Sadankomitean rauhanpalkinto rauhaa edistäville isoäideille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sadankomitean rauhanpalkinto rauhaa edistäville isoäideille

Tunnustuksella halutaan nostaa esiin paikallisyhteisöissä tapahtuvan ja ylisukupolvisen rauhantyön merkitystä.

Mielenosoituskulkue.

Rauhan isoäidit YK:n päivänä. Kuva: Jukka Kosonen.

Rauhanjärjestö Sadankomitea on myöntänyt tämänvuotisen rauhanpalkintonsa lappeenrantalaiselle Rauhan isoäidit -toimintaryhmälle.

Tunnustuksella halutaan nostaa esiin paikallisyhteisöissä tapahtuvan ja ylisukupolvisen rauhantyön merkitystä. 

”Rauhan isoäidit ovat osoittaneet, että jokainen voi tehdä jotain rauhan eteen. Isoäidit ovat osallistaneet lappeenrantalaisia rauhantyöhön muun muassa Gazan ja Ukrainan sekä ympäristön hyväksi”, Sadankomitean hallituksen puheenjohtaja Simo Lahtinen sanoo tiedotteessa.

”Symbolisesti tällä palkinnolla halutaan tuoda tunnustusta sille sodanvastaiselle ajatukselle, että kukaan ei halua oman lapsensa tai lapsenlapsensa kuolevan sodassa.”

Rauhan isoäidit aloittiva toimintansa syyskuussa 2022, taustalla huoli maailman tilasta.

”Koemme palkinnon rohkaisevana varsinkin juuri nyt, kun rauha tuntuu olevan miltei kirosana ja valtiovaltakin on lopettanut rauhantyön rahoituksen. Palkinnolla on myös suuri merkitys meille jokaiselle henkilökohtaisesti”, sanoo yksi ryhmän perustajista, Tuija Maaret Pykäläinen.

Palkinto jaettiin Tampere Peace Dayn yhteydessä Tampereen Raatihuoneella.

Sadankomitea on jakanut rauhanpalkintoa vuodesta 1978. Viime vuonna sen sai pitkän linjan rauhanaktivisti, Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius. Palkintona on keraamikkotaiteilija Miia Kallion teos Rauhanlaiva.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia