WSIS: "Me" ja "He" globaalissa tietoyhteiskunnassa

Nöyrästi jalkoihinsa katsovalla nuortella saamelaisella Maria Udenilla ja Himalajan juurella asuvalla ylpeällä vanhuksella Talib Hosainilla ei ensi näkemällä ole paljoakaan yhteistä.

He istuvat saman pöydän eri puolilla ja kyräilevät, enemmän kuitenkin yleisöä kuin toisiaan.

Kuten aina tällaisissa tilaisuuksissa, he itse puhuvat vähän, muut puhuvat heidän puolestaan. Nämä muut, tutkijat ja järjestöaktivistit, ovat viestin välittäjiä, sellaisia jotka ymmärtävät sekä heitä että yleisöä.

Yleisö olemme me, jotka kuka kenenkin lompakosta olemme maksaneet melkoisen määrän vuohen-, poron- tai oravannahkoja päästäksemme kesken parasta kotimaista pikkujouluaikaa matkustamaan Sveitsiin, tietoyhteiskuntaa käsittelevään huippukokoukseen ja sen hämmästyttävän laajaan oheistapahtumien määrään.

Me juoksemme tapahtumasta toiseen, hengästymme, kärsimme informaatioähkystä ja lopulta päätämme milloin minkäkin päivämme milloin minkäkin suurlähetystön kokkareilla.

Ja toki me ymmärrämme itse asiaakin. Marialla ja Talibilla on paljon annettava toisilleen ja opittavaa toisiltaan. Luonnossa ja luonnosta elävien kansojen edustajia kumpikin.

Parhaimmillaan me voimme jopa oppia heiltä jotakin.

Vaan mitä? Ei sähköä, ei puhelinta. On ollut pakko elää sen mukaan mitä on ollut, vaatimattomasti, köyhästi. Ja köyhyyshän on meidän mielestämme vain ja ainoastaan paha.

Minkälaisen muutoksen radiopuhelin toikaan Talibin yhteisön elämään! Turvallisuus ja yhteisöllisyys ovat lisääntyneet, metsän ja eläinten salakaatajien ja salalypsäjien ("Milk Mafia" heh heh hee, me yleisössä naureskelemme) vastainen jokapäiväinen taistelu alkaa tuottaa tuloksia.

Me hyväntekijät ja ymmärtäjät

Talibin yhteisön hyväntekijä on intialainen kansalaisjärjestö, jonka edustajana Avdhahs Kaushal istuu pöydän ääressä, puhuu ja näyttää elokuvaa. Marian asiaa selittää kanadalainen naistutkija, jonka nimi jää videokameran peittoon.

Opimme, että tieto- ja viestintäteknologia vapauttaa ja voimistaa kumpaakin yhteisöä. Tietokoneen avulla salin seinälle heijastettavia kuvia saamelaisista on vaikeampi mieltää kuviksi alkuperäiskansasta kuin edellisiä. Tunturissahan istuu ihan pohjoismaisia ihmisiä pohjoismaisissa vaatteissa ja lippalakeissaan. Miten niin alkuperäiskansa? Liian tuttua, eiväthän ne ole edes kansallispuvussaan.

Kuinkahan paljon parempi paikka maailma olisi jos Maria ja Talib voisivat vaihtaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan ihan vain keskenään, ilman että meidän pitää olla siinä välissä ymmärtämässä ja rahoittamassa ja loukkaamassa - tai, jos niin päätämme, olemassa ymmärtämättä ja rahoittamatta - ja ehkä loukkaamatta?

Luulisin että paljon parempi.

Mutta en minä oikeasti tiedä, kuvittelen vain, se on nimittäin kaukana tulevaisuudessa. Mutta tulossa, vaikka hitaasti.

Open Knowledge Network

Tiistai-iltana Genevessä julkistettiin kansainvälisen OneWorldin uusin hanke, avoimen tiedon jakamisen verkosto, Open Knowledge Network OKN.

Köyhien ihmisten täytyy voida kertoa toisilleen paikallisesti tärkeistä asioista omalla kielellään. Ja heidän täytyy sen tiedon pohjalta päästä päättämään omista asioistaan.

OKN on verkosto, jonka avulla ja kautta nämä ihmiset voivat kerätä, jakaa ja levittää paikallista tietoa helpon, joustavan ja vapaan teknologian avulla.

Ajatus ei ole uusi ja ennen kaikkea tieto on ikivanhaa. Siinä on ajatuksen nerous. Vain teknologia on uutta ja juuri se mahdollistaa paikallisesti hyödyllisen tiedon jakamisen jopa eri valtamerien äärellä olevien kalastajakylien kesken.

"Kyse on ennen muuta standardisoinnista, sanoo OneWorldin Peter Armstrong. "Metadata käyttää XML:ää ja lisensointi varmistaa tiedon vapauden."

"Tietoa jaetaan, ei myydä," korostaa Peter. "Tätä tietoa ei voi patentoida, se on vapaata ja tarkoitettu kaikille!" Vapaiden ja avoimen koodin ohjelmistojen liike on saanut perheeseen uuden jäsenen.

Voisiko tämä aloite auttaa minua pääsemään tuskistani?

(Etkö ymmärrä, etkö usko? Katso lisää www.openknowledge.net)

Kirjoittaja on tuottaja Kehitysyhteistyön Palvelukeskuksessa.