Viime vuosina uutiset Välimerelle hukkuneista siirtolaisista ovat muuttuneet rutiininomaisiksi. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön mukaan tänä vuonna yli 243 000 siirtolaista on saapunut Eurooppaan. Heistä lähes 3 000 on kuollut tai kadoksissa.

Osa on paennut sotaa ja vainoa, osa ilmastonmuutosta ja osa etsii toimeentuloa. 

Pakolaiskriisi nousi kansainvälisiin otsikoihin vuonna 2015, kun yli miljoonan siirtolaisen ja turvapaikanhakijan hakijan saapuminen johti ongelmiin, joihin EU oli valmistautunut huonosti. Viime aikojen konfliktit osissa Afrikkaa sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaa vain korostavat vaikeaa ongelmaa. 

Ihmisillä on onneksi ollut turvanaan YK:n pakolaissopimus, joka sallii vainoa pakenevien siirtyvän turvallisempiin maihin. Sopimus hyväksyttiin vuonna 1951 oikeudellisena instrumenttina, joka suojeli toisen maailmansodan pakolaisia. Sen on ratifioinut 149 maata, jotka ovat luvanneet noudattaa sen keskeisiä kirjauksia ja suojella väkivaltaa ja vainoa pakenevia ihmisiä.

Pakolainen on sopimuksen mukaan joku, jolla on perusteltu syy pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen vuoksi eikä hän sen vuoksi pysty palaamaan tai halua palata kotimaahansa. 

Vaikka sopimus on suojellut ihmisiä yli 70 vuotta, sitä ovat alkaneet kyseenalaista etenkin tietyt konservatiiviset eurooppalaispoliitikot, jotka ovat ottaneet kovan asenteen maidensa rajat ylittäviä siirtolaisia kohtaan.

Yksi näistä poliitikoista on Ison-Britannian sisäministeri Suella Braverman, joka on vastuussa pakolaispolitiikasta. Hän on avoimesti julistanut, että YK:n pakolaissopimus ei enää palvele tarkoitustaan ja on kutsunut sitä “absurdiksi ja kestämättömäksi”. Siksi hän on vaatinut, että sopimus neuvoteltaisiin uudelleen.

Pakolaissopimuksen uudelleenneuvotteleminen ei ole ratkaisu.

Bravermanin mukaan vuosien mittaan sopimus on alentanut pakolaisuuden kynnystä niin, että turvapaikanhakijoiden pitää todistaa vain, että he ovat kokeneet syrjintää henkilökohtaisen vainon tai väkivallan sijasta. Hänen mielestään YK on laajentanut vainon määritelmää ja lisännyt pakolaisstatukseen oikeutettujen ihmisten määrää. Näihin kuuluvat esimerkiksi hlbtiq-ihmiset, joita syrjitään mutta ei välttämättä vainota.

Yksi syy siihen, miksi Iso-Britannia erosi EU:sta, oli se, että maa halusi valvoa rajojaan itsenäisesti kontrolloidakseen siirtolaisten tuloa. Siitä huolimatta maahan on tullut jatkuvasti siirtolaisia Englannin kanaalin yli. Turhautuminen tilanteeseen on ehkä johtanut siihen, että Braverman on esittänyt näin epätoivoisen pyynnön muokata pakolaissopimusta.

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö pakolaiskysymyksestä olisi tullut yhtä vaikeimmista Euroopan ongelmista. Se on vaikuttanut EU:n sisäpolitiikkaan ja aiheuttanut muutoksia jäsenmaiden äänestyskäyttäytymisessä.

Silti pakolaissopimuksen uudelleenneuvotteleminen ei ole ratkaisu. Se pikemminkin pahentaisi tilannetta ja vapauttaisi pullonhengen, jota ei enää saataisi takaisin. 

“Tämä ei todellakaan ole oikea hetki muuttaa sopimusta, avata sitä tai edes yrittää etsiä siihen lisäyksiä”, sanoo myös Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen.

Nykyisessä poliittisen polarisoitumisen ilmapiirissä poliitikot pystyvät tuskin sopimaan enää edes perusfaktoista, kuten siitä, että maapallo on pyöreä.

Sopimus on ainoa ihmisoikeusperustainen sopimus, joka suojelee nimenomaan pakolaisia. Se myös hyväksyttiin aikana, jolloin kansakunnat pystyivät sopimaan siitä. Jos se avattaisiin nyt, sitä ei saataisi enää suljettua, hän sanoo. Lehtisen mukaan ratkaisu ei olekaan sopimuksen avaaminen vaan sen täydentäminen muiden mekanismien avulla.

Lehtisen argumenttia siitä, että sopimuksesta ei olisi enää mahdollista sopia sen avaamisen jälkeen, on syytä korostaa. Nykyisessä poliittisen polarisoitumisen ilmapiirissä poliitikot pystyvät tuskin sopimaan enää edes perusfaktoista, kuten siitä, että maapallo on pyöreä. Olosuhteissa, joita sosiaalisessa mediassa kiertävä disinformaatio vielä pahentaa, olisi äärimmäisen vaikeaa saada aikaan globaalia yksimielisyyttä korvaavasta sopimuksesta.

Ei ole välttämättä sattumaa, että Braverman päätti nostaa kysymyksen esiin aikana, jolloin monissa Euroopan maissa vallitsee pakolaisväsymys. Hän teki strategisen valinnan myös siinä, että hän kertoi kantansa puheenvuorossaan American Enterprise Institutessa, joka on vaikutusvaltainen oikeistolainen ajatushautomo.

Äänet, jotka kyseenalaistavat YK:n pakolaissopimuksen tärkeyden, ovat kuitenkin väärin kohdennettuja. Yritykset muokata sitä vetäisivät maton kaikkein haavoittuvimpien ihmisten jalkojen alta. He tarvitsevat maailman tukea.