Uutisoinnin objektiivisuuteen ja tasapuolisuuteen vaikuttavat kriisialueilla usein käytännön olosuhteet pikemmin kuin tietoiset valinnat, voi päätellä israelilaisen Menachem Hadarin ja Jyrki Saarikosken kokemuksista.

Uutisoinnin objektiivisuuteen ja tasapuolisuuteen vaikuttavat kriisialueilla usein käytännön olosuhteet pikemmin kuin tietoiset valinnat, voi päätellä israelilaisen Menachem Hadarin ja Jyrki Saarikosken kokemuksista.

Toimittajan työ Israelissa edellyttää varsin erilaisia valmiuksia kuin Suomessa - hengen lähtö on usein lähellä. Palestiinalaistoimittaja ei myöskään hevin pääse lähtemään maasta edes seminaarin kutsuvieraaksi. Suomen Journalistiliiton, Unesco-toimikunnan ja Suomen PENin 3.5. järjestämän Media ja poliittinen konflikti -seminaarin ilmoitetuista päävieraista yksi puuttui sen vuoksi kokonaan, ja israelilaistoimittajien näkökulma painottui keskusteluissa väkisinkin.

Israelin Yleisradion televisiossa työskentelevän Menachem Hadarin mukaan riippuu hyvin paljon toimittajan kansallisuudesta, kuinka hän pystyy kattamaan Lähi-idän uutistapahtumat. Israelilaistoimittajan on vaikeaa päästä palestiinalaisalueille henkeään vaarantamatta, saatikka saada niiden asukkailta todellisia haastatteluja. Helpointa on valehdella kansallisuutensa.

"Kerran väitin olevani Suomen televisiosta - keksitty yhtiöni oli FNTV, Finland's National TV - ja arvelin, että aksenttini olisi uskottavammin jonkin kaukaisen maan aksentti kuin vaikkapa amerikkalainen tai englantilainen", Hadar muistelee. "Ja kikka onnistui. Ulkomaiset ryhmät ovat usein tervetulleita palestiinalaisalueille."

Toinen vaihtoehto päästä turvallisesti rajan ylitse on lyöttäytyä Israelin armeijan panssarivaunun kyytiin. Ahtaissa tiloissa ja huonossa valaistuksessa tilanteesta on vaikeaa saada juuri minkäänlaista kokonaiskäsitystä, eikä sotilailla ole lupaa antaa haastatteluja.

Hadar kertoo kerran onnistuneensa kuvaamaan tilanteen, jossa ryhmä sotilaita laski voitonriemuisina kuinka monta arabia joku heistä oli onnistunut ampumaan - mutta kohtauksen näyttämiseksi piti haastateltujen päät tv-ruudussa piilottaa sumun taakse. Armeija tuskin olisi pitänyt syntyneestä vaikutelmasta, ja haastateltu olisi voitu passittaa vankeuteen.

"Tahtoisin luoda konfliktista monipuolisen kuvan, mutta usein törmään siihen dilemmaan, että totuutta ei voi tuoda julki saattamatta haastateltuja vaaraan", Hadar pohtii.

Vaarassa on myös toimittaja itse. Kamera-autot voivat joutua väijytyksiin, ja vain suurilla amerikkalaisilla mediayhtiöillä on varaa luodinkestävillä ikkunoilla ja muilla turvalaitteilla varustettuihin kulkuneuvoihin. Tämänkin vuoksi matkaa Länsirannan ja Gazan alueille harkitaan kahdesti, vaikka se lisäisikin jutun objektiivisuutta. Juutalaisten laittomiin siirtokuntiin ei myöskään ole asiaa, sillä Hadarin mukaan niiden asukkaat vihaavat toimittajia ja voivat äityä väkivaltaisiksi.

"Tilanne on journalistille hyvin hämmentävä."

Kuten sanottua, palestiinalaistoimittajien näkemys tilanteesta jäi seminaarivierailta valitettavasti kuulematta.

Ensiksi on päästävä paikan päälle

Sotajournalismin käytännöllisten ongelmien merkitystä painotti puheenvuorossaan myös Yleisradion tv-toimittaja Jyrki Saarikoski, joka oli vastikään palannut juttumatkalta sodanjälkeisestä Irakista.

"Usein kaikista vaikeinta on konfliktialueille pääseminen, ei juttujen teko sinänsä", Saarikoski arvioi.

Viisumeja Kuwaitiin odotettiin pari, kolme viikkoa, minkä lisäksi toimittajan ja kuvaajan oli hankittava sen seitsemän lupaa ja pressikorttia eri tahoilta päästäkseen ylittämään rajan Irakiin. Lopulta ylitys onnistui vasta amerikkalaisen toimittajaryhmän vanavedessä.

"Mietin kyllä, vaikuttivatko amerikkalaistoimittajat oman uutisointini näkökulmaan. He tietysti halusivat keskittyä konfliktin positiivisiin puoliin, näyttää vaikkapa sotilaita auttamassa irakilaisia, mutta eivät toisaalta estäneet vierailuani sotilassairaalassa taikka sensuroineet haastattelujani kadulla."

Eräs merkittävä ongelma Saarikosken juttumatkalla oli ajan puute: eteläisessä Irakissa viivyttiin vain viikko, ja siinä ajassa olisi pitänyt ehtiä ja päästä monenlaisiin paikkoihin voidakseen muodostaa objektiivisen käsityksen tilanteesta.

"Kaikki nämä seikat toimivat esimerkkeinä asioista, jotka eivät käy ilmi valmiissa uutisjutuissa, mutta jotka kuitenkin vaikuttavat suuresti niiden journalistiseen lopputulokseen", Saarikoski summaa.