Yhdysvalloissa ilmastonmuutosta ratkotaan käräjillä – Öljy-yhtiöt halutaan vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhdysvalloissa ilmastonmuutosta ratkotaan käräjillä – Öljy-yhtiöt halutaan vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista

Yhdysvalloissa on nostettu yli 1 500 ilmastoon liittyvää oikeuskannetta. Esimerkiksi Kaliforniassa fossiiliyhtiöt halutaan saada maksamaan kymmeniä miljardeja ilmastovaikutustensa peittelystä. Oikeutta käydään myös liittovaltion ja osavaltioiden hallintoa vastaan.

Nainen puolilähikuvassa.

Sierra Clubin lakijohtaja Joanne Spalding tekee työtä, jotta liikenteen ja energiasektorin päästöt Yhdysvalloissa vähenisivät. Yhdysvallat on maailman toiseksi suurin kasvihuonekaasujen aiheuttaja. Kuva: Reetta Kemppi.

“Fossiiliyhtiöt tiesivät hirvittävällä tarkkuudella, missä olisimme äärisäiden, ilmastonmuutoksen ja lämpenemisen suhteen nykyään, ja ne valehtelivat siitä. Ensinnäkään sinun ei pitäisi valehdella, ja toiseksi sinut pitää saattaa vastuuseen ja maksamaan haitoista, jotka aiheutit valheittesi takia”, Kalifornian osavaltion syyttäjälaitoksen johtaja Rob Bonta sanoo painokkaasti Climate One -median keväisessä live-podcast-nauhoituksessa San Franciscossa.

Kalifornian kuvernööriehdokkaaksikin povailtu Bonta viittaa sanoillaan oikeusjuttuun, jonka hän virkakoneistonsa kanssa nosti viime vuoden syyskuussa öljy-yhtiöitä Exxonia, Chevronia, Shelliä, BP:tä ja Conoco Phillipsiä sekä öljy- ja kaasuteollisuuden etujärjestöä American Petroleum Institutea vastaan.

Haasteen mukaan yhtiöt ovat vastuussa kymmeniä miljardeja maksavista ilmastotuhoista ja ihmisten petkuttamisesta, koska ne peittelivät ja vähättelivät toimintansa ilmastovaikutuksia.

Kalifornian oikeusjuttu on vain yksi maailmalla käynnissä olevista ilmasto-oikeudenkäynneistä. Niistä 70 prosenttia käydään Yhdysvalloissa. Columbian yliopiston Sabin Centerin tietokannan mukaan ilmastokanteita on nostettu Yhdysvalloissa vuodesta 1986 alkaen noin 1 500. Seuraavaksi eniten niitä on Australiassa, jossa on nostettu yli sata kannetta.

Miksi siis Yhdysvallat on ilmasto-oikeudenkäynneissä maailman edelläkävijä?

“Monet isot fossiiliyhtiöt aloittivat toimintansa USA:ssa, ne operoivat täältä ja poraavat öljyä täältä. Ja perinteisesti yhtiöt haastetaan oikeuteen siellä, missä ne operoivat”, fossiilikanteisiin erikoistunut Sabin Centerin tutkija Korey Silverman-Roati perustelee videopuhelussa.

Yhdysvalloilla on myös pitkä historia vahingonkorvausoikeudenkäynneistä jättiyhtiöitä vastaan. Fossiiliyhtiöitä vastaan nostetut oikeusjutut noudattavat samaa kaavaa opioidi- ja tupakkafirmoja vastaan käytyjen oikeudenkäyntien kanssa.

“Asianomistajat näkivät, että on olemassa menestyksekäs kollektiivinen tapa saada yhtiöt vastuuseen niiden tuotteiden aiheuttamista haitoista ja yrityksistä kätkeä haitat yleisöltä.”

Yhdysvalloissa on tällä hetkellä meneillään yli 30 oikeusjuttua fossiiliyhtiöitä vastaan. Niistä Silverman-Roati kehottaa seuraamaan erityisesti Honolulun nostamaa kannetta, sillä se on edennyt suhteellisen pitkälle.

Kalifornian haaste öljy-yhtiöitä vastaan on merkittävä laajuudessaan. Yhdysvaltojen suurimmassa osavaltiossa ja maailman viidenneksi suurimmalla talousalueella öljy-yhtiöillä on mittava bisnes.

”Jos asianomistajat voittaisivat jutun, seurauksena voisi olla todella massiivinen tuomio yhtiöille.”

Palanutta metsää.

Palanutta metsää Yosemiten kansallispuistossa. Viime vuosikymmenien maastopalot ovat aiheuttaneet miljardien dollarien tuhoja Kaliforniassa. Kuva: Reetta Kemppi.

Ympäristölakien puolesta

Oikeutta käydään myös liittovaltion ja osavaltioiden hallintoa vastaan. Amerikkalaisessa oikeuskulttuurissa kanteet ovat yksittäisten ihmisten ja aktivistien väylä vaikuttaa ympäristönsuojeluun ja lainsäädäntöön suoraan sen sijaan, että pyrittäisiin vaikuttamaan ilmastolainsäädäntöön vaikkapa kongressiedustajien kautta.  

Suuri amerikkalainen ympäristöjärjestö Sierra Club on tehnyt vuosikymmeniä työtä esimerkiksi saadakseen Yhdysvaltojen ympäristövirasto EPAa rajoittamaan päästöjä ympäristölakien mukaisesti. Kanteet ovat usein nojanneet 1960-luvulta peräisin olevan Clean Air Actin alaiseen laajaan ympäristölainsäädäntöön.

Sierra Club nostaa kanteita tai antaa lausuntoja myös, kun osavaltiot tai teollisuuden edustajat hankaavat EPA:n säädöksiä vastaan. Se myös puolustaa jäseniään, jotka ovat kärsineet ympäristötuhojen takia.

”Meillä on lakisääteiset vaatimukset, joita ei ole toteutettu. Se, että Yhdysvalloissa kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä hallitus tekee, on uskomattoman arvokas osa demokraattista järjestelmää”, Kalifornian Oaklandissa työskentelevä Sierra Clubin lakiasioiden johtaja Joanne Spalding korostaa.

Hidas väylä

Ilmasto-oikeudenkäynnit kestävät vuosia erityisesti silloin, kun vastassa on rahakkaat öljyjätit, jotka jarruttavat juttuja massiivisten lakiosastojensa turvin. Juttuja pallotellaan oikeusasteesta ja tuomioistuimesta toiseen.

Osavoiton ilmastonsuojelijat saivat viime vuonna, kun korkein oikeus päätti siirtää fossiiliyhtiöitä vastaan nostettuja kanteita osavaltioiden tuomioistuimiin liittovaltion sijaan. Fossiiliteollisuus tavoittelee kuitenkin yhä juttujen käsittelyä itselleen edullisessa liittovaltion tuomioistuimessa.

Kalifornian osavaltion 135-sivuisessa kanteessa esitetään useita todisteita siitä, että öljy-yhtiöt tiesivät jo 1950-luvulta alkaen fossiilisten polttoaineiden aiheuttamista haitoista ilmastolle. Kanteessa mainitaan myös ihmisiin ja ekosysteemeihin vaikuttavat ympäristötuhot, joista Kalifornia on toistuvasti kärsinyt: kuumuus, kuivuus, myrskyt, tulvat, merenpinnan nousu ja maastopalot.

Varsinaiseen oikeuskäsittelyyn ja todisteiden esittelyyn on kuitenkin vielä pitkä matka. Mikäli fossiilikanteet siihen etenisivät, tulisi esimerkiksi todistaa, kuinka laaja vaikutus yhtiöiden tuotteilla on ilmaston lämpenemiseen.

“Luulen, että asianomistajat yrittävät keskittyä väitteisiin harhaanjohtavasta mainonnasta, koska silloin ei tarvitse todistaa niin paljon vahinkojen kausaalista ketjua, vaan riittää, että yhtiöt tiesivät tuotteidensa olevan vahingollisia, mutta mainostivat niitä turvallisina”, Silverman-Roati arvelee.

Republikaanit jarruttavat ilmastoasioita

Ilmastokysymykset ovat Yhdysvalloissa erityisen alttiita poliittisille virtauksille. Sierra Clubin työtä ovat koko 2000-luvun ajan keinutelleet George Bush nuoremman, Barack Obaman, Donald Trumpin ja Joe Bidenin valtakaudet.

Joanne Spalding muistuttaa, että Richard Nixonin presidenttikaudella sekä republikaanit että demokraatit olivat samalla puolella ympäristölainsäädännössä. Sittemmin öljy-yhtiöiden lobbaamat republikaanit alkoivat myötäillä energiayhtiöitä.

”Punaisten osavaltioiden syyttäjälaitokset ovat hyvin organisoituja ja aggressiivisia. He haastavat kaiken. Jopa sääntelyn, jota teollisuus kannattaa”, Spalding huomauttaa.

Siitäkin huolimatta Sierra Club kumppaneineen on voittanut useita juttuja. Esimerkkinä Spalding mainitsee New Hampshiressä tehdyn sovittelun, jonka tuloksena osavaltion kaksi viimeistä hiilivoimalaa suljetaan.

”Se tekee New Englandista hiilivapaan alueen parissa vuodessa. Se on tärkeä esimerkki siitä, että vakaan talouden voi säilyttää myös hiilivapaana”, Spalding sanoo viitaten Yhdysvaltojen kuuteen koillisosan osavaltioon.

Koska liikenteestä on tullut maan suurin hiilidioksidipäästöjen lähde, Sierra Club tekee tällä hetkellä aktiivisesti työtä puolustaakseen liikenteen päästörajoituksia, joita konservatiiviset osavaltiot vastustavat.

”Bidenin hallinnon ajoneuvostandardien puolustaminen on ehkä tärkein juttusettimme. Samoin Kalifornian ajoneuvojen päästörajoitusten poikkeusluvan puolustaminen. Ne ovat erittäin tehokkaita ja alikäytettyjä tapoja saada aikaan päästövähennyksiä.”

Exxonin huoltoasema.

Useat osavaltiot, piirikunnat ja kaupungit Yhdysvalloissa ovat haastaneet Exxonin oikeuteen ilmastotuhojen peittelyn takia. Kuva: Reetta Kemppi.

Öljy-yhtiöt osallisiksi ilmastonmuutoksen kuluihin

Sierra Clubin kaltaiset voittoa tavoittelemattomat järjestöt eivät voi saada rahallista hyötyä oikeudesta. Piirikuntien ja osavaltioiden kanteissa öljy-yhtiöitä vastaan on sen sijaan panoksena miljardit dollarit.

”Yksi iso syy, miksi kanteita nostetaan, on se, että piirikuntien ja osavaltioiden hallinnot alkavat saada miljardien laskuja ilmastotuhoista, kuten merenpinnan noususta ja isoista ilmastokatastrofeista. Heidän teoriansa on, että joko veronmaksajat maksavat ne tai sitten yhtiöiden, jotka ovat osaltaan vastuussa ongelmasta, täytyy maksaa osansa”, Silverman-Roati toteaa.

Oli juttujen tulos mikä tahansa, ne ovat yrityksiä rajoittaa fossiiliyhtiöiden toimintaa muun sääntelyn puuttuessa. Tuomioistuimella on myös auktoriteetti kirkastaa se, mikä on totuudellista tietoa.

“Tuomioistuin voi tulla ja sanoa, että nämä väitteet ovat tosiasioihin perustuvia, että ilmastotiede on oikeassa ja että muut väitteet ovat vääriä”, Silverman-Roati lisää.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia