Olet kirjoittanut Espanjan siirtotyöläisistä tietokirjan Katkerat puutarhat – Euroopan riistettyjen siirtotyöläisten tarina. Siinä kerrotaan, että Euroopan ulkopuolelta tulevat siirtotyöläiset työskentelevät usein ilman työsopimuksia, asuvat slummeissa ja joutuvat jopa ihmiskaupan tai seksuaalisen väkivallan uhreiksi. Mistä sait idean lähteä tutkimaan juuri tätä aihetta?

Kirjan idea syntyi kirjoittaessani aiempaa kirjaani Kadonneet tytöt – Aurinkorannikon seksikaupan uhrit ja haavoittuneet. Heidän joukossaan oli naisia, jotka olivat päässeet ihmiskaupan ikeestä. He olivat päätyneet seksikaupasta maatalouden töihin, koska ulkomaalaisille naisille on alalla kysyntää. Samalla he kertoivat minulle hirvittävistä työolosuhteista. Yksi haastattelemani nainen oli joutunut työnantajansa raiskaamaksi. Myös järjestöt, joiden kanssa tein yhteistyötä, työskentelivät sekä ihmiskaupan uhrien että maataloudessa työskentelevien naisten kanssa. Sitä kautta aloin seurata aihetta yhä enemmän.

Olen myös vieraillut jo toistakymmentä vuotta Etelä-Espanjan Almeriassa, jossa monet siirtolaiset työskentelevät. Minulla on siellä sukulaisia ex-mieheni kautta. Myös he ovat tulleet siirtolaisina Kolumbiasta ja työskennelleet maatalouden parissa, vaikka he ovat korkeasti koulutettuja.

Haastattelit kirjaasi varten myös useita siirtotyöläisiä, jotka tulevat pääosin Marokosta, Romaniasta ja Saharan eteläpuolisen Afrikan maista. He työskentelevät usein ilman oleskelulupaa, ja heidän heikkoa asemaansa käytetään hyväksi. Oliko vaikeaa voittaa heidän luottamuksensa? Entä toisaalta maataloustuottajien?

Hyvin haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset saattavat ensin luvata haastattelun mutta lopulta perääntyä. Se on heille suotava, eikä heitä tule painostaa. Usein he ovat antaneet kotimaansa sukulaisille sellaisen kuvan, että he ovat menestyneitä. Instagramissa heidän elämänsä saattaa näyttää menestyksekkäältä, vaikka todellisuus on aivan toinen. He asuvat slummissa, ja heitä hyväksikäytetään. Slummeissa kamera saattoi herättää välillä jopa aggressiota. Asukkaat ovat tottuneet siihen, että toimittajia ja järjestöjä käy, mutta muutosta ei tapahdu. Kunnioitimme myös tätä. Järjestötyöntekijät auttoivat löytämään slummin entisiä asukkaita, joiden kanssa kiersimme slummeissa. Kun selitin, mitä olen tekemässä ja miksi, osa lämpeni myös kuvattavaksi.

Maatalousyrittäjän haastattelua oli paljon vaikeampi saada. Maatalousyrittäjät eivät halua puhua aiheesta, sillä se asettaa heidät negatiiviseen valoon. Lopulta haastattelu onnistui aivan viime hetkillä, sukulaissuhteiden avulla. Almerialainen maatalousyrittäjä suostui haastatteluun anonyymisti.

Mikä työn edetessä yllätti?

Slummit. Vaikka olen nähnyt niitä autolla ohi ajaessa ja lukenut lehtijuttuja, yllätyin silti, kuinka surkeita ne ovat, ja kuinka ne esimerkiksi Lepen kunnassa sijaitsevat hautausmaan ja kauppakeskuksen välissä. Kaikki ihmiset ja kunnan johto näkevät ne, niitä ei voi välttää. Niissä asuu satojatuhansia ihmisiä, myös lapsia, vailla sähköä, vettä ja lämpöä. Siellä käydään ihmiskauppaa ja asukkaita kuolee perussairauksiin, kuten diabetekseen sekä tulipaloissa. Tilanne ei ole muuttunut 30 vuodessa, eikä se tule hetkessä muuttumaan.

Miten uskot, että EU:ssa keväällä hyväksytty yritysvastuudirektiivi muuttaa kohtaamiesi siirtotyöläisten asemaa, elinolosuhteita tai työoloja? Vai muuttaako se?

Toivon, että se muuttaa. Espanjalaisilla aktivisti-journalistiystävilläni, jotka työskentelevät aiheen parissa, on isot odotukset, että asiat muuttuvat yritysvastuudirektiivin myötä. Mutta olisihan Espanjassa tähänkin mennessä pitänyt noudattaa keskushallinnon lakeja esimerkiksi asumisen suhteen. Jokaiselle tulisi järjestää asunto ja jokaisen tulisi päästä asukasrekisteriin. Pääsääntöisesti näin ei kuitenkaan tapahdu, eikä työlakia noudateta vaan sitä kierretään kaikin tavoin. Toivon, että yritysvastuudirektiivi tulee kasvattamaan vastuuta, valvontaa ja tiedottamista.

Mitä muita keinoja hyväksikäytön kitkemiseksi voisi olla?

Espanjassa säädettiin uusi työlaki, jonka pitäisi tuoda enemmän oikeuksia myös siirtotyöläisille. Yritysvastuudirektiivin valvontaa ja tiedottamista tulisi lisätä, ja iso kysymys on myös infrastruktuuri. Maatalous on kasvanut 30 vuoden aikana räjähdysmäisesti sekä Huelvassa että Almeriassa, mutta minkäänlaista infraa ei ole rakennettu kymmenille tuhansille siirtotyöntekijöille. Infraa tarvitaan sekä kiertävälle että pysyvälle työvoimalle. Asuntoja on, mutta niitä ei haluta vuokrata ulkomaalaisille.

Tarvitaan myös iso muutos asenteisiin, eli tunnustetaan siirtotyöläisten ihmisarvo ja kitketään rakenteellinen rasismi. Lisäksi kasvisten hintojen tulee olla sellaiset, että tuottajat voivat palkata työvoimaa laillisesti.

Mitä kuluttajat Suomessa voivat tehdä siirtotyöläisten aseman parantamiseksi? Ostatko itse enää espanjalaisia tomaatteja?

Kuluttajan vaikutusmahdollisuudet ovat aika pienet. Voi toki äänestää jaloillaan eli olla ostamatta espanjalaisia tomaatteja tai kysyä tuotteen alkuperää. Yritän itse suosia suomalaista. Suomalaistenkin tuotteiden kohdalla täytyy kuitenkin katsoa, mitä voi enää ostaa, sillä täälläkin on ilmennyt monia ihmiskauppatapauksia. Ongelma ei siis kosketa vain Espanjaa, vaan maatalous on rikki monessa paikassa. En kuitenkaan suosittele kenellekään, että jättäisi kasvikset ostamatta, koska ne ovat ravintomme perusta. Tämä ei ole kuluttajan vastuulla, vaan se kuuluu eri tahoille, kuten ostoketjuille, johon eri marketit ja kauppaketjut kuuluvat, EU:lle sekä kansallisille keskushallinnoille. Se, miten vihanneksia ja hedelmiä tuotetaan, täytyy korjata.