(IPS) -- Kovassa nousussa olleesta, lokakuussa kuolleesta zimbabwelaisesta afropopmuusikko Garikai ”Garry” Mapanzuresta tuli Zimbabwen rapautuvan terveydenhoidon viimeisin kuuluisa uhri.

Hän menehtyi liikenneonnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Muusikon perhe syyttää kuolemasta Masvingon aluesairaalan kehnoja laitteita.

Garrysta tulikin yksi monista zimbabwelaisista, jotka ovat menettäneet henkensä lääkkeiden, ambulanssien tai happipullojen puutteen vuoksi.

Mapanzuren hautajaisissa puhunut muusikon sisko Kudzai Mapanzure-Chikwanha sanoi, että Zimbabwen terveydenhoitojärjestelmä petti Garryn.

”Hän sinnitteli sairaalassa kaksitoista tuntia, eikä hänelle tehty mitään. Hänen sisäisiä vammojaan ei tutkittu, eikä häntä voitu kuljettaa Harareen, sillä ambulansseissa ei ollut happipulloja. Yksi ainoa tutkimus olisi voinut pelastaa Garryn”, sisko suree.

Pulaa melkein kaikesta

Zimbabwen terveyssektori on ollut romahdustilassa jo useita vuosia. Henkilökuntaa ja tehohoitoyksikköjen kaltaisia elintärkeitä välineistöjä on liian vähän ja puutetta on myös esimerkiksi parasetamolista ja muista peruslääkkeistä.

Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt kuusi ehtoa toimivalle terveydenhoitojärjestelmälle. Zimbabwen yksityislääkärien yhdistyksen presidentin Johannes Marisan mukaan Zimbabwe ei täytä niistä yhtäkään.

”Vahvan terveydenhoitojärjestelmän rakennuspalikoita ovat työvoima, lääkkeet, rahoitus, hallinto, palvelut ja tietojärjestelmät. Jos maalta puuttuu yksikin näistä palikoista, terveydenhoitojärjestelmästä tulee heikko”, Marisa toteaa.

”Se on kuin talo, joka seisoo epävakaasti viidellä pilarilla, kun tarvittaisiin kuusi. Jos katsot Zimbabwen tilannetta, huomaat terveydenhoidon henkilöstön olevan sekasortoisessa tilanteessa aivovuodon ja terveysalan surkean rahoituksen vuoksi.”

Nepotismia ja kavereiden suosimista

Vuonna 2001 Afrikan unionin valtioiden päämiehet allekirjoittivat Abujan julistuksen, jossa he vaativat valtioita ohjaamaan terveyssektorille vähintään 15 prosenttia valtion budjetista.

”Me emme toteuta Abujan julistusta. Zimbabwen terveysrahoitus on ikimuistoisista ajoista lähtien ollut riittämätöntä”, Marisa tuhahtaa.

Hänen mukaansa myös nepotismi ja kavereiden suosiminen ovat tuhonneet alaa.

”Katsotaanpa johtoa ja hallintoa. Suuriakin sairaaloita johtavat epäpätevät ihmiset, jotka ovat päässeet asemiinsa nepotismin ja suosimisen ansiosta.”

”Lääkkeet taas, niitä ei edes ole. Lääkkeetkin ovat osa WHO:n kuutta terveydenhoidon peruspalikkaa. Me tulemme edelleen menettämään paljon potilaita”, Marisa sanoo.

Virallisten tilastojen mukaan Zimbabwesta on vuoden 2021 jälkeen lähtenyt yli 4 000 sairaanhoitajaa. Aivovuodon syynä ovat niin huonot palkat kuin heikot työolosuhteetkin. Zimbabwessa on vain 3 500 lääkäriä palvelemassa lähes 15 miljoonaa ihmistä.

”Julkisen terveydenhuollon mahdollisuudet seuloa, diagnosoida ja hoitaa tarttuvia ja ei-tarttuvia tauteja on laskenut kaikkien aikojen alhaisimmalle tasolleen”, Itai Rusike sanoo. Hän johtaa terveyteen keskittyvää yhteisötyöryhmää.

Lisäksi terveyskriisiä pahentaa vielä maanteiden heikko kunto.

”Zimbabwen teiden tila huolestuttaa, varsinkin kun rankat sateet ja muut ilmastokatastrofit turmelevat niitä lisää. Huonot tiet eivät pelkästään kasvata onnettomuuksien todennäköisyyttä, vaan ne haittaavat myös ambulanssien pääsyä potilaiden luo. Sadekautena maaseudun maantiet muuttuvat lähes mahdottomiksi kulkea ja tekevät hätäpalveluiden saamisen entistäkin vaikeammaksi”, Rusike selittää.

Myös eliitillä on hankaluuksia

Johannes Marisa huomauttaa, että kehno terveydenhoitojärjestelmä vaikuttaa jopa maan parasta lääketieteellistä hoitoa saavaan eliittiin.

”Zimbabwen sairausvakuutuslaitokset aiheuttavat päänsärkyä lääketieteen harjoittajille. On monia palveluntarjoajia, jotka torjuvat parhaiden sairausvakuutusten ottajat. Tämä johtuu siitä, ettei kukaan luota nykyään toimiviin sairausvakuutuslaitoksiin. Ne löytävät aina syyn olla maksamatta”, Marisa sanoo.

Sairausvakuutusyhdistykset laskuttavat tähtitieteellisiä summia, joihin monellakaan ei ole varaa. Suuri osa väestöstä joko saa hyvin pientä palkkaa tai on työtön.

Kun julkista terveydenhoitoa ei riittävästi rahoiteta, yksityiset kaupalliset palvelut kasvavat. Rusike selittää, että siinä on ongelmansa. Yksityinen sairaanhoito on kallista ja saatavilla vain Hararen ja Bulawayon kaltaisissa suurissa kaupungeissa.

”Vaikka yksityisen sektorin vastaus kysyntään voi auttaa vähentämään kuolleisuutta, ei ole soveliasta turvautua liikaa yksityiseen sektoriin, sillä se johtaa lisääntyneeseen eriarvoisuuteen terveydenhoidon saatavuudessa. Yksityisten toimijoiden eteenpäin vievänä voimana on voittojen maksimointi eikä yhteiskunnan vähäosaisten tarpeiden tyydyttäminen.”