Askeleen edellä Mumbaissa

Kuusipäiväinen sosiaalifoorumi Mumbaissa on intensiivinen kokemus monella tapaa - ei vähiten siksi, että rummut, torvet, räikät ja pillit pauhaavat alueella taukoamatta, aurinko paahtaa ja pöly tukkii kurkun. Aluksi tuhansien järjestöjen kirjo ja ilmassa lentelevien viestien määrä uuvuttaa kävijän ja herättää kysymyksen, kuinka tästä kaaoksesta voisi seurata mitään vakavasti otettavaa - tietääkö kukaan, missä mennään?

Vähitellen silmä erottaa massasta yksilöitä, joilla on suuri tarve puhua ja tulla kuulluksi, liikkeitä jotka haluavat viimeinkin sanojen muuttuvan teoiksi. Tasa-arvoa, vapautta, rauhaa, demokratiaa, oikeutta vähemmistöille, maata maattomille. "Toivoisin näkeväni maailman, jossa ihmiset, aatteet ja asiat voisivat vapaasti virrata ilman rajoja, mutta jossa kulttuurinen monimuotoisuus säilyisi", hahmottelee intialainen internet-aktivisti.

Ilmassa on paljon odotusta, toivoa, optimismia. Myös huolestuneita ääniä nousee: entä jos monikansalliset yhtiöt asettuvat tiellemme? Entä jos autoritääriset hallitsijat sensuroivat yhteyksiämme - kuinka voisimme olla riippumattomampia? Joku vastaa: "Niin kauan kun elämme, muutumme, virtaamme, olemme aina askeleen edellä. Sosiaalifoorumi ei edusta vain reaktiota talousfoorumiin, vaan aktiota itsessään - vasta kun asetumme puolustusasemiin, voidaan tiemme tukkia."

Seminaareissa kohtaavat akateemiset professorit ja kastittomat dalitit, rummuttavat kampanjoitsijat ja strategioista vastaavat organisaattorit. Niin teknikot, atk-tukihenkilöt kuin tulkitkin tekevät työtään vapaaehtoisesti eivätkä rahasta, ja toimivat siten tasavertaisessa suhteessa keskenään. Massiivisen foorumin onnistunut organisoiminen Intiassa herätti joillakin tahoilla ennakkoon epäluuloja, mutta kenties vain täällä voidaan näin huoletta luottaa siihen, että joka ikistä aukkoa järjestelyissä ei tarvitse miettiä etukäteen: hädän tullen apuun löytyy aina niitä, jotka eivät aseta henkilökohtaisia kiireitään etusijalle.

Näyttelyosastojen, telttojen ja tekniikan paljous ei kuitenkaan paljasta koko totuutta sosiaalifoorumista. Toisella tasolla se elää ja kasvaa internetissä, jota ilman koko liike tuskin olisi edes mahdollinen. Verkossa on hoidettu ilmoittautumiset ja majoituksien järjestelyt sekä yhteydenotot muihin järjestöihin yhteisten tilaisuuksien järjestämiseksi. Merkittävimpien seminaarien puheet laitetaan verkkoon lähes reaaliajassa, ja foorumin antia on tarjolla monella eri kielellä niitä varten, jotka eivät päässeet matkustamaan paikan päälle. Globaali, yhteinen tila verkossa on osoittautunut mahdolliseksi.

Yhtä suurta perhettä sosiaalifoorumin osallistujat ovat kuitenkin vain hetkittäin. Käsin kosketeltavaa tapahtumassa on rikkaiden ja köyhien maiden osallistujien erilainen asema suhteessa uuteen, parempaan maailmaan. "Kapitalismia ei voi muuttaa, se pitää rusentaa", julistaa ihmismuurin pitelemä banneri paksuin, mustin kirjaimin. Kerjäläisten juostessa perässäni foorumialueen ulkopuolella, matkustaessani taksilla paikasta toiseen ja juodessani pullotettua vettä tunnen itseni syntiseksi riistokapitalistiksi ja ahdistun, kun mietin tulisiko minunkaltaiseni tässä uudessa maailmassa ehkä jonkun mielestä rusentaa. Tiedänkö, kenen joukoissa seison?

Lounaspaikalla kaksi brittiläistä osanottajaa heittää kevyttä läppää järjestöstään ja sen järjestämän paneelikeskustelun uskottavuudesta, he ovat kotoisin kulttuurista, jossa kyynisyys on hyväksyttävää. Vieressä istuva intialainen ei naura. Hän ei käsitä miten kukaan voisi olla uskomatta, että toisenlainen maailma oikeasti on mahdollinen. Että jollakulla on varaa olla uskomatta.

Kirjoittaja on maailma.netin vastaava toimittaja.