolella. 
Totta kai paikalliset työntekijät voivat raportoida kokemistaan uhista, mutta voi miettiä, kuinka hyvät mahdollisuudet heillä on sanoittaa kokemuksiaan ja tulla kuulluiksi.”

Kun valta on länsimaisilla avustustoimijoilla, myös käsitys turvallisuudesta jää kapeaksi. Tammi huomauttaa, että perinteisten sotaan liittyvien uhkien, kuten ilmapommitusten ja kidnappausten, lisäksi avustustyöntekijöihin kohdistuu myös muita uhkia, ja nekin osuvat juuri paikallisiin työntekijöihin. Esimerkiksi korona-aikana paikallisten avustustyöntekijöiden oli Syyriassa vaikeampi saada käyttöönsä maskeja ja muita suojavälineitä. 

Kansainväliset avustusjärjestöt perustelevat paikallisten työntekijöiden käyttöä yleensä sillä, että nämä ovat katastrofeissa paikalla ensimmäisinä ja myös tuntevat kulttuurin ja kontekstin parhaiten. Se on periaatteessa totta, mutta ajatukseen liittyy myös riskejä, Tammi sanoo.

”Oletus siitä, että paikalliset ovat tietävämpiä ja osaavampia ja hyväksytympiä, on usein totta, mutta ei aina. Siksi heiltä pitäisi aina kysyä, miten he kokevat tämän asian eikä vain tehdä oletuksia. Esimerkiksi Syyriassa monet avustustyöntekijät ovat joutuneet pakenemaan omalta asuinalueeltaan. Ei esimerkiksi Etelä-Syyriasta kotoisin oleva välttämättä tunne pohjoisen tapoja.”

Periaatteessa avustustyöntekijöitä suojelee kansainvälinen humanitaarinen oikeus, joka kieltää siviileihin kohdistuvat iskut ja velvoittaa päästämään avun läpi. Syyrialaisten ja monien muidenkin avustustyöntekijöiden kohdalla ongelmana kuitenkin on, ettei sääntöjä kunnioiteta. Syyriassa etenkin hallituksen joukot ovat pommittaneet sairaaloita huolimatta siitä, että monet avustusjärjestöt jakavat niille sijaintikoordinaattinsa, jotta ne osaisivat välttää siviiliuhreja.

”Kansainvälisten toimijoiden mukaan koordinaattien jakaminen voi tulevaisuudessa olla tapa saattaa syylliset vastuuseen. Paikallisten työntekijöiden mukaan se ei kuitenkaan edistä heidän turvallisuuttaan tällä hetkellä mitenkään, vaan voi jopa lisätä riskejä”, Tammi huomauttaa.

Lisää tutkimusta

Paikallisten avustustyöntekijöiden kokemista riskeistä on keskusteltu vähintäänkin 1990-luvulta lähtien, mutta sille on pystytty tekemään vain vähän. Se johtuu muun muassa siitä, että kriisitilanteet ovat yhä monimutkaisempia.

Tammi peräänkuuluttaa enemmän keskustelua ja tutkimusta. Hänen mukaansa sekä ”avustustyöntekijän” että ”turvallisuuden” käsitettä pitäisi pilkkoa pienempiin osiin ja pohtia, mitä ne kenenkin näkökulmasta tarkoittavat. Siinä etenkin tutkijoilla on tärkeä rooli.

Usein humanitaarista työtä koskeva tutkimus on hänen mukaansa kuitenkin liian ratkaisukeskeistä: analysoidaan ongelma ja yritetään keksiä keinot päästä siitä eroon. 

”Sen sijaan pitäisi tutkia alla piileviä valtasuhteita, pyrkiä rikkomaan niitä ja luomaan laajempaa yhteiskunnallista muutosta. Tarvittaisiin vähän kokeilevampaa tutkimusta ja pidempi aikajänne.”

Tammi muistuttaa, että aihe on tärkeä erityisesti nyt, sillä ilmastonmuutos tulee tulevaisuudessa aiheuttamaan yhä lisää humanitaarisia kriisejä ja vastuu siirtyy vieläkin enemmän paikallisille toimijoille – joskus pelkästään heille. 

”Siksi on sitäkin tärkeämpää miettiä, miten väkivalta vaikuttaa erilaisiin avustustyöntekijöiden ryhmiin, sillä jos he eivät ole turvassa, apua ei saada perille.”

Iida-Maria Tammen poliittisen historian väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa 13.10.2023.