Lähes kaksi kolmasosaa maailman tiedejulkaisuista tuotetaan korkean tulotason maissa. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon raportin mukaan Eurooppa ja Yhdysvallat vastaavat lähes 60 prosentista tieteellisistä julkaisuista.

Itä- ja Kaakkois-Aasian osuus on runsaan kolmanneksen, Latinalaisen Amerikan reilut viisi prosenttia. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa osuus on alle kaksi prosenttia. 

Maailman suurimpiin talouksiin lukeutuvat maat vastaavat pitkälti siitä, millaiseksi tieteellinen maailmankuvamme on muodostunut.

”Ei ole enää kyse vain siitä, että tieto on valtaa, vaan enemmänkin siitä, että valta on tietoa. Ne, joilla on valtaa, luovat tiedon”, sanoo Suomen Kehitystutkimuksen seuran puheenjohtaja ja Jyväskylän yliopiston kehitystutkimuksen tutkija Bonn Juego.

Myös Helsingin yliopiston globaalin kehitystutkimuksen akatemiatutkija Eija Ranta muistuttaa, että tieteentuotanto ei ole irrallaan globaaleista epätasaisista valtasuhteista. Tutkimusmaailman epätasapaino heijastelee vaurauden, etuoikeuksien ja kehityksen epätasaista jakautumista maailmassa.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta avoimeen julkaisuun

Yksi suurimmista eriarvoistavista tekijöistä tieteen maailmassa ovat yliopistojen taloudelliset mahdollisuudet. 

Suomessa ja muualla Euroopassa korostetaan tällä hetkellä vahvasti avointa julkaisemista. Monet vauraat yliopistot tekevät sopimuksia kansainvälisten tiedekustantajien kanssa, mikä tarkoittaa, että yliopiston tutkijat pystyvät julkaisemaan ilmaiseksi valtaosassa merkittävistä alan lehdistä. Yliopisto maksaa kustannukset, ja julkaisu on avoimesti saatavilla.

”Tämä tarkoittaa, että julkaisuani luetaan ja siihen viitataan helpommin. On tutkittu juttu, että avoimesti julkaistut artikkelit saavat eniten viittauksia ja viittaukset määrittävät tutkijan asemaa tutkijayhteisössä”, Eija Ranta kertoo.

Valtaosassa maailman maista yliopistot eivät kuitenkaan pysty tekemään tällaisia sopimuksia kustantajien kanssa. Sopimukset suurten, miljoonavoittoja tahkoavien kustannusyritysten kanssa ovat kalliita.

”Jos esimerkiksi tutkijakollegani Boliviassa haluaisi julkaista tekstinsä avoimesti jossain Latinalaisen Amerikan tiedejulkaisussa, hänen pitäisi maksaa siitä 2 000–5 000 euroa. Se on aivan mahdottoman suuri kustannus kenelle tahansa”, Ranta toteaa.

Tiedekustantamot ovat kaupallistaneet tiedon tuotannon

Bonn Juegon mukaan ongelmana on tiedon kaupallistaminen. Maailmanlaajuisten tiedekustannusyhtiöiden kautta tiedosta on tullut hyödyke, jota voi ostaa ja myydä. Vaikka perinteisesti akateemisessa maailmassa ajatellaan, että tiedon tulee olla vapaata ja kaikille saatavissa, todellisuus saattaa olla toinen.

”Yliopistot ja niiden tutkijat ovat kahlittuja suuriin kustannusyhtiöihin. Periaatteessa työskentelemme näille kustantamoille”, Juego kiteyttää.

Yliopistojen raha virtaa kahteen suuntaan. Niiden täytyy maksaa tutkijoilleen, jotka tuottavat tietoa, mutta myös kustannusyhtiöille, joiden kautta tieto leviää maailmalle.

Moni globaalin etelän yliopiston tutkija törmää työssään maksumuureihin. Kun kustannussopimukset avoimeen julkaisuun puuttuvat, yliopiston tutkijat eivät pääse lukemaan toistensa julkaisuja.

”Naurettavan tilanteesta tekee se, että jos tutkija globaalin etelän maasta julkaisee työnsä huipputiedejulkaisussa, hänen omalla yliopistollaan ei ole edes pääsyä siihen ilman maksua”, Juego toteaa. 

Maksumuurien takia tietoon pääsevät käsiksi yleensä vauraat länsimaiset yliopistot sekä niiden tutkijat. Tietoon käsiksi pääsevät määrittelevät, mitä tietoa julkaistaan. Sen, kuinka laajalle tieto leviää, määräävät suuret tiedekustantajat.

”Globaalin etelän maiden tutkijat eivät ole edustettuina eivätkä he saa tunnustusta tiedon tuotantoprosessissa. Heiltä riistetään pääsy elintärkeään tieteelliseen tietoon”, Juego sanoo.

Akateeminen ansiojärjestelmä ruokkii kilpailua

Akateemisessa maailmassa tutkijat kilpailevat jatkuvasti niukoista resursseista. Tutkijoita arvioidaan sen perusteella, kuinka paljon ja missä he julkaisevat.

Bonn Juegon mukaan monissa tapauksissa määrä merkitsee enemmän kuin laatu, ja mitä arvostetummasta tieteellisestä julkaisusta on kyse, sitä enemmän arvostusta sataa tutkijalle. Arvostuksen myötä tutkija ja hänen edustamansa yliopisto saavat helpommin rahoitusta uusiin tutkimuksiin.

Juego toivoo järjestelmään muutosta. Akateeminen ansiojärjestelmä vahvistaa edelleen rikkaiden länsimaisten yliopistojen valtaa. Hän haluaa, että akateemikkoja arvioitaisiin muunkin kuin pelkän tieteellisen julkaisemisen perusteella.

”Nykyisessä tieteen maailmassa ylennystä ei saa vain olemalla hyvä opettaja. Sen vuoksi monet yliopistojen akateemikot vihaavat opettamista. He haluaisivat keskittyä tutkimiseen, sillä tutkimusta arvostetaan eniten. Opetusta harvoin rahoitetaan.”

Juego uskoo tiedon tuottamisen monimuotoisuuden arvostamiseen. Siinä, missä toiset ovat hyviä tutkimaan ja kirjoittamaan, toiset ovat hyviä opettamaan. Osa akateemikoista taas on taitavia esiintyjiä, jotka osallistuvat julkiseen keskusteluun ja nostavat aiheita esille esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Näitä kaikkia tieteellisen työn muotoja tulisi Juegon mukaan arvostaa samalla tavalla.

Tiedemaailma on tietoinen ongelmasta

Eija Rannan mukaan yliopistomaailmassa on viimeisten 5–10 vuoden aikana herätty pohtimaan, miten voitaisiin varmistaa, että ihmiset kaikkialla maailmassa saisivat julkaisunsa läpi ja että niitä arvioitaisiin samanlaisilla kriteereillä. Hän näkee tämän työn korostuvan edelleen tulevaisuudessa.

Globaalin etelän näkökulmasta ratkaisun avain löytyy Rannan mukaan yhteiskuntien köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisestä. Tällöin yliopistojen vaurauseroja voitaisiin saada kurottua umpeen.

”Voimme tukea paikallista tutkimusinfrastruktuuria kansainvälisellä kehitysyhteistyöllä, mutta se ei ole kestävä ratkaisu. Tärkeää olisi saada muutettua globaalin etelän yhteiskuntarakenteet ja esimerkiksi verotuspohja sellaiseksi, että mailla on varaa rahoittaa omia tutkimusinstituutioitaan. Tähän vaikuttavat myös kansainväliset verotusjärjestelyt.”

Kirjoittaja on Turun ammattikorkeakoulun journalismin opiskelija.