Artikkeli on julkaistu alun perin Amnestyn blogissa.

Hallitun maahanmuuton keskiössä on oikeus päästä hakemaan suojelua turvallisesti ja oikeudenmukaisesti. Turvallisia ja hallittuja väyliä maahanmuutolle ovat muun muassa pakolaiskiintiöjärjestelmä sekä muut oleskeluluvat, kuten perhe-, työ- ja oleskeluperustaiset luvat.

Näiden järjestelmien kautta ihminen saa oleskeluluvan jo lähtömaassa, eikä Suomeen tullessa ole tarpeen käydä erillistä oleskelulupaprosessia läpi. Kun viranomaiset luovat turvallisia ja hallittuja reittejä lähtömaasta kohdemaahan, ihmisarvoista elämää kohti pyrkivien ihmisten ei tarvitse lähteä vaaralliselle matkalle esimerkiksi Välimeren yli.

Turvalliset väylät eivät poista tarvetta turvapaikkajärjestelmälle

Turvapaikkajärjestelmän tarkoituksena on antaa suojelua ihmisille, joita uhkaa vaino tai muu vakava vaara kotimaassaan. Muilla oleskeluluvilla, kuten työ- tai perheperustaisilla luvilla, ei siis suoraan voida paikata turvapaikkajärjestelmää, vaan turvapaikan asema maahanmuutossa on kriittinen ja perusteltu.

Turvallisten väylien vähyys on johtanut siihen, että miljoonat ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ilman takuuta suojelun saamisesta tai edes turvapaikkahakemuksen jättämisestä. Euroopassa turvapaikkahakemuksen jättäminen voi olla vaikeaa ja vaarallista, koska rajojen sulkeminen ja raja-aitojen pystyttäminen on jo pitkään ollut kasvava trendi.

Matkalle lähteminen on paitsi vaarallista myös erittäin kallista. Siksi vain harvalla on mahdollisuus lähteä.

Jos ihminen on ollut onnekas ja selviytynyt matkasta, edessä on turvapaikkaprosessi. Jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen prosessiin, missä hänen oikeusturvansa toteutuu. On kaikkien etu, että prosessi saadaan maaliin lain edellyttämässä kuuden kuukauden aikaikkunassa. Kun viranomaisilla on oikeudenmukaiset prosessit käytössä, maahanmuutto on harvoin hallitsematonta, vaikka se tapahtuisi turvapaikkajärjestelmän kautta.

Mitä tapahtuu, kun maahanmuutto ei ole hallittua?

Kun puhutaan hallitsemattomasta maahanmuutosta, monille tulee mieleen vuosi 2015, kun Suomeen saapui 32 476 turvapaikanhakijaa. Määrä oli Suomessa poikkeuksellinen, sillä edellisinä vuosina turvaa hakevia ihmisiä oli ollut muutamia tuhansia.

Turvapaikanhakijoiden määrä palasi vuoden 2016 jälkeen muutamaan tuhanteen, kunnes vuonna 2022 sotaa pakenevia ukrainalaisia saapui Suomeen lähes 50 000.

Vuonna 2015 pakolaisten vastaanotossa epäonnistuttiin. Sen sijaan, että turvaa hakevien ihmisten oikeusturva olisi ollut prosessien lähtökohtana, ihmisoikeuksista poikettiin ja esimerkiksi lainsäädäntöä kiristettiin poistamalla lupalajeja. Lupien saamisen edellytyksiä tiukennettiin.

Tuolloin hallitus olisi voinut päättää pystyttää uusia prosesseja nopeallakin aikataululla, mutta sen sijaan vastaukseksi valittiin ihmisoikeuksista leikkaaminen. Selvitysten mukaan Sipilän kauden lainsäädäntömuutokset lisäsivät paperittomuutta, prosessien pitkittymistä, uusintahakemuksia ja ihmisoikeusloukkauksia. Vielä tänäkin päivänä yritämme korjata vuoden 2015 virheitä.

Ukrainalaisten kanssa onnistuttiin…

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Euroopan maihin hakeutui enemmän turvaa tarvitsevia ihmisiä kuin vuonna 2015. Euroopan unioni reagoi nopeasti ja aktivoi tilapäisen suojelun direktiivin, jonka nojalla kaikille 24.2.2022 ja sen jälkeen Ukrainasta paenneille annettaisiin vuoden tilapäisen suojelun lupa.

Suomi päätti myöntää kaikille ukrainalaisille tilapäistä suojelua, riippumatta Suomeen saapumisajankohdasta. Vuoden 2023 loppuun mennessä Maahanmuuttovirasto on tehnyt yli 64 000 myönteistä tilapäisen suojelun päätöstä.

Tätä on hallittu maahanmuutto: matka Suomeen on avoin, matkalla ei ole raja-aitoja tai tarvetta turvautua ihmissalakuljettajiin. Suomeen saapumisen jälkeen Maahanmuuttovirasto ja muut viranomaiset tarjoavat tietoa turvaa hakevan omalla äidinkielellä ja oleskeluluvan, työluvan sekä kuntapaikan saa päivissä.

…mutta tahtoa jatkaa onnistuneella polulla myös muiden kansalaisuuksien kanssa ei näytä olevan

Ukrainalaisten pakolaisten kanssa Suomi toimi kuten piti. Voisi olettaa, että tehokkaat ja inhimilliset prosessit olisivat kunnossa myös Euroopan ulkopuolisten kriisien kohdalla. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ole.

Osasyynä on tietysti tilapäisen suojelun ja tavallisen turvapaikkaprosessin erilaisuudet; turvapaikkaprosessissa päätös perustuu haastatteluun ja ajantasaiseen maatietoon, mutta tilapäistä suojelua myönnetään ukrainalaisille pääasiassa maahantulon ja ukrainalaisen henkilöllisyystodistuksen perusteella.

Tämä ei kuitenkaan selitä kaikkea. Suomen viranomaisten ja hallituksen erilainen reagointi Euroopan sisällä tapahtuneeseen pakolaistilanteeseen on silmiinpistävää, kun sitä verrataan esimerkiksi Afganistaniin, Venäjään ja Sudaniin. Kun Euroopan ulkopuolisten maiden turvallisuustilanne tai poliittinen tilanne on muuttunut, Suomen viranomaiset ovat jäädyttäneet maita koskevan päätöksenteon. Sen sijaan, että ihmisten asema olisi virallistettu, heidät on jätetty pahimmillaan yli vuodeksi odotustilaan. Nämä kaksoisstandardit eivät viittaa mihinkään muuhun kuin rasismiin.

Onko mitään tehtävissä?

Kotinsa jättäneitä ja turvaa hakevia ihmisiä on maailmassa enemmän kuin koskaan. Tästä huolimatta Suomen lainsäädännössä tuetaan heikosti Euroopan ulkopuolella asuvien ihmisten pääsyä turvaan, ja pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa on vain kirjauksia edellytysten merkittävästä kiristymisestä.

Suomessa on vuosia puhuttu uuden turvallisen väylän, humanitaarisen viisumin, säätämisestä lainsäädäntöön, mutta Orpon hallitusohjelma ei tarjoa tähän ratkaisua. Tälläkin hetkellä perheenyhdistämiseen liittyy merkittäviä esteitä aina hakemusprosessista käytännön toteutukseen, ja opiskelu- ja työperusteisten oleskelulupien saaminen on haastavaa.

Turvalliset väylät ja toimiva turvapaikkaprosessi ovat olennainen osa hallittua maahanmuuttoa. Myös Orpon hallituksen olisi hyvä muistaa tämä, eikä vaikeuttaa turvaa hakevien ihmisten tilannetta, kuten Sipilän hallitus aikanaan teki.

Kirjoittaja työskentelee Amnestyn Suomen osaston oikeudellisena asiantuntijana. Amnestyn blogissa ilmaistut näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä edusta järjestön virallista kantaa.