Ecuador ja dollarin kaksi puolta

Uusi vuosituhat ei ole alkanut valoisasti moniongelmaiselle Ecuadorille. Etenkin 1990-luvun viisi viimeistä vuotta koettelivat pienen Andien valtion taloutta: pankkikriisi raunioitti talouden, pääomat virtasivat ulkomaille, inflaatio jylläsi ja köyhät köyhtyivät lisää. Yhdysvaltain dollari julistettiin maan viralliseksi valuutaksi katastrofin estämiseksi, mutta talouden tasapainosta huolimatta köyhyys ei näytä hellittävän.

Jäähyväiset sucrelle

Yksi näkyvimmistä talouden alamäen virstanpylväistä oli jo vuonna 1982 tehty poliittinen päätös hylätä Yhdysvaltain dollarin ja kansallisen valuutan sucren kiinteä vaihtosuhde. Latinalaisen Amerikan velkakriisi ja rakennesopeutusohjelmat kiristivät entisestään tilannetta tasapainoisen rahapolitiikan ja ulkomaanvelan maksun kanssa kamppailevassa maassa.

Tiuhaan vaihtuvat hallitukset kokeilivat tuloksetta lähes kaikkia mahdollisia talouspoliittisia keinoja. Kun vuonna 1994 säädetty laki eliminoi pankkeja kontrolloineen viranomaisen, katastrofin ainekset olivat valmiit.

Vahvaan vientisektoriin perustunut kansantalous on kulkenut käsi kädessä ensin kaakaon, sittemmin öljyn ja banaanin maailmanmarkkinahintojen kanssa. Vuosituhannen lopussa öljyn hinnan lasku ja tuhoisa luonnonilmiö El Niño painoivat maan talouden lopullisesti polvilleen.

Maaliskuussa 1999 presidentti Jamil Mahuad ilmoitti sucren kellutuksesta, ja vuosikymmeniä suhteellisen vakaana pysytellyt valuutta devalvoitui yli sata prosenttia yhdessä päivässä. Sekasortoisessa tilanteessa hallitus pelkäsi koko järjestelmän kaatumista ja jäädytti kaikki määräaikaistalletukset ja puolet käyttötileistä.

Sucre jatkoi huimaa alamäkeä ja vuoden 2000 alussa vaihtosuhde Yhdysvaltain dollariin oli jo 1:25 000. Hallitus ja maan keskuspankki olivat eripuraisia kriisin ratkaisukeinoista, mutta poliittisen junttauksen tuloksena oli Yhdysvaltain dollarin julistaminen maan viralliseksi valuutaksi. Sucre haudattiin historiankirjoihin pankkien suljettujen ovien takana. Hinnat moninkertaistuivat uuden valuutan myötä ja savuna ilmaan haihtuneiden säästöjen myötä murskautuivat kymmenien tuhansien perheiden unelmat.

Elämää dollarin kanssa

Ecuadorin keskuspankin pääekonomisti Francisco Hidalgo muistaa elävästi kriisitunnelman muutaman vuoden takaa. "Dollarin käyttöönottohan oli poliittinen päätös, eihän kai mikään keskuspankki halua luopua omasta valuutastaan. Emme olleet varautuneet tällaisiin toimenpiteisiin ja esimerkiksi vaihtokurssit piti päättää todella pikaisella aikataululla."

Hidalgo muistuttaa, että epävirallinen dollaritalous pyörii kaikissa Latinalaisen Amerikan maissa Chileä lukuun ottamatta. "Boliviassa jopa 90 prosenttia valuutasta on jo dollareita eikä valtiolla tai keskuspankilla sielläkään ole suurta valtaa rahapolitiikassa."

Ecuadorissa kansallisesta valuutasta luovuttiin, jotta inflaatio ja korkotaso saataisiin laskettua kansainväliselle tasolle sekä päästäisiin eroon valuuttakurssien vaihtelun aiheuttamasta epävarmuudesta, joka haittasi etenkin kauppaa ja investointeja. Hidalgon mukaan tavoitteet on saavutettu kohtuullisesti.

"Mielestäni tilit ovat plussalla. Vuonna 2000 inflaatio oli 90% ja kaupan kilpailukyky oli lähes olematon. Talouskasvu on nyt toipunut, tämänhetkiseen noin kolmen prosentin kasvuun ja kuuden prosentin inflaatioon on oltava tyytyväinen, etenkin kun otetaan huomioon maanosan yleinen tilanne."

Vaikka valuutta nyt pysyykin vakaana, on edessä uusia haasteita. Hidalgon mukaan niistä suurin on teollisuuden ja maatalouden kilpailukyvyn säilyttäminen. Kipeästi kaivatut työpaikat siirtyvät jo korkeiden kustannusten Ecuadorista muualle. Esimerkiksi maan ennen niin menestyvä tekstiiliteollisuus on näivettynyt lähes olemattomiin. Naapurimaista Perusta ja Kolumbiasta virtaa maahan sekä halpoja tuotteita että työvoimaa dollaripalkkojen perässä.

"Kilpailu tulee nimenomaan muista Latinalaisen Amerikan maista, jotka voivat devalvoimalla pönkittää omaa teollisuuttaan. Jos kilpailukyky heikkenee, loppuu myös dollarien virta Ecuadoriin", varoittaa Hidalgo.

Teollisuuden elinvoimaisuuteen vaikuttaa olennaisesti sähkön hinta, joka on Ecuadorissa reilusti naapurimaita korkeampi. Syinä tähtitieteellisiin hintoihin ovat niin yritysten sisäiset ongelmat ja tehottomuus kuin laittomat sähköliitännätkin.

"Sähkö muodostaa tällä hetkellä jopa 40% teollisuuden kuluista. Sähkön hinnan laskeminen olisi mielestäni kansantaloudelle tärkeämpää kuin esimerkiksi korkotaso", sanoo Hidalgo.

Dollareita kansalle

Köyhyys ei talouden positiivisista näkymistä huolimatta tunnu hellittävän. YK:n kehitysjärjestö UNDP:n Inhimillisen kehityksen indeksillä Ecuador on pudonnut sijalle 97, Etelä-Amerikan maista vain Bolivia sijoittuu heikommin. Uuden vuosituhannen Ecuadorissa tyypillinen köyhä on heikosti koulutettu, mitä todennäköisimmin alkuperäiskansoihin kuuluva nainen, jolla on heikot työllistymismahdollisuudet eikä omaa maata.

Taloustieteilijöiden mielestä räikeiden tuloerojen syyt ovat valuutan nimeä tai talouden kasvua syvemmällä, poliittisessa järjestelmässä. Asevoimien ylläpito tekee valtion kassaan kohtuuttoman suuren loven, puhumattakaan ulkomaanvelan lyhennyksistä ja koroista, joihin uppoaa 30 prosenttia budjetista.

"Meillä on paljon populistista budjettipolitiikkaa, eli rahaa käytetään omien poliittisten tarkoitusperien mukaisesti. Siitä huolimatta luulen, että parhaillaan käytävissä budjettineuvotteluissa löytyy poliittista tahtoa lisätä sosiaalisektorin rahoitusta", Hidalgo toteaa toiveikkaana.

Kansa ei kuitenkaan luota päätöksentekijöiden kykyyn ylläpitää talouden vakautta. Rahat kulutetaan tai sijoitetaan ulkomaille. Jatkuva dollarin tulevaisuudella spekulointi maan lehdistössä tuskin parantaa tilannetta. Myös keskuspankissa on tutkittu eri vaihtoehtoja tulevalle talouspolitiikalle.

"Useat taloustieteilijäthän ovat ehdottaneet paluuta kansalliseen valuuttaan. Itse luulen, että lopputulos olisi täydellinen fiasko - raha pakenisi maasta silmänräpäyksessä."