Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys käynnistyy torstaina – Katastrofirahastoon kerätyillä varoilla autetaan Suomessa ja maailmalla
Nälkäpäivän lipaskeräys alkaa ympäri Suomea torstaina 26.9. ja jatkuu lauantaihin 28.9. asti. Verkossa Nälkäpäivään voi lahjoittaa 12.10. saakka. Apua on tarvittu lähiaikoina kotimaan äkillisissä kriiseissä sekä maailmalla, esimerkiksi Gazassa ja tulvien koettelemassa Etiopiassa.
Nälkäpäivänä kerätään lahjoituksia Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Kotimaassa katastrofirahaston varoilla ylläpidetään valmiutta auttaa esimerkiksi kouluttamalla vapaaehtoisia onnettomuuksia ja häiriötilanteita varten.
Lähiviikkoina Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat muun muassa tarjonneet henkistä tukea Tampereen ampumistapauksesta järkyttyneille silminnäkijöille, osallistuneet kadonneiden nuorten etsintöihin sekä järjestäneet materiaalista apua tulipalossa kotinsa menettäneille Kemissä ja Keuruulla. Keväällä vapaaehtoiset tukivat Vantaan kouluampumisen jälkeen järkyttyneitä ihmisiä Viertolan koulun edustalla sekä kiersivät lähialueiden kauppakeskuksissa, nuorisotalolla ja kirjastossa ihmisten parissa juttelemassa.
”Katastrofirahaston avulla koulutetut vapaaehtoisemme ovat nopeasti paikan päällä tukemassa ja antamassa apua, kun jotain tapahtuu. Suuri osa avusta annetaan tilanteissa, jotka eivät näy otsikoissa. Vapaaehtoisemme ovat auttamassa äkillisen kriisin tai onnettomuuden kohdanneita jossain päin Suomea keskimäärin kolmesti viikossa”, sanoo Suomen Punaisen Ristin valmiusyksikön päällikkö Susanna Saarimaa.
Punaisen Ristin vapaaehtoiset auttavat kotimaan kriisitilanteissa usein toimimalla viranomaisten työn tukena.
Katastrofirahastosta tukea terveydenhuollolle konfliktien ja luonnonkatastrofien keskellä
Katastrofirahastosta autetaan kotimaan lisäksi myös muualla maailmassa.
Tällä hetkellä esimerkiksi Gazassa humanitaarinen tilanne on katastrofaalinen ja avun tarve on valtava. Paikallinen terveydenhuoltojärjestelmä on romahtanut ja ihmisten elinolosuhteet ovat olleet jo kuukausien ajan äärimmäisen vaikeat.
”Gazassa on huutava pula ruoasta, puhtaasta vedestä, terveydenhuollosta, saniteettitiloista ja lääkkeistä. Tällä hetkellä ihmisillä ei ole Gazassa turvallista paikkaa, mihin mennä. Hengenvaaralliset tartuntataudit uhkaavat levitä. Olemme toimittaneet Gazaan Punaisen Ristin kenttäsairaalaan henkilökuntaa ja sairaalavälineistöä. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea käy konfliktin osapuolten kanssa jatkuvasti keskusteluja humanitaarisen avun saamisesta turvallisesti perille sitä tarvitseville”, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski.
Kenttäsairaala on osa laajempaa Suomen Punaisen Ristin avustustoimintaa Gazan-Israelin konfliktista kärsivien auttamiseksi. Avustustoimintaa rahoitetaan Suomen ulkoministeriön ja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston varoin.
Ihmisten terveys on uhattuna Gazan lisäksi myös muualla. Sään ääri-ilmiöistä kärsivillä alueilla puhtaan veden saatavuus on heikkoa. Esimerkiksi Etiopiassa heinä-elokuussa alkaneet rankkasateet ovat aiheuttaneet tulvia ja maanvyörymän, joka oli kuolonuhrien määrällä mitattuna Etiopian historian pahin. Tulvat ja vyörymät ovat tuhonneet kotien lisäksi myös vesijärjestelmiä.
”Tartuntataudit uhkaavat jo ennestään aliravittujen ihmisten, etenkin lasten terveyttä. Tänä vuonna olemme saaneet raportteja koleratapausten lisääntymisestä useilla alueilla Etiopiassa. Kolera on maassa merkittävä ongelma erityisesti tiheästi asutuilla alueilla, joilla hygieniaolot ovat heikot ja terveyspalveluja on huonosti saatavilla”, Saarikoski kertoo.
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta annetaan 107 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon tulvista ja maanvyörymistä kärsivien auttamiseksi sekä 50 000 euroa Etiopian Punaisen Ristin työhön koleraa vastaan.
Nälkäpäivänä katastrofirahastoon kerättäviä varoja ei ole ennalta sidottu tiettyyn maahan tai kohteeseen. Siksi Punainen Risti voi auttaa nopeasti siellä, missä apua kulloinkin tarvitaan.
Nälkäpäivään voi lahjoittaa:
- Lähettämällä tekstiviestin SPR numeroon 16499 (15 €)
- Lähettämällä tekstiviestin SPR30 numeroon 16499 (30 €)
- MobilePaylla numeroon 10900
- Verkossa osoitteessa punainenristi.fi/nalkapaiva/
- Lahjoittamalla Punaisen Ristin katastrofirahaston tilille OP FI52 5000 0120 4156 73. Saaja: Punainen Risti. Viite: 5173.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia