Kaikki YK: n jäsenmaat, mukaan lukien Yhdysvallat, ovat hyväksyneet ja sitoutuneet kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelmaan. Yhdysvallat on YK:n, Maailmanpankin ja Maailman valuuttarahaston (IMF) suurin rahoittaja, ja siksi sen johtajuus kestävän kehityksen rahoittamisessa on ratkaisevan tärkeää. 

Presidenttiehdokas Kamala Harris on tehnyt selväksi, että hän pitää Yhdysvallat mukana näissä tavoitteissa, perusteena se, että globaali kehitys vaikuttaa suoraan myös Yhdysvaltojen kansalliseen turvallisuuteen ja taloudelliseen vaurauteen. Entisen presidentti Donald Trumpin aiemmat toimet puolestaan osoittavat selvää piittaamattomuutta kansainvälisiä sitoumuksia kohtaan, ja toisella kaudella todennäköisesti asiaa ei pidettäisi millään tapaa esillä.

Yksi kansainvälisen yhteistyön keskeisistä rooleista on auttaa kehittyviä maita. Suuri osa globaalin ilmastoyhteistyön haastavimmasta diplomatiasta koskee kehittyvien maiden auttamiseen tarvittavien varojen mobilisointia ja käyttöä. Perinteisesti suurin osa tästä avusta on mennyt päästöjen vähentämiseen. Apua tarvitaan kuitenkin yhä enemmän, jotta voidaan parantaa kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen. Hätä on konkreettinen: useat saarivaltiot voivat pyyhkiytyä pois kartalta merenpinnan nousun myötä.

Vuonna 2009 länsimaiden hallitukset Yhdysvaltojen johdolla lupasivat toimittaa 100 miljardia dollaria vuodessa uutta ilmastoon liittyvää rahoitusta kehittyville maille. Tavoite saavutettiin lopulta viime vuonna, kun saatiin luotua uusi rahoitusjärjestelmä auttamaan erityisesti maita, jotka kärsivät ilmastonmuutoksen aiheuttamista ”menetyksistä ja vahingoista”. 

Tämä rahoitusmekanismi on nyt virallisesti olemassa, mutta sillä ei ole lähes mitään todellista rahoitusta. Riippumatta siitä, kuka istuu Valkoisessa talossa, poliittinen tuki suurelle rahoitusohjelmalle on vaikeasti saavutettavissa.
Yhdysvaltain historia kansainvälisesti sovittujen ohjelmien toteuttajana ei ole kovin vahva. 

Yhdysvaltain historia kansainvälisesti sovittujen ohjelmien toteuttajana ei ole kovin vahva. 

George W. Bushin hallinto enimmäkseen jätti huomiotta vuonna 2000 hyväksytyt YK:n vuosituhattavoitteet, joiden tavoitteena oli köyhyyden poistaminen ja inhimillisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin saavuttaminen vuoteen 2015 mennessä kehittyvissä maissa. Vasta Barack Obaman presidenttikaudella ulkopolitiikkaan tuli yhteneväisyyttä esimerkiksi ruokaturvan, malarian ja aidsin vähentämisessä.

Syyskuussa 2015 Obama sitoutui YK:ssa muiden maiden tavoin kestävän kehityksen tavoitteisiin ja niiden toimeenpanemiseen. Suuri osa hänen puheestaan keskittyi siihen, kuinka tärkeänä Yhdysvallat pitää kehityksen tukemista kansainvälisesti, mutta hän tunnusti myös tavoitteiden yleismaailmallisuuden, myönsi kasvavan eriarvoisuuden vaikutukset Yhdysvalloissa ja korosti, että ”kaikilla kansakunnillamme on työtä”.

Vuoden 2016 presidentinvaalit, Trump ja hänen ”Amerikka ensin” -ulkopolitiikkansa muutti kuitenkin tilanteen perusteellisesti. Tavoitteita ei hylätty kokonaan, mutta hallinto jätti ne periaatteessa huomiotta, koska niillä ei ollut sen mielestä mitään merkitystä Yhdysvalloille.

Kun Joe Bidenin hallinto suunnitteli koronapandemiasta toipumista, ei sekään ilmaissut kiinnostusta kestävän kehityksen tavoitteisiin tai mukauttanut tavoitteitaan niihin. 

Amerikkalaisen suuren yleisön tietoisuus kestävän kehityksen tavoitteista on heikko, ja edelleen vallalla on käsitys, että ne koskettavat kehittyviä maita. 

Amerikkalaisen suuren yleisön tietoisuus kestävän kehityksen tavoitteista on heikko, ja edelleen vallalla on käsitys, että ne koskettavat kehittyviä maita. 

Samaan aikaan yksittäiset yritysjohtajat, sijoittajat, osavaltioiden johto, yliopistot ja säätiöt ovat ottaneet kestävän kehityksen tavoitteet omalle agendalleen. Esimerkiksi vuonna 2018 Kalifornian kuvernööri Jerry Brown isännöi maailmanlaajuista ilmastohuippukokousta San Franciscossa ja kutsui maailman johtajia puhumaan yhteistyöstä Kalifornian kanssa, koska Trumpin johtama liittohallitus ei ollut käytettävissä.

Koska kestävän kehityksen tavoitteita pidetään sisäisesti ensisijaisesti globaalina kehityskehyksenä, Yhdysvaltain kotimaiset virastot eivät ole koskaan täysin omaksuneet kestävän kehityksen tavoitteita toimintansa kannalta merkityksellisenä. Huolimatta presidentti Obaman selkeästä sitoutumisesta hallinto ei toimikautensa aikana vuonna 2016 koskaan kutsunut koolle kabinettien päälliköitä tai kotimaisten osastojen johtoa kuulemaan ohjeita näiden rooleista ja vastuista tavoitteiden saavuttamiseksi. Näin ollen edes ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja ja sitä seurannutta siirtymistä Trumpin hallintoon tavoitteet eivät koskaan saaneet korkean tason poliittista huomiota sisäpoliittisen johdon keskuudessa.

Tähän mennessä Yhdysvallat on ainoa G7-, G20- ja OECD:n jäsen, joka ei ole raportoinut YK: ssa edistymisestään kestävän kehityksen tavoitteissa. Sen sijaan useat Yhdysvaltain kaupungit ja osavaltiot ovat olleet eturintamassa kestävän kehityksen tavoitteiden soveltamisessa paikallisesti. New Yorkin kaupunki oli edelläkävijä ja ensimmäinen suurkaupunki, joka näyttävästi sitoutui tavoitteisiin. Kalifornia ja Havaiji olivat ensimmäisiä osavaltioita, jotka toimeenpanevat kestävää kehitystä.

Koronasta toipumisessa Biden-Harrisin hallinnon poliittisen ohjelman iskulause ”Build Back Better” on juuri sama kuin YK: n pääsihteeri António Guterres on käyttänyt pandemian alusta lähtien. Se viittaa kestävän kehityksen tavoitteisiin.

Yhdysvaltojen kehitysyhteistyöviranomainen, USAID, on sisällyttänyt kestävän kehityksen tavoitteet omiin strategioihinsa. Sisäpolitiikassa hallinto ei kuitenkaan ole vielä keskittynyt kestävän kehityksen tavoitteisiin siitä huolimatta, että suuri osa hallinnon lähestymistavasta sopii hyvin tavoitteisiin sekä sisällöllisesti että retorisesti. 

Build Back Better -ohjelman neljä pilaria, koronapandemian pysäyttäminen, transformatiivisen talouden elvyttäminen, systeemiseen rasismiin puuttuminen ja ilmastonmuutoksen vastaisten toimien toteuttaminen näkyvät kaikki kestävän kehityksen tavoitteissa ja mittareissa.

Käytännön esimerkkejä ovat presidentin perustama ilmastokriisin torjumista kotimaassa ja ulkomailla koordinoiva virastojen välinen korkean tason ilmastotyöryhmä, jota johtaa kansallinen ilmastoneuvonantaja. Sen tehtäviin kuuluu ilmastonmuutoksen sopeutumisen lisäksi kansanterveyden ylläpito, maan, veden, valtamerien ja biologisen monimuotoisuuden suojelu, ympäristöoikeudenmukaisuuden toteuttaminen ja työpaikkojen ja talouskasvun vauhdittaminen.

Kansainvälisillä ja kansallisilla toimenpiteillä on siis sekä toisiinsa olevat yhteydet että mahdollisuudet toteutua. Se edellyttää kuitenkin poliittisia sitoumuksia.

Rasismin vaikutusten käsitteleminen on toinen hallinnon sisäpolitiikan keskeinen pilari, jossa tavoitteena on pureutua rasismin ja ilmasto-oikeudenmukaisuuden juurisyihin samanaikaisesti muun muassa varmistamalla pääsy julkisiin terveyspalveluihin, oikeudenmukaiseen kohteluun viranomaisten taholta ja mahdollisuuteen minimitoimeentuloon. Nämä liittyvät suoraan kestävän kehityksen tavoitteisiin 3 (hyvä terveys ja hyvinvointi), 10 (eriarvoisuuden vähentäminen) ja 16 (rauha, oikeudenmukaisuus ja vahvat instituutiot).

Kansainvälisillä ja kansallisilla toimenpiteillä on siis sekä toisiinsa olevat yhteydet että mahdollisuudet toteutua. Se edellyttää kuitenkin poliittisia sitoumuksia.

Kirjoittaja on kestävän kehityksen asiantuntija ja eurooppalaisten kehitysjärjestöjen verkoston CONCORDin puheenjohtaja.