Lapsia ilmaisjakeluna – kiitos ei

Maailmanpyörä 4/03

Lapsityövoiman käyttö on oire epätasa-arvoisesta ja epädemokraattisesta yhteiskunnasta. Se kertoo rajoittamattomasta taloudellisesta kilpailusta, kasvun ja voiton tavoittelusta hinnalla millä hyvänsä. Lapsityövoima on rakenteellinen osa monia kansantalouksia. Sitä käytetään virallisella ja epävirallisella sektorilla.Samalla se ylläpitää köyhyyttä ja murentaa hyvinvointiamme.

Melko tarkalleen 170 vuotta sitten, vuonna 1833, Iso-Britanniassa kiellettiin alle 9-vuotiaiden käyttäminen työvoimana. Mutta jo vuonna 1396 Venetsiassa oli rajoitettu alle 13-vuotiaiden lasten työntekoa. Ensimmäinen kansainvälinen lapsityövoimakampanja lanseerattiin vuonna 1866 ja ensimmäisen sopimuksen allekirjoittivat ILO:n jäsenmaat vuonna 1919.

YK:n ihmisoikeuksien julistusta vuodelta 1948 ja Lapsen oikeuksien julistusta vuodelta 1959 seurasi vuonna 1973 tehty YK:n Lapsen oikeuksien sopimus. Se on maailman eniten ratifioitu kansainvälinen sopimus, sen on ratifioinut 191 valtiota. Uusimpia kansainvälisiä lapsityövoimasopimuksia ovat myös ILO:n minimi-ikäsopimus vuodelta 1973 ja tuoreimpana pahimmat lapsityövoiman muodot kieltävä sopimus vuodelta 1999. Minimiikäsopimuksen (nro 138) on ratifioinut 124 maata ja pahimmat muodot kieltävän sopimuksen (nro 182) 136 maata.

Mitä nuo sopimukset sitten kieltävät kun maailmassa on ILO:n mukaan yhä ainakin 246 miljoonaa lapsityöläistä? Heistä 186 miljoonaa on alle 15-vuotiaita ja 73 miljoonaa alle 9-vuotiaita. Lapsen oikeuksien sopimuksessa lapsille annettiin ihmisoikeudet. Sopimuksen mukaan lapsen etu on aina asetettava etusijalle ja lapsilla on oikeus yhteiskunnan voimavaroihin, suojeluun, hyvinvointiin ja päätöksentekoon osallistumiseen. ILO:n sopimuksissa määritellään ne puitteet, joissa alaikäiset voivat tai eivät voi tehdä työtä. Yleisesti on sovittu, että alin työntekoikä on 15 vuotta.

Lapsityövoima tekee kiellettyä työtä

Osa työtä tekevistä lapsista tekeekin jollain tavalla hyväksyttävää ja kevyttä työtä, mutta suurin osa työtä tekevistä lapsista tekee työtä, joka on noilla edellä mainituilla sopimuksilla kiellettyä. He ovat lapsityöläisiä, ja he ovat lapsityövoimaa.

Lapsityövoimaan kuuluu siis lapsi joka on alle 15-vuotias ja tekee työtä, joka on kansainvälisin sopimuksin kielletty. Suurin osa maailman lapsityöläisistä on Aasiassa, jopa 60 prosenttia. Prosentuaalinen osuus on suurin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, missä 29 prosenttia 5 –14-vuotiaista tekee työtä. Pohjois-Afrikan arabimaissa ja Lähi- idässä 15 prosenttia lapsista on työssä. Teollisuusmaissakin on 2,5 miljoonaa alle 15-vuotiasta työntekijää.

Lapset tekevät samoja töitä kuin aikuisetkin. Miljoonien lasten tärkeimmät kehitysvuodet kuluvat tehtaissa, kaivoksissa, pelloilla, merellä, vieraissa kodeissa, kaupoissa, toreilla, verstaissa, ompelimoissa, kaatopaikoilla, bensa-asemilla, kaduilla ja bordelleissa. Lapset ovat tarjoilijoita, puuvillanpoimijoita, kotiapulaisia, timantinhiojia, koruompelijoita, karjapaimenia, matonkutojia ja lähettejä. Kaikilla heillä on kuitenkin unelma jostakin muusta: Isoina he haluaisivat olla opettajia, lääkäreitä ja asianajajia. Unen puute, huono ruoka, heikko valaistus, kuumuus, melu, myrkyt ja pöly vievät kuitenkin heidän voimansa ja tuhoavat heidän terveytensä, ja ennen pitkää unelmat siirtyvät seuraavaan sukupolveen.

Lapsityövoiman määrä

Huolestuttavaa on, että vain kymmenesosa työtä tekevistä lapsista tekee hyväksyttävää, kevyttä työtä, joka ei ole vaaraksi terveydelle ja kehitykselle. Suurin osa tekee siis kiellettyä työtä, ja vielä hälyttävämpää on, että 110 miljoonaa näistä kiellettyä työtä tekevistä on alle 12-vuotiaita!

Lapsityövoiman pahimmat muodot

Pahimmat lapsityövoiman muodot kieltävän sopimuksen piiriin kuuluvat pakkotyö, velkaorjuus, sotajoukot, prostituutio, pornografia, huumekauppa ja muut laittomat työt. 8,4 miljonaa lasta on joutunut näille aloille. Lapsikaupan pariin lukeutuu noin 1,2 miljoonaa lasta. Heidät kaupataan maiden rajojen yli työvoimaksi maatiloille, taskuvarkaiksi, huumekuriireiksi, seksiorjiksi ja kotiapulaisiksi.

Lapsityövoiman käyttö ei johdu työvoimapulasta

Eikö lapsityövoiman kieltäminen johda vain pahempaan tilanteeseen kun lapsen ansiot jäävät saamatta? Asia on monimutkainen, mutta siihen on helppo ottaa selvä kanta: Kaikilla lapsilla on oikeus lapsuuteen ja koulutukseen. Lapsityövoiman käyttö ei ole tarpeellista. Lasten työnteko vain ylläpitää köyhyyskierrettä. Tosiasiassa lasten palkkatulot ovat yleensä niin pienet, ettei niillä ole perheen toimeentulon kannalta ratkaisevaa merkitystä. Jos yksikin perheen aikuinen saisi töitä ja säällisen palkan, perhe eläisi paljon paremmin. Mutta lapsityöläisten vanhemmat ovat usein työttömiä tai alipalkattuja ja hyväksikäytettyjä. Yritykset, jotka palkkaavat lapsityövoimaa tekevät sen puolestaan siksi että lapset ovat halvempia työntekijöitä kuin aikuiset.

Lapsityövoima oli aikoinaan sallittua ja hyväksyttyä myös Suomessa ja suomalaissa tehtaissa. Joka neljäs tekstiilityöläinen oli alle 15-vuotias 1870-luvun Suomessa. Mutta ellei lapsityövoimaa olisi kielletty, miten makaisi tämä maa tänään? Millä tasolla olisi meidän teollisuutemme ja teknologinen kehityksemme, jos alle puolet suomalaisista osaisi lukea ja kirjoittaa nimensä?

Peruskoulun käyneiden osuus on Aasian kehittyvissä maissa tätä nykyä yli 90 prosenttia ikäluokasta. Kun sitä verrataan Aasian vähemmän kehittyneisiin maihin (Pakistan 46%, Intia 76%,Bhutan 53 %, Myanmar 68 %, Nepal 66 %) tai Saharan eteläpuolisiin Afrikan maihin ( Niger 30%, Ghana 50 %, Eritrea 40 %, Tsad 39 %, Nigeria 56 %, Mosambik 50 %), voidaan nähdä yhteys kehityksen ja koulutuksen välillä. Maanosista vähiten lapsityövoimaa on Latinalaisessa Amerikassa, missä koulunkäyntiprosentit liikkuvat 89:n (Chile) ja 100 prosentin (Peru) välillä. Liian usein koulunkäynti jää kesken, mutta alkuunkaan ei päästä, jos poliittinen tahto puuttuu ja opetustoimen budjetit ovat täysin alimitoitettuja.

Lapsityövoima ei ole osa kehitysprosessia. Todellinen kehitys voi alkaa vasta sitten kun lapset käyvät koulua ja aikuiset ovat työssä. Tavoitteena pitää olla vanhempien työllistäminen, jotta he pystyvät palkallaan elättämään lapsensa sekä yhteiskunnan verotulojen varmistaminen, jotta se voi tarjota jokaiselle lapselle ilmaisen koulutuksen.

Helena Lipponen

Kirjoittaja toimii talouspäällikkönä Suomen Ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksessa SASK: ssa