Ihmisen murhaaminen on rikos, ja konfliktitilanteessa se voi olla esimerkiksi sotarikos. Tekijä voi päätyä kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) eteen.

Brittiläinen ympäristöaktivisti Jojo Mehta haluaa, että samassa tuomioistuimessa tuomittaisiin myös luonnontuhontaan, eli vakaviin ympäristörikoksiin, syyllistyneet.

”Meillä on iso kulttuurinen ongelma: ympäristöhaittoja ei oteta tarpeeksi vakavasti, koska sääntöjen rikkomiseen ei liity todellista moraalista stigmaa”, hän sanoo.

Mehta johtaa Stop Ecocide International -kampanjaa. Sen tavoitteena on, että luonnontuhonta, englanniksi ecocide, lisättäisiin Rooman perussääntöön, joka määrittelee ICC:n toimivaltaan kuuluvat rikokset.

Kampanja aloitettiin seitsemän vuotta sitten, ja silloin Mehtaa ja hänen kollegaansa, asianajaja Polly Higginsiä, pidettiin radikaaleina. 

Nyt on toisin. Kampanja on levinnyt 50 maahan, ja keskustelu luonnontuhontalaista on levinnyt eri sektoreille. Huhtikuun lopussa Mehta vieraili Suomessa loppuunmyydyssä kuorokonsertissa, jossa esitettävän teoksen aiheena oli luonnontuhonta. Hän uskoo, että kampanja saavuttaa tavoitteensa pian.

Nojatuoliaktivistista toimijaksi

Mehtan rakkaus ympäristöön syttyi jo lapsena, mutta hän oli omien sanojensa mukaan ”nojatuoliaktivisti”, kunnes kuuli vuonna 2015 vesisärötystekniikasta, jota Iso-Britanniassa aiottiin hyödyntää.

Se on tekniikka, jossa kaasua ja öljyä porataan syvältä maan sisältä. Kritisoitu menetelmä voi aiheuttaa monenlaisia vakavia ympäristöhaittoja, kuten pohjavesien saastumista. 

Mehta puhui aiheesta kotona ja huomasi, että se järkytti jopa hänen 5-vuotiasta tytärtään, joka vaati äitiään tekemään jotain.

”Ajattelin, että jos tämä on selvää jopa 5-vuotiaalle, niin miksi emme ymmärrä, että näin ei pidä tehdä? Päädyin puhumaan paikalliselle valtuutetulle, joka väisteli kaikkia kysymyksiäni klassisen poliitikon tavoin. Päätin, ettei niin tapahtuisi enää koskaan.”

Mehta ryhtyi ottamaan asioista selvää ja kampanjoimaan vesisärötystä vastaan. Lopulta hän törmäsi Higginsiin, jonka tavoitteena oli saada maapallolle oikeudellinen suoja rikoslain avulla. He päätyivät aloittamaan Stop Ecocide-kampanjan.

Pelotevaikutus

Mehtalle ja Higginsille oli alusta lähtien olennaista, että lainsäädäntö pitäisi tuoda nimenomaan ICC:n tasolle. ICC tutkii tällä hetkellä vain neljänlaisia rikoksia: kansanmurhia, rikoksia ihmisyyttä vastaan, sotarikoksia sekä niin sanottuja aggressio- tai hyökkäysrikoksia. Luonnontuhonta halutaan niiden rinnalle.

Ympäristörikoslainsäädäntöä on toki maatasollakin, mutta yksittäisten maiden lainsäädäntöön pureutuminen veisi Mehtan mukaan liikaa aikaa. ICC:llä on yli 120 jäsenmaata, joten muutos koskettaisi kertaheitolla suurinta osaa maailman maista.

Lisäksi Mehta toivoo, että sotarikostuomioistuimen arvovalta saisi esimerkiksi suuryritykset miettimään toimintansa vaikutuksia jo ennen ympäristön kannalta tuhoisien projektien toteutusta. Tärkeintä olisi siis pelotevaikutus. 

”Emme ole kiinnostuneita siitä, kuka menee vankilaan. Se ei suojele planeettaa, mutta käyttäytymisen muuttaminen suojelee, ja rikoslaki voi saada aikaan sen.”

Kampanjan tarkoituksena ei ole, että kaikki mahdolliset ympäristörikokset käsiteltäisiin ICC:ssä, Mehta painottaa. Kyse on kaikkein vakavimmista teoista, kuten öljyonnettomuuksista, kemiallisten aineiden aiheuttamista tuhoista, ylikalastuksesta, kaivostoiminnasta – tai vaikkapa Mehtan vastustamasta vesisärötyksestä. Olennaista ei ole toteutustapa, vaan se, että tuhot olisivat laajoja ja aiheuttaisivat vakavaa haittaa ympäristölle.

Kampanja ympärillä on pyörinyt väitteitä, joiden mukaan esimerkiksi tavallinen viljelijä tai kalastaja ei saisi enää harjoittaa ammattiaan. Mehta painottaa, että luontoa saa edelleen hyödyntää ja vastuuseen halutaan asettaaa ne, joilla on eniten valtaa, ei tavallisia ihmisiä.

”Kuluttajia syytetään usein epäreilusti ilmasto- ja ympäristöongelmista. En sano, etteikö elämäntyylin muuttaminen olisi hyvä idea, mutta suurimmalla osalla ihmisistä ei ole siihen varaa edes kehittyneissä maissa. Suuret päätökset, joista yksilöt eivät ole vastuussa, johtavat pahimpiin haittoihin. Pitää katsoa, mikä ohjaa päätöksentekoa.”

Osana kansalaisliikkeitä

Kampanjan alku oli hankala. Mehta ja Higgins ahkeroivat ilman palkkaa, sillä isot säätiöt eivät olleet kiinnostuneet rahoittamaan kampanjan toimintaa.

”Sitä pidettiin aika äärimmäisenä ja radikaalina. Meille sanottiin, että teidän pitäisi aloittaa kestävästä kehityksestä ja edetä asteittain kohti lakia. Polly sanoi, että kuinka kauan luulette, että meillä on aikaa”, Mehta muistelee.

Sitten Higgins menehtyi nopeasti edenneeseen syöpään vuonna 2019. Työ kuitenkin jatkui. Mehta ja hänen aktivistikollegansa alkoivat puhua kaikille, jotka kuuntelivat. Siitä tuli Mehtan mukaan toimiva strategia, jota sovelletaan edelleen.

”Korkean tason työ tehdään toki suljettujen ovien takana diplomaattien ja poliitikkojen kanssa, mutta myös yleisen tietoisuuden kasvattaminen on meillä yhä toimintatapana. Olemme tuoneet keskustelua monelle eri sektorille, kuten rahoitusalalle, akateemiseen maailmaan, oikeustieteeseen, alkuperäiskansojen oikeuksiin, ihmisoikeuksiin, nuorten ryhmin ja uskonnollisiin ryhmiin.”

Luonnontuhonnasta onkin viime vuosina tullut osa ympäristökeskustelun valtavirtaa. Siihen on vaikuttanut esimerkiksi se, että vuonna 2021 kampanjan yhteydessä toimiva kansainvälinen asianajajatiimi esitti oman ehdotuksensa siitä, miten luonnontuhonta voitaisiin määritellä juridisesti. Se lisäsi poliittista keskustelua maa- ja aluetasolla. Hiljattain EU hyväksyi oman luonnontuhontadirektiivinsä. 

Mehta uskoo, että kampanjan leviäminen johtuu myös siitä, että samaan aikaan ympäristökriisistäkin on tullut osa arkea eikä sen arvo ole enää vain symbolinen. Samaan aikaan on noussut myös muita ympäristöliikkeitä, kuten Elokapina ja Fridays for Future.

Hän vertaa ympäristöliikettä muihin historiallisiin kansalaisliikkeisiin, jotka ovat saaneet aikaan isoja muutoksia: orjuuden vastaiseen liikkeeseen, naisen äänioikeutta ajaneeseen suffragettiliikkeeseen ja kansalaisoikeusliikkeeseen.

”Niissä näkyy sama kaava: joku häiritsevä ruohonjuuritason liike puuttuu normaaliin elämään, se avaa poliittisen tason keskustelun ja tekee tietä oikeudelliselle muutokselle. Se on tapahtunut monta kertaa, ja se on tehokasta.”

Vuosien prosessi

Luonnontuhonnan määritteleminen kansainväliseksi rikokseksi voi kuitenkin käytännössä kestää vuosia. Rooman perussäännön muuttaminen vaatii jonkun jäsenmaan ehdotusta ja kahden kolmasosan hyväksyntää. ICC:ssä prosessia johtaa Vanuatu. Jäsenmaat ovat käyneet aiheesta keskustelua, mutta virallista korjausehdotusta ei ole esitetty. Mehta toivoo, että se tapahtuisi tänä vuonna. 

”Kysymys on enemmän siitä, milloin se tapahtuu kuin siitä, tapahtuuko se.”

Mahdollisuuksia on, sillä vastaava muutos on tehty aiemminkin: hyökkäysrikos lisättiin ICC:n toimivaltaan kuuluvaksi vuonna 2010. 

Yksi haaste on silti se, että monet tärkeät suurvallat, kuten Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina, ovat ICC:n ulkopuolella.

Mehtaa se ei lannista. Se, etteivät suurvallat ole tuomioistuimen jäseniä, tarkoittaa, ettei niillä ole myöskään äänivaltaa vastustaa mahdollista muutosta. Lisäksi niidenkin kansalaisia voidaan syyttää ICC:ssä, jos rikos tapahtuu sen toimivallan alueella, hän muistuttaa.